Wikipedia

Katsuran keisarillinen huvila

Katsuran keisarillinen huvila (jap. 桂離宮, Katsura rikyū) on Japanin keisarin entinen huvila Japanin vanhassa pääkaupungissa Kiotossa. Se sijaitsee Nishikyōn suuralueella Katsurajoen varrella Kioton keskustan länsipuolella. Huvilaa ympäröi laaja lammen ympärille rakennettu kävelypuutarha teehuoneineen.[1]

Katsuran keisarillinen huvila
Katsuran keisarillisen huvilan asemapiirros.
1. Omotemon-portti
2. Miyukimon-portti
3. Miyukimichi-tie
4. Okoshikake-penkki
5. Sotetsuyama-vuori
6. Nobedan-kivi
7. Suhama-hiekkaranta
8. Amanohashidate-kynnäs
9. Yotsukoshikake-penkki
10. Ishibashi-kivisilta
11. Nagare-ochōzu-vesiallas
12. Shōkintei-teehuone
13. Shōkatei-teehuone
14. Onrindō-paviljonki
15. Shōiken-teehuone
16. Gepparō-teehuone
17. Nakamon-portti

Keisarillisen huvilan perusti keisarin nuorempi veli prinssi Toshihito 1600-luvun alussa. Toshihiton kuoleman jälkeen huvilaa laajensi hänen poikansa Toshitada. Nykyisen muotonsa huvila puutarhoineen saavutti 1660-luvulla.[1][2]

Katsuran huvilaa puutarhoineen pidetään sukiya-arkkitehtuurin huipentumana. Kansainvälistä mainetta se sai 1930-luvulta lähtien, kun saksalainen arkkitehti Bruno Taut oli ylistänyt sitä. Huvilan nähtiin ennakoivan modernismin pelkistettyä, funktionaalista muotokieltä.

Historia muokkaa

Nykyisen keisarillisen huvilan alueesta tuli Heian-kaudella hoviaatelin huvittelupaikka. Hovimies Fujiwara no Michinaga rakensi sinne huvilan. Sittemmin se siirtyi Konoe-aatelissuvun haltuun. Historiallisesti seutu kuului Shimokatsuran kylään (下桂村, Shimokatsura-mura).[1]

Keisarillisen huvilan alue luovutettiin vuoden 1615 tienoilla keisarisuvun Hachijō no miya -haaralle, jonka prinssi Toshihito alkoi rakennuttaa sinne teehuonetta. Alun perin huvila tunnettiin nimellä Katsura betsugyō (桂別業, ’Katsuran huvila’). Toshihito kuoli vuonna 1629, mutta 1640-luvulta lähtien huvilaa laajensi hänen poikansa prinssi Toshitada, joka lisäsi aiempaan päärakennukseen (Ko-shoin) uuden osan (Chū-shoin). Myöhemmin vuonna 1663 rakennukseen lisättiin keisari Go-Mizunoon vierailua varten vielä kaksi osaa, Gakki no ma ja Shingoten. Tällöin rakennuskokonaisuus saavutti lähes nykyisen muotonsa.[1][2]

Koska Hachijō no miya -haaran myöhempi haara Katsura no miya sammui vuonna 1881, Katsuran keisarillinen huvila siirtyi Japanin keisarillisen ministeriön haltuun. Huvilan nimi muutettiin muotoon Katsura rikyū (’Katsuran erillispalatsi’), ja sitä korjattiin perusteellisesti. Katsurajoella 1950-luvulta lähtien tehdyt maanrakennustyöt vahingoittivat huvilan maaperää, minkä vuoksi sitä restauroitiin jälleen vuosina 1976–1982.[1]

Huvila ja puutarha muokkaa

 
Katsuran keisarillisen huvilan puutarhaa, keskellä Gepparō-teehuone

Shoin muokkaa

Keisarillisen huvilan päärakennus eli shoin koostuu kolmesta toisiinsa diagonaalisesti liittyvästä osasta, jotka on kaikki rakennettu sukiya-tyyliin. Ne ovat Ko-shoin (古書院) eli vanha shoin, Chū-shoin (中書院) eli keskimmäinen shoin ja Shingoten (新御殿) eli uusi palatsi. Shoin on rakennettu kurkiauran muotoon (gankō) puutarhan lammen länsipuolelle.[1][3]

