Kuusikymmenvuotinen sota
Kuusikymmenvuotinen sota[1] käytiin Puola-Liettuan ja Ruotsin välillä vuosina 1598–1660. Sodan syitä olivat Puolan Vaasa-sukuisten kuninkaiden oikeus Ruotsin kruunuun ja maiden käymä kilpailu Saksalaisen ritarikunnan jättämän valtatyhjiön täyttämisestä Preussissa ja Liivinmaalla. Yhtäaikaisesti sodan kanssa käytiin useita muita sotia, joista osa liittyi kiinteästi siihen.
| Kuusikymmenvuotinen sota | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
Sota koostui kolmesta, yleensä erillisiksi mielletystä konfliktista, joista kahta viimeistä erotti pitkä 26 vuoden pituinen välirauha.
Ruotsin sisällissota 1598–1599 muokkaa
- Pääartikkeli: Sigismundin ja Kaarlen valtataistelu
.jpg)
Taistelu Ruotsin kruunusta alkoi, kun kuningas Juhana III kuoli 1592 ja seuraavaksi kuninkaaksi kruunattiin hänen poikansa Sigismund, joka oli aikaisemmin (vuonna 1587) valittu Puolan kuninkaaksi. Ruotsissa Sigismundin vastustajia johti Kaarle-herttua, Juhanan veli. Maa jakautui kahtia Sigismundin ja Kaarlen kannattajiin, jotka taistelivat vuosina 1597–1599 toisiaan vastaan. 1598 Puolassa oleskellut Sigismund nousi maihin Etelä-Ruotsissa, mutta Kaarle löi hänet Stångebron taistelussa. Syksyllä 1599 Kaarle-herttua nujersi Sigismundin kannattajat lopullisesti, ja hänet valittiin Ruotsin hallitsijaksi kuningas Kaarle IX:nä.
Puolan sota 1600–1629 muokkaa
- Pääartikkeli: Puolan sota
Sota jatkui seuraavana kesänä, kun Sigismund hyökkäsi Ruotsin hallitsemalle Vironmaalle (nykyinen Pohjois-Viro) tavoitteenaan vallata se. Hyökkäys ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan, ja Ruotsi valtasi suuren osan Puolan Liivinmaata. Seuraavana kesänä 1602 puolalaiset saivat lisäjoukkoja ja löivät ruotsalaiset Kokenhausenin taistelussa. Sotaonni kääntyi, ja 1604 Ruotsilla oli jäljellä Baltiassa enää kolme kaupunkia: Tallinna, Narva ja Pärnu.
Kesällä 1605 Kaarle IX kokosi uuden armeijan ja lähti uuteen hyökkäykseen Liivinmaalla. Uusi armeija kuitenkin lyötiin Kirkholman taistelussa. Uudestaan ruotsalaiset kokeilivat vuonna 1608, mutta myös uusi yritys epäonnistui. Vuonna 1611 Kaarle kuoli ja osapuolet solmivat välirauhan keskittyessään sotatoimiin Venäjällä.
Täydellä teholla kuusikymmenvuotinen sota jatkui vasta kesällä 1621 Ruotsin uuden kuninkaan Kustaa II Aadolfin vallatessa Riian. Tätä seurasi lyhyt välirauha (1622–1625), ja osapuolet jatkoivat sotaa kesällä 1625, jolloin Kustaa valtasi Liivinmaata aina Väinäjoelle saakka, ja löi liettualaiset Wallhofin taistelussa.
Kesällä 1626 sota siirtyi Preussin rannikolle, lähemmäksi Puolan ydinaluetta, jossa sotaa käytiin vaihtelevalla menestyksellä vuoteen 1629, jolloin solmittiin uusi välirauha.
Altmarkin ja Stuhmsdorfin välirauhat 1629–1655 muokkaa
Altmarkin välirauha solmittiin kuuden vuoden ajaksi 1629 ranskalaisten välityksellä, jotta Ruotsi pääsisi osallistumaan kolmikymmenvuotiseen sotaan. Rauhassa Ruotsi sai Väinäjoen pohjoispuolisen Liivinmaan ja Riian sekä useiden Preussin satamakaupunkien tullitulot.
