Avaa päävalikko

Kieliasetus (1850)

sensuuriasetus Suomen suuriruhtinaskunnassa 1850–1860, joka rajoitti suuresti suomenkielisiä julkaisuja

Vuoden 1850 kieliasetuksen teksti asetuskokoelman edeltäjästä.

Kieliasetus (täsmälliseltä säädösnimekkeeltään Nådig Förordning till Censur-Öfver-styrelsen angående åtskilliga tillägg till författningarne om censuren i landet) oli 8. huhtikuuta 1850 annettu sensuuriasetus, jolla pyrittiin estämään Euroopan hullun vuoden 1848 aatteiden leviäminen Suomen suuriruhtinaskuntaan. Asetuksella kiellettiin lähes kaikki suomenkielinen julkaisutoiminta. Kieliasetus kumottiin vuonna 1860.

TaustaaMuokkaa

Euroopan hullu vuosi alkoi helmikuussa 1848, kun vallankumouksellinen liikehdintä alkoi Pariisissa. Levottomuudet levisivät nopeasti muualle Eurooppaan. Liikehdintään liittyi liberalistisia vapausvaatimuksia ja kansallisia pyrkimyksiä. Levottomuudet kuitenkin loppuivat vuoden loppuun mennessä. Venäjän keisari Nikolai I torjui levottomuuksien leviämisen Venäjälle voimakkaasti. Venäläiset joukot osallistuivat Unkarin kapinan kukistamiseen sekä miehittivät Moldavian ja Valakian. Myös muita lievempiä keinoja käytettiin uusien aatteiden torjumiseksi.[1]

Suomessa senaatti ryhtyi toimenpiteisiin aatteiden leviämisen torjumiseksi. Ruotsin vastaisen rajan valvontaa parannettiin, annettiin erilaisia matkustuskieltoja ja sensuuria tiukennettiin. Useiden ulkomaisten sanomalehtien tuonti kiellettiin kokonaan ja sanomalehtien tuonnille asetettiin muitakin rajoituksia. Kaikki ulkomailta peräisin oleva tuontikirjallisuus tarkastettiin ja erityisesti pyrittiin estämään ranskalaisten Victor Hugon, Eugène Suen ja Alexandre Dumas vanhemman yhteiskuntakriittisten romaanien kääntäminen. Ruotsin- ja vieraskielisiä lehtiä ja kirjallisuutta ei koettu uhkaavaksi, sillä vain säätyläiset lukivat niitä.[1]

Vuoden 1850 sensuuriasetusMuokkaa

Yksittäisistä vastatoimista merkittävin oli vuonna 1850 annettu kieliasetus. Muodollisesti tällä säädöksellä täydennettiin aikaisempaa sensuurilainsäädäntöä eli vuoden 1829 painoasetusta.[2] Uudella asetuksella kiellettiin muiden kuin uskonnollisten ja taloudellista valistusta sisältävien teosten julkaiseminen suomeksi. Asetus ei koskenut uusintapainoksia, joten esimerkiksi oppikirjoja, historiallisia kuvauksia ja kansanperinneaineistoa sai edelleen julkaista.[1]

Asetuksella kiellettiin julkaisemasta valtiollisia uutisia, tietoja ulkomailla tehdyistä rikoksista sekä alkuperäisiä ja käännösromaaneja.[3] Asetus koski vain suomenkielisiä painotuotteita. Ruotsinkielisiä painotuotteita sai Suomessa julkaista vapaasti.[3]

Asetuksen laati kenraalikuvernööri Aleksandr S. Menšikov maaliskuussa, keisari vahvisti sen 6. maaliskuuta 1850, ja se esiteltiin senaatin hyväksyttäväksi 8. huhtikuuta 1850.[4]

VaikutuksetMuokkaa

Sensuuriasetus lamaannutti suomalaisen sanomalehdistön, ja esimerkiksi Suometar lopetti ilmestymisen vuonna 1850. Vaikutukset jäivät kuitenkin suhteellisen lyhytaikaisiksi, kun 1850-luvun alussa useat suomenkieliset sanomalehdet, myös Suometar, alkoivat ilmestyä uudelleen. Myös uusia lehtiä ryhdyttiin julkaisemaan.[1] Vuoden 1850 kieliasetusta täsmennettiin vuosina 1851–1853, lievennettiin 1854[5] ja 1857, ja se kumottiin lopullisesti Aleksanteri II:n valtakaudella 27. helmikuuta 1860 (AsK 4/1860).