Ko-shoin on nimensä mukaisesti rakennuksen vanhin osa, jossa on kuusi huonetta. Sen itäpäädyssä on leveä veranta ja puutarhan lammelle työntyvä kuunkatseluterassi (tsukimidai). Toisin kuin huvilan uudemmat osat, Ko-shoin on rakennettu valkoiseksi rapatun maasokkelin päälle. Alun perin sitä käytettiin myös asuinrakennuksena, mutta asuintilat siirrettiin Chū-shoiniin, kun se oli valmistunut.[1]

Chū-shoin on neliönmuotoinen rakennus, jossa on neljä huonetta. Niiden fusuma-liukuovissa on Kanō-koulukunnan kolmen veljeksen, Kanō Tan’yūn, Kanō Naonobun ja Kanō Yasunobun maalauksia. Chū-shoinin ja Shingotenin verannat on rakennettu ohuiden pilarien päälle, minkä vuoksi ne antavat Ko-shoinia keveämmän vaikutelman.[1] Chū-shoinin ja Shingotenin välissä on pieni Gakki no ma -huone eli musiikkihuone.[3]

Shingoten rakennettiin asuinhuoneistoksi keisarin vierailua varten. Monet sen asuinkäytössä olleista huoneista ovat säilyneet hyvin. Erityisen hienostuneina on pidetty Ichi no ma -huoneen korotettua alkovia ja Katsuradana-hyllykköä (桂棚), Okeshō no ma -huoneen (御化粧間, ’ehostushuone’) Urakatsuradana-hyllykköä (裏桂棚) ja Gyoshin no ma -huoneen (御寝間, ’makuuhuone’) Gyokendana-hyllykköä (御剣棚). Shingotenin edustan avointa kenttää lienee käytetty kemari-pallopelin pelaamiseen.[1]

Puutarha ja teehuoneet muokkaa

Keisarillisen huvilan puutarhan keskellä on monimutkaisen muotoinen, maisemiltaan vaihteleva lampi, jossa on kolme erikokoista saarta. Puutarha on kävelypuutarha, jonka reitit kulkevat esimerkiksi vuoria ja vuoristosolia muistuttavien erinäköisten pienoismaisemien halki. Reitit on suunniteltu tarkoin niin, että tärkeät näkymät tulevat esiin ja jäävät jälleen piiloon (miegakure) tietyissä paikoissa. Alun perin puutarhan lammella on liikuttu myös venein. Shoin-päärakennuksen lisäksi puutarhassa on neljä teehuonetta sekä Hachijō no miya -suvulle omistettu buddhalainen Onrindō-paviljonki. Sen eri puolilla on myös lukuisia kivilyhtyjä ja pieniä vesialtaita (chōzubachi). Metsikköjen ja bambulehtojen ympäröimän huvila-alueen pinta-ala on yhteensä noin 7 hehtaaria. Aluetta ympäröi savella päällystetty tsuchibei-aita.[1][3]

Ko-shoinin viereisellä kummulla on avonainen Gepparō-paviljonki (月波楼), jonka shōji-liukuovissa on käytetty kangasta.[1] Gepparō on Katsuran teehuoneista vanhin. Sieltä on voitu tarkkailla puutarhan lampeen heijastuvaa kuuta, ja sen nimi merkitseekin ’kuun aallon näköalatornia’.[3] Gepparōn ja Ko-shoinin välissä on Nakamon-portti, jolta Ko-shoinille johtavat kuuluisat astinkivet tunnetaan nimellä Shin no tobiishi (真の飛石).[1]

Puutarhan pohjoisrajalla on keisarillinen Miyukimon-portti (御幸門). Sieltä johtaa shoinille keisarilliseksi tieksi (Miyukimichi) kutsuttu reitti. Tieltä kääntyy vasemmalle polku, joka kulkee Okoshikake-odotuspaviljongin (御腰掛), puutarhan lampeen rakennetun Amanohashidatea muistuttavan kynnään ja Suhama-hiekkarannan (洲浜) ohi, pienen kivisillan yli ja lopulta Shōkintei-teehuoneelle (松琴亭).[1] Shōkintei tunnetaan šakkilautakuvioisista fusuma-liukuovistaan, jotka muodostavat voimakkaan kontrastin muiden rakennusmateriaalien maanläheisille sävyille.[4] Sen itäpuolella on Manjitei-niminen paviljonki (卍亭, ’hakaristipaviljonki’).[1]

