Bruno Taut
Bruno Taut (1880–1938) oli saksalainen arkkitehti[1], rakennustaiteen ensimmäisiä ekspressionisteja[2], professori vuosina 1929–1933 Berliinin teknillisessä korkeakoulussa ja Istanbulissa vuodesta 1937 lähtien. Hänen suunnittelemiaan ekspressionistisia lasi- ja teräsrakennuksia ovat muiden muassa[1] hänen kaksi ensimmäistä merkittävää työtään, Leipzigin (1913) ja Kölnin (1914) rakennusnäyttelyiden konstruktiiviset lasi- ja teräspaviljongit[3]. Hänen lasiarkkitehtuurilleen on tyypillistä, että ikkunat eivät ole väritöntä lasia vaan puiterakennelmia, joiden varaan kiinnitetyt lasinpalaset ovat värillisiä ja tämä ratkaisu synnyttää hartautta herättäviä, katedraalien lasimaalauksia muistuttavia värivaikutelmia[2]. Taut oli mukana maansa puutarhakaupunkiliikkeessä; hänen 1910- ja 1920-luvulla suunnittelemiaan puutarhakaupunginosia sijaitsee Falkenbergissa ja Magdeburgissa. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän teki utopistisia kaupunkisuunnitelmia.[3] Taut oli Erich Mendelsohnin (1887–1953), Hans Scharounin (1893–1972), Wassili Luckhardtin (s. 1889) ja Hermann Finstlerin (1887–1973) Berliinissä vaikuttaneen ekspressionistisen suuntauksen pääedustajia[4]. Taut ja hänen veljensä Max Taut (1884–1967) kuuluivat Berliinissä toimineeseen, spartakismiin sidoksissa olleeseen, ekspressionistiseen Novembergruppe -nimiseen arkkitehtien ja taidemaalarien yhteenliittymään, jonka työn tuloksena julkaistiin arkkitehtuurialbumeita ja järjestettiin näyttely vuonna 1919. Siinä määriteltiin modernin arkkitehtuurin sanasto.[5] He olivat yhdessä Walter Gropiuksen kanssa alkuperäisjäseninä 1920-luvun alun Berliinin merkittävissä arkkitehtuurin avantgardejärjestöissä kuten Arbeitsrat für Kunstissa ja Der Ringissä. Bruno Taut olivat mukana arkkitehtiryhmässä, jonka suunnittelemia taloja rakennettiin vuonna 1927 järjestettyä näyttelyä varten perustettuun Stuttgartin Weißenhofin lähiöön,[6] jota on pidetty nykyaikaisen arkkitehtuurin historian tärkeimpänä rakennusryhmänä[7]. Muutenkin 1920-luvulla Bruno Taut suunnitteli funktionalistisia asuinalueita[3]. Noihin aikoihin hän uudisti sosiaalista asuntoarkkitehtuuria[1].
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Otavan Iso tietosanakirja, osa 8, s. 1173. Helsinki: Otava, 1964.
- ↑ a b Otavan Suuri Ensyklopedia, s. 558
- ↑ a b c WSOY:n Iso Tietosanakirja, osa 9 vuodelta 1997, s. 260
- ↑ Otavan Suuri Ensyklopedia, s. 359
- ↑ Otavan Suuri Ensyklopedia, s. 1006
- ↑ Otavan Suuri Ensyklopedia, s. 360
- ↑ Otavan Suuri Ensyklopedia, s. 1394