Avaa päävalikko

Länsiranta (Kuortane)

kylä Kuortaneella

Länsiranta on Kuortaneen kylä ja sijaitsee kunnan länsiosassa Kuortaneenjärven länsirannalla rajoittuen pohjoisessa Salmen kylään, idässä Kuortaneenjärveen, etelässä Mäyryn kylään ja lännessä Nurmon ja Lapuan rajaan. Kylä on muodoltaan pitkänomainen sijoittuen kylää halkovan Länsirannantien ympärille. Kylän pituus Länsirannantietä pitkin on noin 7 kilometriä, asutusalueen pinta-ala noin 600 hehtaaria ja koko kylän pinta-ala metsä mukaan lukien noin 5 000 hehtaaria.

Länsiranta kuuluu yhdessä Kuhajärven ja Lapuanjokirantojen ohella Kuortaneenjärven valtakunnallisesti arvokkaaseen maisema-alueeseen. Länsirannan pohjalaistalot kuuluvat yhdessä Kuortaneen Ruismäen talojen kanssa Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin[1].

Länsirannalla sijaitsee Kuortaneen ainoa malmikaivos, niin kutsuttu Ruukin runni, joka perustettiin vuonna 1724.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Hämäläinen, Paula (toim.): Pihasta pihaan : Kuortaneen Länsirannan kyläkirja. Mäyry: Länsirantaaset, 2008. ISBN 978-952-92-4696-0.

LähteetMuokkaa

  1. Kuortaneen pohjalaistalot Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.


Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.