Kasvimaantieteellinen alue

Kasvimaantieteellinen alue eli kasvistoalue on kasvilajiston perusteella rajattu luonnonmaantieteellinen alue. Maapallo on jaettu kuuteen kasvimaantieteelliseen pääalueeseen: holarktinen, paleotrooppinen, neotrooppinen, australialainen, antarktinen ja Kapin alue. Kasvimaantieteellinen alue poikkeaa kasvillisuusvyöhykkeestä, joka tarkoittaa lähinnä ilmastollisten tekijöiden vuoksi kasvillisuudeltaan erilaista aluetta. Ronald Good kehitti jaon kuuteen pääalueeseen 1974, ja sen pohjalta Armen Tahtadžjan loi 1986 nykyisin laajassa käytössä olevan jaottelun, jossa pääalueet jakautuvat yhteensä 35 alueeseen ja edelleen 152 provinssiin.

Holarktinen alue

Holarktinen alue käsittää suuren osan pohjoista pallonpuoliskoa likimain Kravun kääntöpiiristä pohjoiseen: Pohjois-Amerikka Pohjois-Meksikon sisämaahan asti Floridan kärkeä ja Kalifornian niemimaata lukuun ottamatta, Euraasia Arabian niemimaan eteläkärkeä, Intiaa, Kaakkois-Aasiaa, Kaakkois-Kiinaa ja Taiwania lukuun ottamatta sekä Pohjois-Afrikka Saharan eteläosiin asti. Holarktinen alue jakautuu edelleen Euraasian käsittävään palearktiseen alueeseen ja Pohjois-Amerikan käsittävään nearktiseen alueeseen. Alueelle ovat tyypillisiä havupuut sekä koivu-, paju-, pyökki-, leinikki-, kohokki-, ristikukkais-, sarjakukkais- ja sarakasvit. Lajisto ei ole kovin runsas.

Paleotrooppinen alue

Paleotrooppinen alue käsittää Saharan eteläpuolisen Afrikan Etelä-Afrikan lounaisosia lukuun ottamatta, Arabian niemimaan eteläkärjen, Intian, Kaakkois-Aasian, Kaakkois-Kiinan ja Taiwanin, Malaijien saariston, Melanesian, Mikronesian, Polynesian ja Havaijin. Toisinaan myös Uuden-Seelannin Pohjoissaari lasketaan paleotrooppiseen alueeseen. Tyypillisiä kasviheimoja ovat palmu-, inkivääri-, mulperi-, myrtti- ja kurkkukasvit. Lajisto on hyvin runsas.

Kapin alue

Kapin alue käsittää ainoastaan Länsi-Kapmaan provinssin ja osia Itä-Kapmaasta Etelä-Afrikan tasavallassa. Kasvisto on jäänne muinaisesta antarktisesta kasvillisuudesta, joka vallitsi alueen ollessa vielä yhteydessä Etelämantereeseen. Tunnusomaisia kasviryhmiä ovat proteakasvit, narsissikasvit, liljakasvit, kanervakasvit ja pelargonit. Puusto on hyvin vähäistä.

Neotrooppinen alue

Neotrooppinen alue käsittää Meksikon sisäosien ylänköalueita lukuun ottamatta, Floridan eteläosan, Länsi-Intian, Keski-Amerikan ja Etelä-Amerikan Chilen ja Argentiinan pohjoisosiin saakka. Tyypillisiä kasviheimoja ovat kaktus-, kanna-, ananas-, kämmekkä- ja passiokasvit. Lajisto on hyvin runsas ja poikkeaa selvästi paleotrooppisen alueen kasvistosta.

Australialainen alue

Australialainen alue käsittää Australian ja Tasmanian. Alue on kasvistoltaan omaleimaisin, koska se on ollut eristyksissä noin 45 miljoonaa vuotta. Tunnusomaisia kasveja ovat akaasiat ja eukalyptukset. Pelargonioita esiintyy Australian ohella Etelä-Afrikassa, sillä siihen maayhteys säilyi pisimpään alueen irrotessa Gondwanamantereesta.

Antarktinen alue

Antarktiseen alueeseen kuuluvat Patagonia, Uusi-Seelanti (joidenkin määritelmien mukaan), Etelämanner ja sitä ympäröivät saaret. Kasvisto on pääosin harvalajista ja vaatimatonta kylmän ilmaston takia ja koostuu pääasiassa muilta kasvitieteellisiltä alueilta peräisin olevista kasviryhmistä. Tyypillisiä kasviryhmiä ovat etelänpyökit, atsorellat sekä gunnerat.

Katso myös

Lähteet

CD-Facta 2005
Floristic regions. Ecocam. Arkistoitu 18.2.2008. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kasvimaantieteellinen alue Wikimedia Commonsissa

Good, Ronald: Good's Floristic Regions The Geography of Flowering Plants. 1974. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
Biodiversity Hotspots – Targeted investment in nature’s most important places conservation.org. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)
Forseth, Irwin N.: Terrestrial Biomes. Nature Education, 2010, 3. vsk, nro 10, s. 11. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 26.9.2020. (englanniksi)