Petri Ala-Maunus

suomalainen taidemaalari

Petri Mikael Ala-Maunus (s. 1970 Kuortane) on suomalainen taidemaalari, joka on keskittynyt yksityiskohtaisiin maisemamaalauksiin. Hän teki ensin erityisesti sokerisiaselvennä auringonlaskuja, mutta hän siirtyi 2010-luvulla tarkkoihin ja jylhiin maisemiin, joissa ei ole näkyvissä ihmisen vaikutusta.

Petri Ala-Maunus
Ala-Maunuksen taiteilijakuva Kansallisgalleriassa (valokuvaaja Petri Virtanen).
Ala-Maunuksen taiteilijakuva Kansallisgalleriassa (valokuvaaja Petri Virtanen).
Henkilötiedot
Syntynyt1970
Kuortane, Suomi
Taiteilija
Ala maalaustaide
Taidesuuntaus maisemamaalaus

Elämä ja ura muokkaa

Petri Ala-Maunus syntyi Kuortaneella vuonna 1970. Hän opiskeli 1990–1993 Kankaanpään taidekoulussa.[1] Hän keskittyi maisemaalaukseen, sillä se oli häntä vähiten kiinnostanut maalaustaiteen tyyppi. Ala-Maunus alkoi tehdä omantyylisiä maisemiaan, ja 1990-luvun aikana hän nousi esille taitavista ja sokerisista auringonlaskuista. Niitä hän maalasi eri kokoisille kankaille sekä useille muille materiaaleille pizzalaatikoista vaahteran lehtiin.[2]

Ala-Maunus jatkoi opintojaan Kuvataideakatemiassa ja valmistui vuonna 2011 maisteriksi.[1] Ala-Maunus siirtyi 2010-luvulla maalaamaan jylhiä maisemia, joissa ei ole jälkeäkään ihmisestä. Tarkasti tehdyt teokset ovat 1800-luvulla Düsseldorfin taideakatemiassa syntyneen romanttisen maisemataiteen perintöä.[2] Ala-Maunus on itse korostanut teosten yhteyttä Hudsonjoen koulukuntaan.[3] Ala-Maunuksen teos Vaara-Suomi pääsi vuonna 2017 Ateneumin taidemuseoon Eero Järnefeltin Kasken paikalle, kun tämä oli vuonna 2017 Suomen-kiertueella. Vaara-Suomeen Ala-Maunus siirsi Järnefeltin maiseman vuoteen 2893.[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b Petri Mikael Ala-Maunus Kuvataiteilijamatrikkeli. Viitattu 20.10.2018.
  2. a b Petri Ala-Maunus: Esittely Henna ja Pertti Niemistön Kuvataidesäätiö – Ars Fennica sr. Arkistoitu 23.12.2018. Viitattu 20.10.2018.
  3. Petri Ala-Maunus Galleria Heino. Viitattu 20.10.2018.
  4. Kuvaja, Sini: Kankaanpäässä opiskelleen Petri Ala-Maunuksen teos tuuraa Ateneumissa Järnefeltin klassikkoa Satakunnan Kansa. 24.4.2017. Alma Media Oyj. Arkistoitu 20.10.2018. Viitattu 20.10.2018.

Aiheesta muualla muokkaa

Petri Ala-Maunus Kansallisgallerian kokoelmissa