Kieliasetuksen lisäksi 1850-luvun alussa annettiin useita muita asetuksia, joilla pyrittiin turvaamaan uhattuna ollutta sääty-yhteiskunnan asemaa. Asetukset koskivat muun muassa vaivaishoitoa, irtolaisuutta, yliopistoja ja niiden opiskelijoita. Virallinen Suomi, virkamiehet, kirkko ja sanomalehdistö tukivat Nikolai I:n vuosien 1848–1852 toimia voimakkaasti. Yhdessä vastatoimet eristivät Suomen tehokkaasti muusta maailmasta, mutta eristys jäi lyhytaikaiseksi, sillä järjestelmä alkoi murtua vuonna 1853, kun Venäjä ja Turkki ajautuivat kansainväliseen konfliktiin, joka johti Krimin sotaan.[1]

Luettelo kieliasetukseen liittyvistä säädöksistäMuokkaa

Ennen vuotta 1860 säädökset julkaistiin Suomen suuriruhtinaskunnassa pääsääntöisesti vain ruotsiksi. Vuoden 1850 sensuuriasetukseenkin liittyvät säädökset ovat siksi useimmat ruotsinkielisiä.

  • Nådig Förordning till Censur-Öfver-styrelsen angående åtskilliga tillägg till författningarne om censuren i landet (8.4.1850)
  • Nådig Förordning till Censur-Öfver-styrelsen angående föreskrifter vid censuren och behandlingen af utländska till Finland införde böcker m. m. (10.11.1851)
  • General-Tull-Directionens circulaire om hvad vid censuren af utländske till Finland införda böcker är att iakttaga (12.12.1851)
  • General-Tull-Directionens circulaire, angående censur behandlingen af böcker, som från utrikes ort införas till de sjöstäder, hvarest särskild censor icke finnes (7.3.1852)
  • General-Tull-Directionens Circulaire, om tullklarering af böcker, som inkomma till städer i Finland, hvarest särskild censor icke finnes (5.3.1853)
  • Keisarin käskykirje suomalaisten kirjojen painattamisesta (12.10.1854)[6]
  • Armollinen Julistus, koskeva muutosta Armollisessa Asetuksessa 2/14 päivältä Lokakuuta 1829 sensuurista ja kirjakaupasta Suomessa (23.3.1857)
  • Armollinen Julistus niiden kirja-teosten sensuurista eli painolupaa varten tutkimisesta, jotka Suomen kielellä präntistä toimitetaan (AsK 27.2.1860/4)

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Nurmio, Yrjö: Taistelu suomen kielen asemasta 1800-luvun puolivälissä: Vuoden 1850 kielisäännöksen syntyhistorian, voimassaolon ja kumoamisen selvittelyä. Helsinki: WSOY, 1947.
  • Suomen historian pikkujättiläinen, s. 400–403. WSOY, 1989. ISBN 951-0-14253-0.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e Suomen historian pikkujättiläinen.
  2. Nurmio 1947, s. 13.
  3. a b Olavi Junnila: ”Autonomian rakentamisen ja kansallisen nousun aika”, Suomen historia 5. Helsinki: Weilin + Göös, 1986. ISBN 951-35-2494-9.
  4. Nurmio 1947, s. 231–236.
  5. Nurmio 1947, s. 370–376.
  6. Nurmio 1947, s. 370–376.

Aiheesta muuallaMuokkaa