Stångebron taistelu
Stångebron taistelu oli Sigismundin ja Kaarlen valtataistelun ratkaiseva taistelu, joka käytiin 25. syyskuuta 1598 lähellä Linköpingiä Ruotsissa. Kuningas Sigismund hävisi taistelun vallantavoittelija Kaarle-herttualle ja joutui käytännössä luopumaan vallastaan Ruotsissa.
| Stångebron taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Sigismundin ja Kaarlen valtataistelua | |||||||
 Stångebron taistelua esittävä maalaus myöhemmältä ajalta.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
Sigismundin joukot, käytännössä Puola-Liettua |
Kaarle-herttuan joukot | ||||||
Tausta muokkaa
Katolilaisen kuningas Sigismundin oleskellessa Puolassa hänen setänsä Kaarle-herttua oli vuonna 1597 kutsunut koolle Arbogan valtiopäivät, jotka olivat nimittäneet Kaarlen Ruotsin valtionhoitajaksi. Sen jälkeen Kaarle oli kukistanut Sigismundille uskolliset käskynhaltijat ja saanut valtaansa koko manner-Ruotsin.[1] Heinäkuun lopussa 1598 Sigismund purjehti Danzigista sotajoukkojensa kanssa Ruotsiin palauttamaan valtaansa. Sigismundin ja Kaarlen armeijat olivat suunnilleen samanvahvuiset, mutta Kaarlella oli vahvempi laivasto. Aluksi kuitenkin linnoitus toisensa jälkeen antautui Sigismundin puolalaisjoukoille, hän sai nopeasti valtaansa Etelä-Ruotsin ja häntä palvellut puolalainen diplomaatti Samuel Laski onnistui valtaamaan Tukholman ilman taistelua. Pääarmeijat kohtasivat ensi kerran 8. syyskuuta Stegeborgin taistelussa, jossa vahvemmilla ollut Sigismund keskeytti taistelun rauhanneuvotteluiden käymiseksi. Joakim Scheelin komentaman laivaston tullessa Kaarlen avuksi Sigismund lopetti neuvottelut ja perääntyi Linköpingiin.[2][3]
Taistelu ja aselepo muokkaa
Linköpingissä taisteluun valmistautunut Sigismundin armeija miehitti läheisen Stångejoen ylittäneet kaksi siltaa,[4] Stora ja Lilla Stångebron. Kaarlen armeija saapui 25. syyskuuta ja kävi taisteluun.[5] Kuten Stegeborgissa muutamaa viikkoa aiemmin, paksun sumun turvin edennyt Kaarle lupasi keskeyttää taistelun ja aloittaa neuvottelut, mihin Sigismund suostui. Kun neuvotteluihin valmistautuneet Sigismundin joukot jättivät silloille vain etuvartion, Kaarlen armeija hyökkäsikin yllättäen täydellä voimalla ja valtasi sillat sekä niitä puolustaneet tykit.[4] Sigismundin joukot onnistuivat hetkellisesti miehittämään pienemmän sillan, Lilla Stångebron, mutta tulivat lyödyiksi yrittäessään puolustaa sitä. Taistelussa kaatui noin 2 000 sotilasta, joista monet hukkuivat jokeen.[5]
Taistelun hävinnyt Sigismund joutui pyytämään aselepoa. Kaarlen ehtona aselevolle oli Sigismundia tukeneiden valtaneuvosten luovuttaminen hänelle, mihin Sigismundin oli suostuttava. Taistelupäivän iltana hän luovutti vangeiksi Erik Sparren, Ture Bielken, Göran Possen sekä Gustav ja Sten Banérin. Aseleposopimus allekirjoitettiin Linköpingissä 28. syyskuuta 1598. Sopimus antoi Sigismundin pitää nimellisen Ruotsin kuninkuuden sillä ehdolla, että hän lähettäisi sotajoukkonsa pois, noudattaisi hallitsijanvakuutustaan (ei toteuttaisi vastauskonpuhdistusta Ruotsissa) ja matkustaisi Tukholmaan. Todellinen valta olisi jäänyt Kaarlelle.[4]
Myöhemmin Sigismund kuitenkin muutti mielensä, ja Tukholmaan menemisen sijasta hän livahti lokakuussa takaisin Puolaan jättäen Ruotsin Kaarlen käsiin.[4] Ruotsissa Sigismundille uskollisten joukkojen haltuun jäi ainoastaan Kalmarin linna, joka antautui maaliskuussa 1599. Sota jatkui vielä pitkään Suomessa ja Virossa, jotka Kaarle-herttua lopulta myös valloitti.[6] Stångebron taistelu käytännössä päätti viimeisen Ruotsin omalla maaperällä käydyn sisällissodan.[5]
Muuta muokkaa
Sigismundia tukenut Suomen käskynhaltija Arvid Stålarm kokosi Suomesta ja Virosta armeijan, joka nousi maihin Tukholman pohjoispuolella Gröneborgissa 25. heinäkuuta 1598. Stålarm kuitenkin lähti takaisin Suomeen vain muutaman päivän kuluttua, kun Sigismundin armeija ei vielä ollut saapunut Ruotsiin ja Kaarle valmistautui karkottamaan suomalaiset. Vangittuaan Kaarlea Suomessa tukeneen Hannu Hannunpojan Stålarm lähti uudelleen Ruotsiin syyskuussa 1598, mutta ei ehtinyt saapumaan ajoissa. Sigismundin avuksi tuli Suomesta vain Akseli Kurjen komentama merkityksettömän pieni sotajoukko.[7] Suomalaiset historioitsijat ovat myöhemmin pohtineet, olisiko Stålarmin apujoukkojen mukanaolo voinut kääntää Stångebron taistelun Sigismundin voitoksi.[3]
Stångebron taistelupaikalla on nykyään kaksi muistomerkkiä, jotka on pystytetty vuosina 1898 ja 1998.[5]
Lähteet muokkaa
- Mirkka Lappalainen: Susimessu – 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa. Siltala, Helsinki 2009.
Viitteet muokkaa
- ↑ Lappalainen 2009, s. 200–205.
- ↑ Lappalainen 2009, s. 229, 232–237.
- ↑ a b Heikki Ylikangas: Nuijasota, s. 324–326. 3. painos. Otava, Helsinki 1996.
- ↑ a b c d Lappalainen 2009, s. 237–239.
- ↑ a b c d Slaget vid Stångebro (ruotsiksi) Linköpingin kaupunki. Viitattu 30.8.2020.
- ↑ Lappalainen 2009, s. 241–243, 247–255, 257.
- ↑ Lappalainen 2009, s. 9–10, 233–236.