Kielopuukasvit
Kielopuukasvit (Pittosporaceae) on aitokaksisirkkaisten Apiales-lahkoon kuuluva heimo, jossa on 6–9 sukua ja 200 lajia. Kielopuut (Pittosporum) käsittävät lajeista enemmistön, 140 lajia. Ne kasvavat heimolaisineen Vanhan maailman trooppisilla ja lämpimillä alueilla lajien keskittyessä Australiaan.[2]
| Kielopuukasvit | |
|---|---|
 Kiiltokielopuu (Pittosporum tobira) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Apiales |
| Heimo: |
Kielopuukasvit Pittosporaceae R.Br.[1] |
| Katso myös | |
Tuntomerkit muokkaa
Kielopuukasvit ovat aromaattisia puuvartiskasveja (puita, pensaita tai liaaneja), toisinaan okaisia. Lehdet ovat yksinkertaisia ja korvakkeettomia. Kukat ovat melko huomiota herättäviä, ja niissä on yhtä paljon niin verho-, terä- kuin hedelehtiäkin. Hedelmä on usein kotamainen, ja siemenet ovat pihkamaisen mallon ympäröimiä. Verhiö ei säily hedelmäasteelle.[2]
Kielopuukasvien nuoressa varressa on johtojännelieriö. Varren nivelen kohdalla siinä on joko yksi tai kolme aukkoa, jotka syntyvät, kun kolme johtojännettä eroaa lieriöstä kulkeakseen lehteen. Lehtiruodin johtojänteet ovat poikkileikkaukseltaan kaarimaisia. Ilmarakotyyppi on parasyyttinen: kaksi apusolua on samansuuntaisesti huulisoluihin nähden. Monisoluiset karvat (emergenssit) ovat yhden solurivin muodostamia, ja niiden päätesolut ovat selvästi erottuvia, joko poikittaissuuntaan pidentyneitä, jolloin karva on T:n muotoinen, tai erittäviä. Lehtilapa on ehyt, sulkasuoninen ja lehden kanta on kapea tai tuppimainen. Kukat ovat keskikokoisia, niiden verhiö on melko suuri ja tavallisesti erilehtinen, teriö taas hieman tyvestään yhteen kasvanut. Heteissä ponsi kiinnittyy palhoon tyvestään. Ponnen lokerossa on perussolukkoinen rakenne, jota nimitetään plasentoidiksi, sekä siitepölyä muodostavan solukon ympärillä vararavintoa sisältävä solukerros (tapetum), jonka solut ovat monitumaisia. Sikiäimen kupeessa on mesiäinen eli nektaario. Sikiäin on kehänpäällinen ja yhdislehtinen, se saattaa koostua jopa viidestä emilehdestä. Emiön vartalo on haaraton ja suora, luotti on pallopäinen, harvoin liuskainen. Sikiäimessä on kutakin emilehteä kohden paljon siemenaiheita, joiden kalvo on 8–20 solukerroksen paksuinen. Siemenaiheessa on myös ituputken ohjautumista kohti munasolua helpottavia karvoja, ja kannattimen eli funikuluksen johtojänne päättyy sen yläosaan. Hedelmä on tavallisesti selkäluomainen, harvoin lisäksi liiteluomainen kota tai marja. Siemeniä ympäröi sitkeä malto, ja siemenkuoren ulko-osa (testa) käsittä kolme pysyvää solukerrosta. Uloin näistä solukerroksista, ns. eksotesta, muodostuu enemmän tai vähemmän paksuuntuneista ja hieman erilaistuneista, ligniinittömistä soluista.[2]
Heimon lajeista ainakin kielopuiden (Pittosporum) kukat ovat usein toiminnallisesti yksineuvoisia. Heimossa esiintyy myös taipumusta kukkien vastakohtaisuuteen, erityisesti suvussa Cheiranthera; kukkien epäsymmetrisyys johtuu pääasiassa heteiden ja emiön asemasta. Lajilla Pittosporum floribundum siemenaiheet ovat yhdessä ja samassa sikiäimessä kahta taipumistyyppiä (epi- ja apotrooppisia). Siemenaiheen kannattimen johtojänne näyttää päättyvän sen yläosaan sen sijaan, että se jatkuisi kalatsan alueelle (kalatsa on se osa siemenaihetta, joka kiinnittyy kannattimeen eli funikulukseen). Tämä ilmiö saattaa liittyä alkiorakon käyristymistapaan, eikä sitä ilmeisesti esiinny muilla Apiales-lahkon edustajilla. Kielopuiden siementaimilla on jopa viisi sirkkalehteä, ja taimen ensimmäiset kasvulehdet voivat olla sulkasuonisia.[2]
Evoluutio ja luokittelu muokkaa
Heimon arvellaan olevan yli kymmenen miljoonaa vuotta vanha. Monet niistä piirteistä, joiden on arveltu olevan peräisin heimon kantamuodolta (plesiomorfiat), ovat todennäköisesti kuitenkin kehittyneitä ominaisuuksia, kuten esim. kehänpäällinen ja runsaasti siemenaiheita sisältävä sikiäin.[2]
Sukujen Billardiera ja Sollya väliset rajat ovat epäselviä, mistä johtuu eri lähteissä olevat ristiriitaiset tiedot lajien tieteellisistä nimistä.[2]
Kielopuukasvien heimoa on aiemmin pidetty ruusukasvien (Rosaceae) sukulaisena (esim. Cronquist, 1981). Yli 130 vuoden ajalta kertynyt tieto kuitenkin osoittaa, että heimo on parasta yhdistää sarjakukkais- (Apiaceae) ja araliakasvien (Araliaceae) yhteyteen.[2]
Suvut muokkaa
Heimon suvut ovat erään näkemyksen mukaan jaettavissa seuraavasti:[3]
- Bentleya E.M.Benn.
- Billardiera Sm. (Marianthus Hugel ex Endl.) – solliat
- Bursaria Cav. – kielopensaat
- Cheiranthera A.Cunn. ex Brongn.
- Citriobatus A.Cunn. ex Putt.
- Hymenosporum R.Br. ex F.Muell. – siipisiemenpuut
- Pittosporum Banks ex Sol. – kielopuut
- Pronaya Hugel
- Sollya Lindl.
Käyttö muokkaa
Kielopuukasveilla ei ole juurikaan taloudellisesti merkittävää käyttöä, eräiden lajien puuainesta on paikallisesti käytetty tarvepuuna. Merkittävämpiä ne ovat koristekasveina, jollaisina käytetään useita kielopuita ja sollioita. Lyhtysollian (Billardiera longiflora) siniset marjat ovat syötäviä.[4]
Lähteet muokkaa
- Kasvien maailma. Otavan iso kasvitietosanakirja. Osa 2. – Otava, Helsinki. 1980. ISBN 951-1-05492-9
- Finto: Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Pittosporaceae.
- Stevens, P. F. 2001–: Angiosperm Phylogeny Website. http://www.mobot.org/mobot/research/apweb/ (englanniksi)
- Tirri, R., Lehtonen J., Lemmetyinen, R., Pihakaski, S. & Portin, P., 2001: Biologian sanakirja. – Otava, Helsinki. ISBN 951-1-17618-8