Kosketinsoitin

Kosketinsoittimet ovat soittimia, joita soitetaan koskettimistolla. Eri kosketinsoittimet muistuttavat toisiaan lähinnä ulkonäöltään ja soittotavaltaan, mutta ääni voi niissä syntyä hyvinkin eri tavoilla: vasaroiden lyödessä kieliin kuten pianossa, ilmapatsaan värähtelystä kuten uruissa ja urkuharmonissa tai sähköisesti kuten syntetisaattorissa ja Hammond-uruissa. Useat kosketinsoittimet voidaan luokitella myös muihin soitinlajeihin, kuten kielisoittimiin, puhallinsoittimiin tai vapaalehdykkäsoittimiin. Nykyään yleisimmät kosketinsoittimet lienevät piano ja syntetisaattori. Kosketinsoittimia soittava henkilö on kosketinsoittaja.

Flyygeli

Bandoneón

Historia

Varhaisimpana kosketinsoittimena pidetään urkuja, jotka kehittyivät jo 500-luvulla eaa. Siitä renessanssin alkuun saakka urut olivat ainoa käytössä ollut kosketinsoitin. Renessanssin aikana kehittyivät klavikordi ja cembalo, joista erityisesti viimeksi mainitusta tuli barokin aikana hyvin suosittu. Ensimmäiset pianoa muistuttavat soittimet kehitettiin 1700-luvun alkupuolella. 1900-luvun alkupuolella syntyivät sähköiset kosketinsoittimet, kuten ondes Martenot.

Koskettimisto

Kaikissa tavallisimmissa kosketinsoittimissa on oktaavia kohti 7 valkoista ja 5 mustaa kosketinta, ja mustat koskettimet ovat lyhempiä, mutta korkeampia kuin valkoiset. Valkoisilla koskettimilla soitetaan diatonisen perusasteikon (C-duuriasteikon) sävelet, mustilla taas useimmat korotetut ja alennetut sävelet (poikkeuksena kuitenkin eis ja his sekä ces ja fes). Enharmonisia säveliä kuten gis ja as tai eis ja f vastaa sama kosketin. Kosketinsoitinta ei voi virittää täysin puhtaaksi kaikissa soinnuissa ja sävellajeissa; tavallisimmin nykyään käytetään tasavireistä viritystä.

Aiheesta muualla

• Kosketinsoitinten historiaa klavikordista flyygeliin (luentosarja, äänitallenteina) (Arkistoitu – Internet Archive)