Volkskammer

(Ohjattu sivulta Kansankamari)

Volkskammer ("Kansankamari") oli Saksan demokraattisen tasavallan de jure -lainsäädäntöelin. Sen perustamisesta vuonna 1949 lähtien vuoden 1990 vapaisiin vaaleihin saakka kaikki parlamentin jäsenet valittiin Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen hallitsemalta yhteislistalta nimeltään Kansallinen rintama.

Volkskammer
Kansankamari
Logo
Logo
Volkskammerin istuntosali.
Volkskammerin istuntosali.
Tyyppi yksikamarinen (vuoteen 1958 asti alahuone)
Perustettu 1949
Lakkautettu 1990
Edustajia 400
Mielenosoittaja parlamentin edustalla vuonna 1990.

Vaikka Itä-Saksan poliittinen järjestelmä näytti monipuoluejärjestelmältä, kaikki oppositiopuolueet olivat tosiasiallisesti SED:n ohjauksessa. Muita puolueita kuin SED:tä kutsuttiin nimellä blokkipuolueet. Parlamentissa oli paikkoja myös erilaisilla SED:n kanssa yhteistyötä tehneillä kansalaisjärjestöillä, kuten nuorisoliitto Freie Deutsche Jugendilla.

Paperilla Volkskammerilla oli valtaa, koska se nimitti maan hallituksen. Käytännössä parlamentti toimi kuitenkin pelkästään SED-puolueen päätösten laillistajana. Ainoa kerta, kun parlamentti ennen vuoden 1989 tapahtumia osoitti vastustusta SED:n päätöksille, oli 9. maaliskuuta 1972, kun 14 CDU:n 52 kansanedustajasta vastusti aborttilain uudistamista. Kansankamarin hyväksymässä uudessa aborttilaissa raskaudenkeskeytys sallittiin 12. raskausviikkoon asti ilman erityistä syytä. Lakia vastaan äänestäneen kristillisdemokraatit torjuivat sen kristilliseen uskoonsa vedoten. Ei-äänillä (ja muutamalla tyhjällä äänellä) ei ollut merkitystä lain läpimenon kannalta, mutta äänestys antoi maailmalle (virheellisen) kuvan aidosti moniäänisestä ja keskustelevasta parlamentista.

Parlamentin koostumus vuosina 1981–1986 oli seuraavanlainen:

Puolue/ryhmittymä Lyhenne Jäsenet
Sosialistinen yhtenäisyyspuolue SED 127
Saksan vapaa ammattiyhdistysliitto FDGB 68
Kristillisdemokraattinen puolue CDU 52
Saksan liberaalidemokraattinen puolue LPDP 52
Saksan demokraattinen talonpoikaispuolue DBD 52
Saksan kansallisdemokraattinen puolue NDPD 52
Saksan vapaa nuoriso FDJ 50
Saksan demokraattinen naisliitto DFD 35
DDR:n kulttuuriliitto KB 22

Vuonna 1976 Volkskammer muutti sitä varten rakennettuihin tiloihin Marx-Engels-Platzilla (nykyään alkuperäisellä nimellään Schloßplatz), Tasavallan palatsiin.

Volkskammerin puhemiehet muokkaa

 
Ensimmäinen Volskammerin puhemies Johannes Dieckmann.

Volkskammerin puhemies oli myös maan valtionpäämies.

Johannes Dieckmann LDPD 1949–1969
Gerald Götting CDU 1969–1976
Horst Sindermann SED 1976–1989
Günther Maleuda DBD 1989–1990
Sabine Bergmann-Pohl CDU 1990