Kankaanpään taidekoulu

taidekoulu Satakunnassa

Satakunnan ammattikorkeakoulun Taidekoulun kampus[1], myös Kankaanpään taidekoulu, on ammatillinen kuvataiteilijoita kouluttava oppilaitosyksikkö, jonka suuntautumisvaihtoehtoja ovat kuvanveisto, maalaus, taidegrafiikka ja esitystaide. Taidekoulu on osa Satakunnan ammattikorkeakoulua ja opiskelijat suorittavat Kuvataiteilija (AMK) -tutkinnon tai alan ylemmän AMK-tutkinnon.

Kankaanpään taidekoulun rakennus edustalta kuvattuna.

Kankaanpään taidekoulu perustettiin vuonna 1965 kuvanveistäjä Kauko Räikkeen ja taidemaalari Juhani Tarnan aloitteesta. Koulu kunnallistettiin Kankaanpään kaupungin alaisuuteen 1980-luvun lopulla. Oppilaitoksesta tuli osa Satakunnan ammattikorkeakoulua vuonna 1997.[2] Kankaanpään taidekoulun varta vasten kuvataideopetusta varten rakennetut uudet tilat valmistuivat vuonna 1994 arkkitehti Sinikka Kouvon ja Erkki Partasen suunnittelemina.[3]

Kankaanpään taidekoululla on merkittävä asema suomalaisessa kuvataideopetuksessa ja modernismin laajenemisessa taideilmaisuun. Koulusta ovat valmistuneet muun muassa Teija-Tuulia Ahola, Petri Ala-Maunus, Pälvi Hanni, Timo Hannula, Viljami Heinonen, Emma Jääskeläinen, Janne Kaitala, Matti Kalkamo, Kaisu Koivisto, Virve Lilja, Pekka Mattila, Irmeli Mäkilä, Pertti Mäkinen, Reima Nevalainen, Jaakko Niemelä, Reijo Paavilainen, Elina Ruohonen, Heli Ryhänen, Paula Salmela, Teemu Saukkonen, Nanna Susi, Kari Tykkyläinen, Tiina Vehkaperä ja Annu Vertanen.[4][5]

Lähteet

muokkaa
  1. Satakunnan ammattikorkeakoulu samk.fi. Viitattu 22.10.2016.
  2. Maineikas Kankaanpään taidekoulu saa 50-vuotishistoriikin Yle Uutiset. 13.6.2012. Viitattu 3.2.2023.
  3. Teräsrakenne-lehti[vanhentunut linkki] Viitattu 11.8.2009.
  4. Toim. Liisa Juhantalo, Esko Nummelin: Pekka Mattila. Valööristä tilaan, s. 12–14, 34. Tampere: Kankaanpään taidekoulu, 1994. ISBN 951-96921-1-8.
  5. Kuvataiteilijamatrikkeli Viitattu 11.8.2009.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä taiteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.