Laajasalon öljysatama
Laajasalon satama oli Helsingin Kruunuvuorenrannassa vuosina 1951–2010 toiminut öljysatama.[1]
Laajasalon satama | |
---|---|
![]() Näkymä satamaan vuonna 1967. |
|
Sijainti | |
Sijainti | Kruunuvuorenranta, Laajasalo, Helsinki |
Koordinaatit | |
Yksityiskohtia | |
Avattu | 1951 |
Omistaja | Helsingin Satama |
Tyyppi | öljysatama |
Historia
muokkaaAlun perin koko maan käyttämä öljy oli vastaanotettu Sörnäisten satamaan,[2] mutta toiminta siirrettiin paloturvallisuussyistä vuonna 1937 Herttoniemeen. Herttoniemen öljysatama osoittautui kuitenkin jo alkuvuosinaan liian pieneksi. Laajasalossa tilaa oli huomattavasti enemmän.[3]
Laajasalossa satama- ja varastotoiminta aloitettiin jo vuonna 1926,[2] mutta virallisesti öljysatama sai alkunsa vuonna 1951, kun kaupunki alkoi vuokrata maa-alueita eri yhtiöille.[1] S/S Viiri toi ensimmäisen lastin Kruunuvuorenrantaan 27. marraskuuta 1951.[1] Osa Stansvikin alueen huviloista joutui väistymään sataman laajennuksien tieltä.[2] Luonnonkauniina pidetyn alueen rakentamista öljysatamaksi vastustettiin voimakkaasti.[4]
Vuonna 1955 Laajasalo oli kasvanut varastotilavuudeltaan Helsingin suurimmaksi öljysatamaksi.[1][4] Satamassa toimi useita eri öljy-yhtiöitä, kuten Esso, Neste, Shell ja St1.[1][5] Alueella sijaitsi kahdeksan öljysäiliön[3] lisäksi erilaisia öljyn jalostukseen ja toimitukseen liittyviä varastoja sekä huolto- ja tehdasrakennuksia.[6] Vuonna 1984 Neste perusti alueelle tehtaan, jossa sekoitettiin voiteluainetuotteita ja autokemikaaleja.[7] Shell rakensi Kruunuvuorenrantaan suuria kallioluolia öljyvarastoiksi. 2020-luvulla luolat muutettiin energiavarastoiksi, jotka täytetään auringon lämmittämällä merivedellä.[8]
Alueelle ei johtanut satamarataa, kuten Herttoniemen ja Sörnäisten satamiin, vaikka yhteyttä aluksi suunniteltiinkin. Laajasalon rata olisi liittynyt Herttoniemen satamarataan ja yhdistynyt päärataan Oulunkylän asemalla.[9]
Asuinalueeksi
muokkaa2010-luvulla sataman tilalle alettiin rakentaa Kruunuvuorenrannaksi kutsuttua uutta asuinaluetta. Suurin osa öljysäiliöistä vietiin pois proomuilla,[1] ja alueella aloitettiin mittavat maanpuhdistustyöt.[11] Muutama säiliö jätettiin paikalle merkeiksi alueen historiasta. Säiliöön nro 468 on rakennettu valotaideteos.[12] Lisäksi vanha öljylaituri Wiirinlaituri[13] säilytetään.[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f Kun öljysäiliöt muuttivat Laajasalosta - Charlotta Bouchtin kuvia Kruunu - Kronan -valokuvanäyttelyssä Uutta Helsinkiä. 6.9.2011. Helsingin kaupunki. Viitattu 16.9.2021.
- ↑ a b c Kalastajakylästä kaupunginosaksi – Kruunuvuorenrannan vaiheita 1500-luvulta tähän päivään Uutta Helsinkiä. 12.12.2019. Helsingin kaupunki. Viitattu 16.9.2021.
- ↑ a b Sundgren, Eva & Tukkimäki, Jukka: Satamat ja meriliikenne 5.9.2024. Helsingin kaupunki. Viitattu 18.8.2025.
- ↑ a b Erävuori, Jukka: Helsingin sataman ja satamahallinnon historia, s. 152–153. Helsingin kaupunki, 1981. ISBN 951-771-285-5
- ↑ Jokinen, Riku: Laajasalon öljysatama suljetaan 2010 (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat. 8.5.2007. Viitattu 16.9.2021.
- ↑ a b Kruunuvuorenranta (s. 6) 2011. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto. Viitattu 16.9.2021.
- ↑ Neste Oil luovutti osansa tulevasta Kruunuvuorenrannan asuinalueesta Rakennuslehti. 18.11.2010. Viitattu 16.9.2021.
- ↑ 1970-luvulla Shell rakensi Helsinkiin jättimäisiä öljyluolia – nyt ne muutetaan kolmen Eduskuntatalon kokoiseksi energiavarastoksi Helsingin Uutiset. 8.11.2022. Viitattu 10.11.2022.
- ↑ Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta vuonna 1921 (PDF) (s. 59) Helsingin kaupunki. Viitattu 7.3.2023.
- ↑ Avoin valo- ja ääniteos Öljysäiliö 468:ssa stadissa.fi. Viitattu 16.9.2021.
- ↑ Öljysataman jälkiä siivotaan Kruunuvuorenrannasta Yle Uutiset. 20.4.2012. Viitattu 16.9.2021.
- ↑ Öljysäiliö 468 stadissa.fi. Viitattu 16.9.2021.
- ↑ Wiirinlaituri Kruunuvuorenrannassa 17.11.2018. Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 16.9.2021.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Laajasalon öljysatama Wikimedia Commonsissa