Wikipedia

Kilpirauhashormoni

Kilpirauhashormonit ovat kilpirauhasen ja elimistön muiden kudosten valmistamia rasvaliukoisia hormoneja. Kilpirauhashormonit vaikuttavat elimistöön laaja-alaisesti, minkä vuoksi Ihmisen henkinen ja fyysinen suorituskyky edellyttää riittävän korkeita kilpirauhashormonien pitoisuuksia[1].

Kilpirauhashormonien järjestelmä.

Kilpirauhanen tuottaa biologisesti aktiivista lio- eli trijodityroniinia (T3-hormoni), sen varastomuotona toimivaa tyroksiinia (T4-hormoni), T1- ja T2-hormonia sekä kalsitosiini-hormonia (C145H240N44O48S2). T1-, T2- ja T3-hormoneita syntyy myös muualla kehossa dejodinaasientsyymien vaikutuksesta, jotka irroittavat kilpirauhashormoneista aina yhden jodiatomin kerrallaan.[2] T1-, T2, T3 ja T4-hormonit koostuvat jodista ja tyreoglobuliini-proteiinista[3].

Elimistössä syntyy dejodinaasi D3-entsyymin vaikutuksesta myös käänteistä T3-hormonia (rT3-hormoni eli 3,3’,5’-trijodityroniini). Kyseinen hormoni on biologisesti inaktiivinen ja sen tarkoituksena on suojella elimistöä vakavien sairauksien ja pitkittyneen nälän aikana.[2]

Rakenne muokkaa

Tyroniini rakentuu kahdesta keskenään esteröityneestä bentseenirenkaasta, joista toisen para-asemassa on alaniinisivuketju, toisen para-asemassa hydroksyyliryhmä.[4]

Kilpirauhashormoneissa tyroniinin bentseenirenkaisiin on liittynyt jodiatomeja. Kilpirauhasen erittämät kilpirauhashormonit ovat 3,5,3’,5’-tetrajodityroniini eli tyroksiini, joka sisältää neljä jodiatomia ja josta siksi käytetään lyhennettä T4; sekä 3,5,3’-trijodityroniini, jossa on kolme jodiatomia ja josta käytetään lyhennettä T3.

Trijodityroniini on paljon potentimpaa eli vaikuttaa voimakkaammin kuin tyroksiini. Tyroksiinista muokataan elimistössä trijodityroniinia.

Synteesi ja eritys muokkaa

Kilpirauhashormonien synteesi tapahtuu suureksi osaksi kilpirauhasen follikkelissa, siis solunulkoisessa tilassa. Kilpirauhasen follikulaarisoluissa syntyy proteiinisynteesissä tyroglobuliini-proteiinia, joka siirtyy follikkeliin. Tyroglobuliinissa on 132 tyrosiinitähdettä ja noin 40-kertainen määrä muita aminohappoja.[4]

Tyroideaperoksidaasi-entsyymin (follikulaarisolun follikkelinpuoleisella solukalvolla) ajatellaan katalysoivan seuraavia reaktioita:[4]

  • Jodidin (I−) hapettaminen.
  • Jodin liittäminen tyroglobuliiniin. Jodia liittyy tyroglobuliinin tyrosiinitähteiden bentseenirenkaisiin. Vain osa tyrosiineista saa yhden tai kaksi jodiatomia. Näin tyroglobuliiniin syntyy monojodityrosiini- (MIT) ja dijodityrosiini- (DIT-)tähteitä.
  • Kilpirauhashormonien muodostaminen MIT- ja DIT-tähteistä. Ei tiedetä tarkalleen, miten tämä tapahtuu, mutta joka tapauksessa jotkin tyroglobuliinin MIT- ja DIT-tähteet saavat jodibentseenirenkaan muilta MIT- ja DIT-tähteiltä.

Kypsä tyroglobuliini varastoituu follikkeliin. Follikkelissa on varastossa tyroglobuliinia kolloidina.[5]

Kun kilpirauhashormonia eritetään, ensin tyroglobuliinia otetaan follikkelista follikulaarisoluun endosytoosilla. Endosytoosirakkulaan fuusioituu lysosomi, jonka entsyymit pilkkovat tyroglobuliinia, niin että vapautuu peptidifragmentteja sekä aminohappotähteitä kuten MIT:a, DIT:a ja tyroksiinia. Yhdestä tyroglobuliinimolekyylistä saadaan 1–3 tyroksiinimolekyyliä, trijodityroniini on huomattavasti harvemmassa.[4]

Saadun MIT:n ja DIT:n jodi kierrätetään uuteen tyroglobuliiniin liitettäväksi. Kilpirauhashormonit taas poistuvat follikulaarisolusta verenkiertoon. Kilpirauhashormoneja erittyy follikulaarisoluista suunnilleen suhteessa 1 trijodityroniini : 20 tyroksiinia.[4] (Toisen lähteen mukaan suunnilleen suhteessa 1:10.[6])

Erityksen säätely muokkaa

Tyrotropiini lisää kilpirauhashormonien synteesiä ja eritystä. Ilman tyrotropiinia kilpirauhashormonien eritys kilpirauhasesta on aivan riittämätöntä elimistön tarpeisiin nähden.[4]

Imeytyminen muokkaa

Rauta häiritsee suun kautta nautitun kilpirauhashormonin imeytymistä[1].

