Kuopion seutukunta
Kuopion seutukunta on yksi Suomen seutukunnista. Se sijaitsee Pohjois-Savon maakunnassa. Siihen kuuluu kaksi kuntaa, ja Euroopan unionin alueluokitusjärjestelmässä sen LAU 1 (NUTS 4) -numero on 112. Kuopion seutukunnan asukasluku on noin 142 000.[2]
![]() |
|
sijainti |
|
Väkiluku |
142 836 7:nneksi suurin 31.12.2021 [1] |
KunnatMuokkaa
Vaakuna | Kunta |
---|---|
Kuopio (kaupunki) | |
Siilinjärvi (kunta) |
HistoriaMuokkaa
- 1. tammikuuta 2001 Karttula Sisä-Savon seutukunnasta ja Maaninka Ylä-Savon seutukunnasta siirtyivät seutukuntaan
- 1. tammikuuta 2005 Vehmersalmi ja Kuopio yhdistettiin Kuopion kaupungiksi.[3]
- 1. tammikuuta 2011 Karttula ja Kuopio yhdistettiin Kuopion kaupungiksi.[4]
- 1. tammikuuta 2013 Nilsiä Koillis-Savon seutukunnasta liittyi Kuopion kaupunkiin.
- 1. tammikuuta 2015 Maaninka ja Kuopio yhdistyi Kuopion kaupungiksi.[5]
- 1. tammikuuta 2017 Juankoski Koillis-Savon seutukunnasta liittyi Kuopion kaupunkiin.
VäestönkehitysMuokkaa
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty seutukunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.
LähteetMuokkaa
- ↑ Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan alueittain, 1972-2021 31.12.2021. Tilastokeskus. Viitattu 26.8.2022.
- ↑ Väestö 31.12. muuttujina Alue, Ikä, Sukupuoli, Vuosi ja Tiedot Tilastokeskuksen PxWeb-tietokannat. Viitattu 4.7.2022. [vanhentunut linkki]
- ↑ ”Alue”, Kuopio 2007 – Tietoa taskuun, s. 4. Kuopion kaupunki, 2007.
- ↑ Myöhänen, Pentti & Manner, Matias & Hartikainen, Jarno: "Karttula sulautuu Kuopioon" ja "Karttula ja Kuopio yhteen". Savon Sanomat, 1.7.2008, nro 178, s. 1 ja 3.
- ↑ Maaninka liittyy Kuopioon vuonna 2015 Yle Uutiset. 12.11.2012. Viitattu 8.12.2022.
- ↑ Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2016 29.3.2017. Tilastokeskus. Arkistoitu 17.6.2018. Viitattu 15.2.2018.
Aiheesta muuallaMuokkaa
Pohjois-Savon maakunnan seutukunnat