Huhtikuussa 1632 Sigismund kuoli ja hänen poikansa Vladislav IV seurasi häntä Puolan valtaistuimelle. Kustaa II Aadolf kuoli marraskuussa 1632, ja Ruotsin kruunu siirtyi hänen kuusivuotiaalle tyttärelleen Kristiinalle. Todellista valtaa Ruotsissa piti holhoojahallitus vuoteen 1644, jolloin Kristiinasta tuli täysi-ikäinen. Vuonna 1635 välirauhaa jatkettiin 26 vuodella Stuhmsdorfissa, taas Ranskan välityksellä, koska Ruotsi oli edelleen sidottu sotaan Saksassa. Välirauhassa Ruotsi menetti Preussin satamien tullitulot, mutta piti Riian ja valloitukset Liivinmaalla. Puolan kuningas Vladislav kuoli 1648 ja seuraajaksi valittiin hänen veljensä Juhana II Kasimir.
Pohjan sota 1655–1660 muokkaa
- Pääartikkeli: Pohjan sota
Kuningatar Kristiina luopui Ruotsin kruunusta ja häntä seurasi valtaistuimelle Kaarle X Kustaa 1654. Pohjan sota syttyi, kun vahvistunut Venäjä hyökkäsi samana vuonna Puolaan ja uhkasi Ruotsin intressejä edetessään Itämeren rannikkoa kohti. Kesällä 1655 Ruotsi rikkoi Stuhmsdorfin välirauhan ja hyökkäsi Puolaan estääkseen Itämeren rannikkoa joutumasta venäläisten käsiin. Vuoden lopulla lähes koko Puola oli joko venäläisten tai ruotsalaisten hallussa. Puolalaisten kansannousu 1656 ajoi kuitenkin ruotsalaiset takaisin rannikolle. Kesällä 1657 Ruotsin armeija siirtyi sotimaan Tanskaan ja aloite siirtyi puolalaisille. Vuonna 1659 Ruotsilla oli Itämeren etelärannalla hallussaan enää muutama satamakaupunki.
Olivan rauha 1660 muokkaa
Kuusikymmenvuotinen sota päättyi Kaarle X Kustaan kuollessa helmikuussa 1660. Ranska välitti taas rauhansopimuksen, tällä kertaa Olivassa. Preussin herttuakunta päätyi lopulta Brandenburgin vaaliruhtinaalle Fredrik Vilhelmille, Liivinmaa jaettiin Väinäjokea pitkin Puolan ja Ruotsin kesken kahtia ja Juhana II Kasimir luopui vaatimuksistaan Ruotsin Liivinmaahan. Juhana oli lapseton, joten oli selvää, että puolalaisten vaatimukset Ruotsin kruunuun katoaisivat kun Vaasa-suku ei kykenisi enää jatkamaan Puolan valtaistuimella.
Ruotsin valloitukset kolmikymmenvuotisessa ja Pohjan sodassa tekivät siitä pohjoiseurooppalaisen suurvallan, mutta menestys ei ollut pitkäaikaista, sillä Venäjä nousi uudeksi johtajaksi voitettuaan Ruotsin suuressa Pohjan sodassa 1721. Kuningas Juhana II Kasimir luopui Puolan kruunusta 1668 ja kuoli 1672. Puola heikkeni sisäisten ongelmien ja ulkoisten paineiden johdosta ja hävisi lopulta kokonaan Euroopan kartalta Puolan jaoissa 1700-luvun lopulla.
Lähteet muokkaa
- Childs, John: Warfare in the Seventeenth Century. Lontoo: Cassell, 2001. ISBN 0-304-36373-1.
- Kiaupa, Zigmantas: The History of Lithuania. (kääntänyt: Rowell, S.C. & Smith, Jonathan). Liettua: Baltos Lankos, 2004. ISBN 9955-584-87-4.
- Lappalainen, Jussi T.: Sadan vuoden sotatie. Suomen sotilaat 1617–1721. Helsinki: SKS, 2001. ISBN 951-746-286-7.
Viitteet muokkaa
- ↑ Childs, s. 49