Läntinen Pitkäkatu

katu Turussa

Läntinen Pitkäkatu (ruots. Västerlånggatan) on Turun ruutukaava-alueella sijaitseva katu, joka alkaa Aninkaistenkadulta ja loppuu Käsityöläiskatuun. Sen poikkikatuja ovat edellisten lisäksi Brahenkatu, Kauppiaskatu, Ajurinkatu ja Humalistonkatu. Läntinen Pitkäkatu on noin kilometrin pituinen.

Alvar Aallon suunnittelema Standardivuokratalo.
Läntinen Pitkäkatu alkaa Turun linja-autoaseman vierestä.

Historia muokkaa

Läntinen Pitkäkatu on yksi Carl Ludvig Engelin vuonna 1828, Turun palon jälkeen laatiman asemakaavan mukaisisesti rakennetuista uusista kaduista. Alun perin sen oli määrä ulottua merenrantaan saakka, samoin kuin viereisen, kaavoitetun alueen rajana olleen Läntisen Linjakadun (nykyisen Ratapihankadun)[1], mutta suuri osa siitä on myöhemmin rakentamattomaksi jääneenä poistettu asemakaavasta. Läntisen Pitkäkadun ja Linjakadun väliset olivat kapeampia kuin kaupungin muut korttelit, samoin kuin kaupungin toisella laidalla Itäisen Pitkäkadun ja Itäisen Linjakadun (nykyisen Kupittaankadun) väliset korttelit. Tällä tavoin kaupungin laidoille pyrittiin muodostamaan käsityöläisten asutustarpeille sopivia tontteja.[2]

Rakennuksia ja rakennelmia muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Laaksonen, Mikko & Nummelin, Juri: Turun seudun arkkitehtuuriopas. Helsinki: Kustantaja Laaksonen, 2013. ISBN 9789525805352.

Viitteet muokkaa

  1. ”Kaupunki”, Otavan suuri Ensyklopedia, 4. osa (Juusten – Kreikka), s. 2821. (Engelin asemakaavaa esittävä kartta). Otava, 1978. ISBN 951-1-04658-6.
  2. ”Turku, Asemakaava”, Tietosanakirja, 9. osa (Stambul-Työaika), s. 2050. Tietosanakirja Oy, 1917. Teoksen verkkoversio.
  3. Laaksonen & Nummelin 2013, s. 143.
  4. a b c Laaksonen & Nummelin 2013, s. 142.
  5. Laaksonen & Nummelin 2013, s. 148.
  6. a b Laaksonen & Nummelin 2013, s. 150.
  7. Laaksonen & Nummelin 2013, s. 149.
  8. Laaksonen & Nummelin 2013, s. 177.