Kirsi Kunnas

suomalainen akateemikko, runoilija, lastenkirjailija ja suomentaja

Kirsi Marjatta Kunnas-Syrjä (o.s. Kunnas, 14. joulukuuta 1924 Helsinki8. marraskuuta 2021 Ylöjärvi[1][2]) oli suomalainen akateemikko, runoilija, lastenkirjailija ja suomentaja.[3]

Kirsi Kunnas
Kirsi Kunnas huhtikuussa 2012.
Kirsi Kunnas huhtikuussa 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt14. joulukuuta 1924
Helsinki, Suomi
Kuollut8. marraskuuta 2021 (96 vuotta)
Ylöjärvi, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti runoilija, lastenkirjailija, kääntäjä
Puoliso Jaakko Syrjä
Lapset Martti Syrjä, Mikko Syrjä
Kirjailija
Tuotannon kielisuomi
Esikoisteos Villiomenapuu (1947)
Palkinnot

Valtion kirjallisuuspalkinto 1957, 1975, 1980, 1987
Pro Finlandia 1973
Topelius-palkinto 1986, 1992
Taiteen akateemikko 2009
Aleksis Kiven palkinto 2012
Eino Leinon palkinto 2018

Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Elämä ja ura muokkaa

Kunnaksen vanhemmat Wäinö ja Sylvi Kunnas olivat kuvataiteilijoita,[3] jotka kuuluivat Tulenkantajiin, ja hänen lapsuudenkodissaan vallitsi boheemi ilmapiiri. Kunnaksen isä kuoli vain 32-vuotiaana, ja Sylvi Kunnas avioitui myöhemmin taidekriitikko Einari J. Vehmaksen kanssa.[4]

Talvisodan syttyessä Kunnas oli keskikoulun viimeisellä luokalla. Sodan ensimmäisinä päivinä Kunnas perheineen juoksi ilmahälytystä pakoon metsän suojaan, ja nuori Kirsi oli lähellä kuolla konekiväärituleen. Luodit hän vältti kompastuessaan oikeaan aikaan.[5] [6]

Jatkosodan aikaan Kunnas toimi puhelinkeskuksessa Porkkalan edustalla Rönnskärin majakkasaarella. Myöhemmin hänestä tuli säälotta Repolaan, joka sijaitsi Neuvostoliiton puolella.[5] Heinäkuussa 1943 Kunnaksella todettiin tuberkuloosi ja hänet kotiutettiin säälotan tehtävistä Kiljavan keuhkoparantolaan.[5]

Kunnas valmistui ylioppilaaksi Tyttönormaalilyseosta vuonna 1944, minkä jälkeen hän aloitti opinnot Taideakatemian koulussa. Keuhkovian vuoksi hän keskittyi kuitenkin runouteen ja aloitti sodan jälkeen humanistiset opinnot Helsingin yliopistossa. Vuonna 1947 hän aloitti kustannusvirkailijan työt WSOY:llä ja samana vuonna ilmestyi hänen esikoisteoksensa, runokokoelma Villiomenapuu.[3] Esikoiskokoelman julkaisua avusti Kunnaksen perhetuttu Olavi Paavolainen.[7]

Seuraavat, 1950-luvulla ilmestyneet runokokoelmat Uivat saaret, Tuuli nousee ja Vaeltanut edustavat Suomen lyriikan modernismia. Kuten monet muutkin saman kauden runoilijat, myös Kunnas tunsi, ettei hän halua kirjoittaa samalta kielen ja ajatusten pohjalta kuin ennen toista maailmansotaa julkaisseet runoilijat, vaan halusi luoda uuden runokielen. Hänen ensiesiintymisensä aikoihin loivat maineensa myös Aila Meriluoto, Eeva-Liisa Manner, Eila Kivikk'aho ja Anja Vammelvuo. Modernismin seuraava, 1950-luvun aalto toi sitten Paavo Haavikon ja Pentti Saarikosken. WSOY:n kustannusjohtaja Ville Repo piti Kunnaksen vuonna 1950 ilmestynyttä Uivat saaret -kokoelmaa uuden vuosikymmenen alkusoittona ja ensimmäisenä modernistisena runokokoelmana.[7]

1950-luvun puolivälissä Kunnas alkoi kirjoittaa runoja lapsille.[6] Hän suomensi englannista lastenrunoja sekä Ivan Krylovin satuja. Ajoittain runsaskin kotimainen lastenrunous ei enää jaksanut kiinnostaa ylettömän opettavaisuutensa tai oudoksi käyneen moralisoinnin vuoksi. Kokoelmallaan Tiitiäisen satupuu (1956) Kunnas uudisti suomalaista lastenlyriikkaa hyvin merkittävästi. Hanhiemon (engl. Mother Goose) nonsense-perinne oli Kunnaksen yksi lähtökohta. Modernistinen kirjallisuuskäsitys on myös Tiitiäisen satupuun taustalla. Kunnas halusi irrottautua varhaisemman lastenrunouden ennalta-arvattavista loppusoinnuista ja opettavaisesta asenteesta.lähde? Kirjassa seikkailivat muun muassa vanha vesirotta ja Haitula. 90-vuotiaana hän muisteli kirjan kirjoittamista lämmöllä: "kirjoittaminen oli ihanaa, yksi riemastuttavimpia kokemuksiani".[6]

