Avaa päävalikko

Kanavaranta (ravintola)

(Ohjattu sivulta Kanavaranta)

Ravintola Kanavaranta oli Helsingin Katajanokalla toiminut, keskieurooppalaisesta keittiöstä vaikutteita saanut bistro-ravintola, jolle Suomen Gastronomien Seura myönsi Vuoden ravintola -tunnustuksen vuonna 1998.[6][5] Sen keittiöstä vastasivat tuolloin keittiömestarit Eero Mäkelä ja Gero Hottinger, ja hallinnosta ekonomi Maria Planting.[1]

Ravintola Kanavaranta
Perustettu 1994[1][2]
Lakkautettu 2001 lopussa (myyty Royal Rest -yhtiölle, joka avasi tiloihin 3/2002 ravintola Nokkana tunnetun uuden ravintolan)[3][4]
Avainhenkilöt huippukaudellaan 1990-luvun loppupuolella ravintoloitsijoina keittiömestarit Eero Mäkelä ja Gero Hottinger sekä ekonomi Maria Planting[1]
Kotipaikka Helsinki, Kanavaranta 7, 00160 Helsinki (Katajanokka)[1][5]
Toimiala ravintola
Huomioitavaa Vuoden ravintola 1998[6]
Ravintola Kanavaranta toimi vuosina 1994-2001 myöhemmin ravintola Nokan nimellä tunnetussa, 1980-luvun lopulla kunnostetussa punatiilisessä ravintolakiinteistössä (kuvan keskiosassa, valokuva vuodelta 2012) Katajanokan kanavan äärellä.

Ravintola Kanavaranta sijaitsi Katajanokan makasiinirakennuksissa, jotka liikemies Kai Eräjuuri kunnosti 1980-luvulla. Lama ajoi kunnostushankkeen vararikkoon ja tilat päätyivät pankille, joilta Mäkelä, Hottinger ja Planting vuokrasivat 178-paikkaisen Ravintola Kanavarannan valmiiksi sisustetut ravintolatilat keittiöineen vuoden 1993 lopussa. Ravintola avattiin alkuvuonna 1994.[1][2]

Eero Mäkelän siirryttyä eläkkeelle helsinkiläisravintolat Kanavaranta ja Solna yhdistettiin vuoden 2000 lopulla liiketoiminnallisesti uuteen, vuoden 2001 alussa käynnistyneeseen yhtiöön. Sen omistajiksi tulivat Gero Hottinger, Esa Karppinen ja Maria Planting.[2] Sittemmin Mäkelän siirryttyä pois Kanavarannasta 2000, ravintolan omistus järjestettiin uudelleen ja Hottinger vastasi ravintola Kanavarannan keittiöstä jonkin aikaa, kunnes luopui siitä.[2][7]

Vuoden 2001 lopulla uutisoitiin ravintola Kanavarannan siirtymisestä Royal Rest -yhtiölle (Royal Ravintolat), ravintolan ilmeen muutoksesta ja keittiön toiminnan siirtymisestä keittiömestari Markus Maulavirran vastuulle vuoden 2002 alussa. Royal Rest -ravintolayhtiöllä oli hallinnassaan myös viereinen ravintola Sipuli ja läheinen Katajanokan Kasino.[3] Ravintola sai kevyen ilmeen- ja konseptinvaihdoksen ohella uuden nimen: Kanavarannasta tuli ravintola Nokka.[4]

Keittiömestarit Mäkelä ja Hottinger käynnistivät vuonna 1995 keittiötaitoa opettavan, ravintolan yhteydessä toimineen Helsingin kulinaarisen instituutin.[1] Hottinger jatkoi kulinaarisesta instituutista vastanneena yrittäjänä ja kouluttajana vuoteen 2010 saakka. Tuolloin hän siirsi vastuun sukupolvenvaihdoksella eteenpäin.[7]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Tarja Salo: Nainen mestarikokkien taustalla Taloussanomat, is.fi. 23.5.1998. Viitattu 17.12.2017.
  2. a b c d Ravintolat Kanavaranta ja Solna yhteen Taloussanomat, is.fi. 13.12.2000. Viitattu 17.12.2017.
  3. a b Mikko Montonen: Kanavaranta saa uuden ilmeen Taloussanomat, is.fi. 14.12.2001. Viitattu 17.12.2017.
  4. a b Kanavarannasta tuli Nokka Taloussanomat, is.fi. 11.3.2002. Viitattu 17.12.2017.
  5. a b Helsingin kaupunki, Karttapalvelu (Kaupunginosa haulla "Kanavaranta 7", Valinta: Aluejaot- Kaupunginosat) kartta.hel.fi. Viitattu 17.12.2017.
  6. a b Vuoden ravintolat Suomen gastronomien seura, gastronomit.fi. Viitattu 17.12.2017.
  7. a b Hyvän ruoan asialla Iltalehti, iltalehti.fi. 4.3.2010. Viitattu 17.12.2017.