Löytö eli löytötavara[1] on esine, jonka omistaja on vahingossa kadottanut ja jota kukaan ei pidä hallinnassaan. Löydöksi ei kutsuta esinettä, jonka omistaja on tahallaan hylännyt, eikä anastettua esinettä.[2] Suomessa sen talteen ottamisesta ja käsittelystä säädetään löytötavaralaissa (778/1988). Laki ei koske eläimiä eikä rekisteröitäviä ajoneuvoja tai ilma-aluksia.[3]

PoikkeuksiaMuokkaa

Joidenkin tavaralajien löydöistä on säädetty toisaalla lainsäädännössä. Esine, jonka omistajaa ei tiedetä ja joka voidaan olettaa vähintään satavuotiaaksi on toimitettava Museovirastoon.[4] Säännös koskee myös laivanhylkyjä. Laivalöydöistä on viipymättä ilmoitettava Museovirastoon.[5] Uitossa rannalle tai vesistöön jääneestä puutavarasta säädetään vesilain 9 luvun 9 pykälässä.[6] Uponneesta, karille ajautuneesta, hylätystä tai hylyksi muuttuneesta aluksesta ja sen tavaroista säädetään merilaissa.[7] Avaruudesta tulleen esineen löytämisestä on viipymättä ilmoitettava poliisi-, rajavartio- tai sotilasviranomaiselle. Esinettä ei saa liikuttaa eikä viedä pois ilman viranomaisen lupaa kuin erittäin merkittävästä syystä.[8]

Ilmoitusvelvollisuudesta ja laitoslöydöstäMuokkaa

Löytäjän on ilmoitettava löydöstä tavaran omistajalle tai toimitettava se poliisille. Sellainen omaisuus, jonka hankkiminen tai hallussapito on kiellettyä tai luvanvaraista, on toimitettava poliisille viipymättä. Vähäarvoisen löytötavaran saa löytäjä pitää, jos omistaja ei ole selvitettävissä. Löytäjällä on oikeus löytöpalkkioon ja kohtuullisten kustannusten korvaamiseen, ellei kyseessä ole laitoslöytö.[3] Löytöpalkkion suuruus on kymmenen prosenttia esineen käyvästä arvosta, kuitenkin vähintään neljä euroa.[9]

Laitoslöydöksi nimitetään löytötavaraa, joka on otettu talteen julkiseen liikenteeseen käytettävästä kulkuneuvosta (myös taksista), rautatieasemalta, linja-autoasemalta, liikkeestä, virastosta, työpaikalta, oppilaitoksesta, sairaalasta, kulttuurilaitoksesta tai muusta niiden kaltaisesta paikasta. Laitoslöytö pitää luovuttaa laitoksen henkilökunnalle tai sen löytötavaratoimistolle.[3]

Löytötavaran omistusoikeudesta sekä löydetyn omaisuuden kavalluksestaMuokkaa

Löytötavaran omistusoikeus siirtyy löytäjälle, jos omistaja ei nouda tavaraansa poliisilta kolmen kuukauden kuluessa. Laitoslöytöjen omistusoikeus siirtyy valtiolle tai löytötavaratoimiston pitäjälle kolmen kuukauden kuluttua näiden saatua tavaran haltuunsa. Löytäjä ei kuitenkaan saa omistusoikeutta löytämäänsä polkupyörään tai mopoon. Ne myydään huutokaupalla ja löytäjä on oikeutettu saamaan kolmasosan myyntihinnasta.[3]

Rikoslain perusteella tuomitaan henkilö, joka anastaa löytämiään varoja tai muuta irtainta omaisuutta, kavalluksesta. Siitä voidaan tuomita sakko tai vankeutta enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi.[10]

PatenttioikeudestaMuokkaa

Löydön perusteella ei voi saada patenttia, sillä patenttioikeudelliselta keksinnöltä vaaditaan teknistä luonnetta. Vastaavasti henkilö, joka löytää jotakin luonnossa olevaa, ei tee keksintöä, vaikka löytäisikin jotakin aiemmin tuntematonta.[11]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Factum, Weilin+Göös 2004, ISBN 951-35-6646-3, osa 4, hakusana löytö.
  2. Suomalainen tietosanakirja, Weilin+Göös 1991, ISBN 951-35-4644-6, osa 5, sivu 274, hakusana löytö.
  3. a b c d Löytötavaralaki.
  4. Muinaismuistolaki, 16 §.
  5. Encyclopaedia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994-1999, ISBN 951-855-135-9, osa II, palsta 211, hakusana laivalöytö.
  6. Vesilaki.
  7. Merilaki.
  8. Laki avaruuslentäjien pelastamisesta ja palauttamisesta sekä avaruusesineiden palauttamisesta.
  9. Löytötavara-asetus.
  10. Rikoslaki, 28 luku 4 pykälä.
  11. Encyclopaedia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994-1999, ISBN 951-855-135-9, osa I, palsta 639, hakusana patentti.