1960-luvulla Kunnas palkattiin tekemään uutta aapista, joka ilmestyi vuonna 1968 nimellä Aikamme aapinen. Kirjan myötä Kunnas uudisti suomen kielen alkuopetuksen ja kävi kouluttamassa opettajia. Mieluinen tehtävä auttoi häntä pääsemään eroa ujoudesta. Aapinen herätti myös vastustusta.[6]

1980-luvulla Kirsi Kunnakselta ilmestyivät runokokoelmat Kuun kuva metsässä, Kaunis hallayö ja Valoa kaikki kätketty. Kokoelma Puut kantavat valoa: Runot 1947–1986 ilmestyi vuonna 1999, ja se sisältää koko Kunnaksen siihenastisen tuotannon lukuun ottamatta lastenrunoja.lähde?

Kunnas on toiminut myös dramaturgian opettajana ja kulttuurikriitikkona, hän kirjoitti esimerkiksi teatteriarvioita.[6]

Tyyli muokkaa

Runoudessa Kunnas teki tavallaan saman kuin Tove Jansson saduissa: hän osasi suhtautua lapsiin vakavasti, vaativina lukijoina. Hänen runonsa ovat selkeitä ja kuulaita, ja niille on ominaista luonnonsymboliikka ja lähes minimalistinen kielenkäyttö. Hänen runonsa ovat täynnä kielellisiä leikkejä, huumoria ja satiiria, jotka puhuttelevat sekä aikuisia että lapsia.lähde?

Kunnaksen kolmea ensimmäistä runokokoelmaa on kuvaittu suomalaisen modernistisen runouden merkkipaaluina ja uudistajina. Maailmankuvaltaan hän toisti sodanjälkeisen Suomen toiveikasta ilmapiiriä.[6]

Luottamustehtäviä muokkaa

Tunnustuksia muokkaa

Kirsi Kunnaksen 70-vuotisen taiteilijauran kunnioittamiseksi WSOY:n kirjallisuussäätiö perusti 2017 Kirsi Kunnas -palkinnon, joka jaetaan joka toinen vuosi.[9] Vuonna 2020 WSOY ja Luonnonperintösäätiö perustivat Kunnaksen kunniaksi Tiitiäisen metsä -nimisen suojelualueen lähelle Ylöjärven keskustaa.[10]

Kunnakselle on myönnetty Tampereen yliopiston kunniatohtorin arvonimi.[6]

Palkinnot muokkaa

Kirsi Kunnaksen tuotantoa muokkaa

Kunnaksen laaja tuotanto käsittää runoteoksia, satukirjoja, draamoja, käännöksiä, muiden muassa Lewis Carrollia ja Federico García Lorcaa, ja tietokirjoja. Kunnaksen teoksia on käännetty ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi, unkariksi, puolaksi ja viroksi.

Tiitiäisen runoja tunnetaan myös lauluina ("Ville ja Valle", "Herra Piipoo"). Suomen Kansallisteatterissa on esitetty lastennäytelmää Tiitiäisen satupuu, jonka ensi-ilta oli toukokuussa 2006.

Vuoteen 2018 mennessä Tiitiäisen satupuusta oli otettu 46 painosta.[13]

Runot muokkaa

  • Villiomenapuu (1947)
  • Uivat saaret (1950)
  • Tuuli nousee (1953)
  • Vaeltanut (1956)
  • Valikoima runoja (1958)

  • Kuun kuva meissä (1980)
  • Kaunis hallayö (1984)
  • Valoa kaikki kätketty (1986)
  • Puut kantavat valoa, runot 1947–1986 ja suomennoksia (1999)

Lastenrunot, lorut muokkaa

  • Hanhiemon iloinen lipas (The Tall Book of Mother Goose). Runot vanhojen englantilaisten lastenlorujen aiheista vapaasti riimitellyt Kirsi Kunnas (1956)
  • Tiitiäisen satupuu. Kuvittanut Maija Karma. Porvoo–Helsinki: WSOY, 1956. (35. painos 2007. ISBN 978-951-0-04055-3)
  • Puupuu ja käpypoika. (1972)
  • Hassut aakkoset. (1975)
  • Kani Koipeliinin kuperkeikat. (1979)
  • Sirkusjuttuja. (1985)
  • Tiitiäisen pippurimylly. (1991)
  • Tiitiäisen tuluskukkaro. (2000)
  • Tiitiäisen runolelu. (2002)

Satukirjat, aapiset muokkaa

  • Tiitiäisen tarinoita (1957)
  • Aikamme aapinen. Laatinut Kirsi Kunnas ja työryhmä (1968), kuvittanut Elina Vanninen
  • Aikamme lukukirja 2–5. Laatinut Kirsi Kunnas ja työryhmä (1969–72)