Polku jatkuu Shōkinteilta lammen ympäri Shingotenin suuntaan. Shōkintein eteläpuolisella saarella sijaitsevat Shōkatei-teehuone (賞花亭) ja Onrindō-paviljonki (園林堂). Vuoristomajaa muistuttava Shōkatei on rakennettu kukkulan huipulle, Onrindō sen alapuolelle. Onrindōn katōmado-ikkunat antavat rakennukselle buddhalaisen ulkoasun. Ennen Shingotenia polulta erkanee haara Shōiken-paviljongille (笑意軒), jossa on monia hienostuneita piirteitä, kuten seinien alaosassa käytetty samettipinta ja pyöreät ikkunat. Shōiken toimi alun perin prinssi Toshitadan työhuoneena. Sen nimi ’nauravien ajatusten paviljonki’ on peräisin kiinalaisen runoilijan Li Bain runosta.[1][4]

  •  
    Huvilan alue vuoden 1974 ilmakuvassa
  •  
    Miyukimon-portti
  •  
    Ko-shoin
  •  
    Näkymä Gepparō-paviljongista
  •  
    Kivisilta puutarhassa
  •  
    Shōkintei-paviljonki
  •  
    Shōkintein sisätilaa
  •  
    Shōiken-teehuone

Merkitys muokkaa

Katsuran keisarillista huvilaa pidetään yleisesti sukiya-arkkitehtuurin huipentumana. Sukiya-tyylille tyypilliseen tapaan huvilassa yhdistyy piirteitä eri arkkitehtuuriperinteistä, kuten shoin-tyylistä.[3] Shugakuinin keisarillisen huvilan ohella sen puutarha on yksi Edo-kauden tunnetuimmista.[5]

Katsuran keisarillisen huvilan arkkitehtuuri ja puutarha nousivat 1930-luvulta lähtien ihailun kohteeksi, kun saksalainen arkkitehti Bruno Taut oli ylistänyt niitä. Huvilan ajateltiin ennakoivan funktionalismin tavoittelemaa yksinkertaista muotokieltä.[3] Tautin vierailulle Katsuraan toivat nuoret japanilaiset arkkitehdit, kuten Tetsurō Yoshida, jotka kannattivat modernia ja pelkistettyä ilmaisua; Katsuraa verrattiin etenkin Nikkō Tōshō-gūn rikkaasti koristeltuun, kiinalaisvaikutteiseen pyhäkköön, josta oli 1800-luvun lopulla tullut suosittu turistikohde. Nikkō samaistettiin vanhemman arkkitehtisukupolven konservatiiviseen ja koristeelliseen muotokieleen, Katsura alkuperäisen japanilaisena pidettyyn kulttuuriperintöön ja 1930-luvun nationalistisessa ilmapiirissä myös keisarihuoneeseen. Legitimiteettiä nämä arkkitehdit saivat vaatimuksilleen Tautilta, jonka näkemyksillä oli painoarvoa. Taut sai sitä vastoin mainetta Katsuran ”löytäjänä”.[6]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o 日本大百科全書(ニッポニカ) / 百科事典マイペディア / ブリタニカ国際大百科事典: 桂離宮 Kotobank. Viitattu 05.07.2021.
  2. ↑ a b Katsura Imperial Villa Encyclopaedia Britannica. Viitattu 05.07.2021.
  3. ↑ a b c d e f Daniell, Thomas: Houses and Gardens of Kyoto: Revised with a new foreword by Matthew Stavros, s. 24–29. Tuttle Publishing, 2012. ISBN 9781462905904. Teoksen verkkoversio.
  4. ↑ a b Moore, Charles W.; Mitchell, William J. & Turnbull, William: The Poetics of Gardens, s. 97–103. MIT Press, 1993. ISBN 9780262631532. Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ 百科事典マイペディア: 修学院離宮 Kotobank. Viitattu 22.07.2021.
  6. ↑ Kohte, Susanne; Adam, Hubertus & Hubert, Daniel: Encounters and Positions: Architecture in Japan, s. 208–209, 217. Birkhäuser, 2017. ISBN 9783035607154. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Katsuran_keisarillinen_huvila&oldid=21638764”