Kaustisen ja Ullavan seurakunta

evankelis-luterilainen seurakunta Keski-Pohjanmaalla

Kaustisen ja Ullavan seurakunta on Oulun hiippakuntaan ja Kokkolan rovastikuntaan kuuluva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta, joka toimii Kaustisen kunnan ja Kokkolan Ullavan alueella.[2]

Kaustisen ja Ullavan seurakunta

tunnus

sijainti

Kaustisen kirkko
Kaustisen kirkko
Tunnustuskunta evankelis-luterilainen
Hiippakunta Oulun hiippakunta
Rovastikunta Kokkolan rovastikunta
Pääkirkko Kaustisen kirkko
Perustettu 2006
Jäsenmäärä 4 272[1] (2021)
– Osuus asukkaista 86,6 %
Kirkollisvero 1,70 %
Kirkkoherra Veli-Pekka Harju
Verkkosivusto

Historia

muokkaa

Seurakunta perustettiin vuonna 2006 Kaustisen ja Ullavan seurakuntien yhdistyessä. Vuonna 2009 seurakunta liittyi Kokkolan seurakuntayhtymään, koska Ullavan kunta lakkautettiin ja liitettiin Kokkolan kaupunkiin.[3] Kaustinen oli itsenäistynyt seurakuntana vuonna 1866[4] ja Ullava vuonna 1912.[5]

Herätysliikkeet

muokkaa

Kaustisen ja Ullavan seurakunta kuuluu muun Keski-Pohjanmaan tavoin herätysliikkeiden maantieteelliseen kohtaamisalueeseen. Kaustisella vaikuttaa erityisesti evankelinen herätysliike, jonka pohjoiseen vaikutusalueeseen Kaustinen kuuluu.[6]

Kirkot ja toimitilat

muokkaa
 
Ullavan kirkko.

Kaustisen ja Ullavan seurakunnalla on käytössään seuraavat kirkot ja toimitilat:[7]

Papisto

muokkaa

Seuraavat henkilöt ovat toimineet Kaustisen ja Ullavan seurakunnan kirkkoherroina:[8]

Lähteet

muokkaa
  1. Seurakuntatalouksien jäsenmäärä ja muita tunnuslukuja 2021 Kirkon tilastot. Suomen ev.lut. kirkko. Viitattu 8.7.2022.
  2. Kokkolan rovastikunta Oulun hiippakunta. Arkistoitu 18.5.2018. Viitattu 20.5.2018.
  3. Kaustisen ja Ullavan seurakunnan historia Kaustisen ja Ullavan seurakunta. Arkistoitu 20.5.2018. Viitattu 20.5.2018.
  4. Kaustinen Suomen Sukututkimusseura Historiakirjat. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 20.5.2018.
  5. Ullava Suomen Sukututkimusseura Historiakirjat. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 20.5.2018.
  6. Huotari, Voitto: Kirkkomme herätysliikkeet tänään, s. 151. Pieksämäki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-297-2.
  7. Kirkot ja tilat Kaustisen ja Ullavan seurakunta. Viitattu 30.9.2023.
  8. Pappisluettelo: Kaustisen seurakunta Suomen sukututkimusseura. Viitattu 23.10.2022.

Aiheesta muualla

muokkaa