Kuvakirjat muokkaa

  • Kuin kissat ja koirat (1967)
  • Kutut kotona (1967)
  • Pikku lemmikit (1967)
  • Terveisiä Afrikasta (1967)
  • Hau hau koiranpennut (1968)

  • Kis kis kissanpennut (1968)
  • Etelän eläimiä: Tiedätkö että. 1–6. Yhdessä Kyllikki Römanin kanssa (1969)
  • Lintuystävämme: Tietoa linnuista. 1–6. Yhdessä Kyllikki Römanin kanssa (1969)
  • Pohjolan eläimiä: Tarua ja totta. 1–6. Yhdessä Kyllikki Römanin kanssa (1969)

Suomennoksia muokkaa

Yksityiselämä muokkaa

 
Jaakko Syrjä ja Kirsi Kunnas sekä Mikko ja Martti Syrjä vuonna 1968

Kunnas oli vuodesta 1957 naimisissa kirjailija Jaakko Syrjän kanssa. Heidän poikiaan ovat Eppu Normaali -yhtyeen muusikot Martti ja Mikko Syrjä.[3]

Vuonna 1962 Kunnas ja Syrjä ostivat Ylöjärven Takamaasta vanhan kansakoulun, jonka he kunnostivat perheen uudeksi kodiksi. Koulun keittolarakennuksesta tuli 1970-luvulla Eppu Normaali -yhtyeen ensimmäinen harjoitustila.[14] Vuonna 1964 he ostivat myös naapuritilan ja alkoivat viljelemään rypsiä, viskiohraa, ruista ja apilaa.[6]

Kunnas ja Syrjä palasivat 1980-luvulla asumaan Tampereelle, ja aiempi koti Ylöjärvellä jäi heidän kesäasunnokseen.[7]

Kunnaksen sydäntä lähellä olivat arkkitehtuuri ja vanhojen rakennusten suojelu, minkä hän arveli periytyneen lapsuuden asuinympäristöstään, Helsingin Töölöstä. Tampereella Kunnas oli näkyvä vanhan rakennuskannan puolestapuhuja.[4]

Lähteet muokkaa

  1. Kirjailija ja taiteen akateemikko Kirsi Kunnas on kuollut Yle Uutiset. 8.11.2021. Yleisradio. Viitattu 8.11.2021.
  2. Taiteen akateemikko ja kirjailija Kirsi Kunnas on kuollut 96-vuotiaana Helsingin Sanomat. 8.11.2021. Sanoma Media. Viitattu 8.11.2021.
  3. a b c d e Ahola, Suvi: ”Kunnas, Kirsi (1924–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 506–507. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. Teoksen verkkoversio.
  4. a b Jääskeläinen, Kirsi: Kirsi Kunnas julkaisi viimeisen kirjansa – legendaarinen taiteilija: ”Näin jälkikäteen ajatellen minähän olen ollut ärhäkkä!” 6.12.2020. Ilta-Sanomat.
  5. a b c Kirsi Kunnas viimeisessä IS-haastattelussaan: ”Näin jälkikäteen ajatellen minähän olen ollut ärhäkkä!” Ilta-Sanomat. 8.11.2021. Viitattu 8.11.2021.
  6. a b c d e f g h i Ninni Sandelius: Kirsi Kunnas 1924–2021: "Nauru pelastaa ihmisen – olen ottanut elämän vastaan sellaisena, kuin se on" Eeva.fi. 9.11.2021. Viitattu 10.3.2024.
  7. a b c Vuonokari, Johanna: Kaatuminen pelasti Kirsi Kunnaksen hengen Helsingin pommituksissa – tällaisen elämän lastenkirjallisuuden uranuurtaja eli 8.11.2021. Ilta-Sanomat.
  8. Reijo Sippola ja Jarmo Kettunen (toim.): Tampereen kasvot, s. 54. Tampere: Kustannus Oy Sanasato, 1997. ISBN 951-5086-13-5.
  9. Turunen, Joonas: Kirsi Kunnaksen uraa kunnioittava palkinto menee helsinkiläiselle runouskollektiiville. Helsingin Sanomat, 23.5.2018, s. B 7. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.5.2020.
  10. Ylöjärvelle perustettiin Tiitiäisen metsä. Helsingin Sanomat, 30.10.2020, s. B 5. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047.
  11. Ensimmäinen Sanasto-palkinto myönnetty kirjailija Kirsi Kunnakselle. Sanasto ry. 29.5.2015. Arkistoitu 30.5.2015. Viitattu 29.5.2015.
  12. Lehdistötiedote: Vuoden 2018 Eino Leinon palkinto Kirsi Kunnakselle 22.3.2018. WSOY. Viitattu 7.7.2022. fi
  13. Kirsi Kunnas, Maija Karma: Tiitiäisen satupuu. Porvoo: WSOY, 1988. ISBN 978-951-0-04055-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.3.2024).
  14. Mäkinen, Petteri: He mahdollistivat Alamökin legendan– Tarinan opetus: Lasten kulttuuriharrastuksen tukeminen kannattaa 30.8.2018. Tamperelainen.

Kirjallisuutta muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kirsi Kunnas.