Kilpirauhashormonit verenkierrossa ja kudoksissa muokkaa

Trijodityroniinin (T3) puoliintumisaika on yksi vuorokausi ja tyroksiinin (T4) 5-7 vuorokautta[7].

Yli 99,8 % kilpirauhashormoneista kiertää verenkierrossa sitoutuneena plasmaproteiineihin.[4] Vapaan fraktion, yleensä siis 0,2 %, pitoisuus on se millä on merkitystä hormonien vaikutuksen voimakkuuden kannalta. Joissain tilanteissa plasmaproteiinien määrät ja näin ollen myös kilpirauhashormonien kokonaismäärät veressä voivat muuttua mutta vapaiden hormonien pitoisuudet pysyä normaaleina.

Eri kudoksissa monodejodinaasi-entsyymit poistavat tyroksiinista (T4) jodiatomeja, niin että syntyy trijodityroniinia (T3). Noin 80 % veren T3:sta on syntynyt tällä tavoin kudoksissa. Kudoksissa syntyy saman entsyymin katalysoimana myös inaktiivisia metaboliitteja, rT3:a, kaksi jodiatomia sisältävää dijodityroniinia (T2), yhden jodiatomin monojodityroniinia (T1) ja joditonta tyroniinia (T0).[4]

Vaikutukset muokkaa

 
Tyreotropiininen vaste- ja säätelymekanismi.

Trijodityroniini muokkaa

Trijodityroniini on välttämätöntä hermoston normaalille kehitykselle. Trijodityroniini puute kriittiseen aikaan kehityskaudella johtaa kretinismiin. Trijodityroniinia tarvitaan myös luiden kehitykseen ja pituuskasvuun.[6]

Trijodityroniini kiihdyttää myös perusaineenvaihduntaa (sekä anaboliaa että kataboliaa) ja natrium-kalium-pumppujen määrää lihaksissa, maksassa ja munuaisessa.[6]

Sammakkoeläimillä kilpirauhashormoni säätelee metamorfoosia. Jos nuijapäältä poistetaan kilpirauhanen, se ei kehity aikuiseksi yksilöksi.[6]

Kalsitosiini muokkaa

Kalsitoniini säätelee pienessä määrin elimistön kalsiumpitoisuutta, mutta sen tarkkaa merkitystä ei tunneta[8].

Vaikutusmekanismi muokkaa

Kilpirauhashormonireseptori (THR) on kohdesolun sisällä. Kilpirauhashormonit pääsevät kohdesoluunsa kantajaproteiinin avulla tai diffundoitumalla solukalvon läpi. Trijodityroniinin (T3) affiniteetti THR:iin on suurempi kuin tyroksiinin (T4).[6]

Kun hormonimolekyyli kiinnittyy THR:iin, THR muodostaa dimeerin retinoidi-X-reseptorin (RXR) kanssa, ja dimeeri vaikuttaa tumassa eri geenien luentaan lisäävästi tai vähentävästi.[6]

Lähteet muokkaa

  • Boron, Walter F. ja Boulpaep, Emile L.: ”The thyroid gland”, Medical Physiology. Updated edition. Elsevier Saunders, 2005. ISBN 978-1-4160-2328-9. (englanniksi)
  • Goodman, H. Maurice: ”Thyroid gland”, Basic Medical Endocrinology. Fourth edition. Academic Press, 2009. ISBN 978-0-12-373975-9. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Armour Thyroid Oral: Uses, Side Effects, Interactions, Pictures, Warnings & Dosing - WebMD www.webmd.com. Viitattu 9.10.2022. (englanniksi)
  2. ↑ a b Mikä on kilpirauhanen? Suomen Kilpirauhaspotilaat ry. Viitattu 25.11.2023.
  3. ↑ Suomen Terveysjärjesto www.terveysjarjesto.fi. Viitattu 17.11.2023.
  4. ↑ a b c d e f g h Goodman 2009
  5. ↑ Ross, Michael H. ja Pawlina, Wojciech: Histology. A Text and Atlas, s. 703. Fifth Edition. Lippincott Williams & Wilkins, 2006. ISBN 978-0-7817-7221-1. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f Boron ja Boulpaep 2005
  7. ↑ Thyroid Hormone Toxicity: Practice Essentials, Pathophysiology, Epidemiology. Medscape 29.4.2022, 29.4.2022. Artikkelin verkkoversio.
  8. ↑ Arnold J. Felsenfeld, Barton S. Levine: Calcitonin, the forgotten hormone: does it deserve to be forgotten?. Clinical Kidney Journal, 2015-4, 8. vsk, nro 2, s. 180–187. PubMed:25815174. doi:10.1093/ckj/sfv011. ISSN 2048-8505. Artikkelin verkkoversio.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kilpirauhashormoni&oldid=22007272”