Kalla oli vuonna 1963 Rauma-Repola Oy:n Loviisan telakalla rakennettu merenmittaajien tukialus, joka korvasi vanhan Klas Hornin. Alus oli uppoamaltaan yli kaksinkertainen eli 920 tonnia verrattuna edeltäjäänsä (425 tonnia). Se varustettiin nykyajan mukavuuksilla ja huomattavasti tilavammilla asuintiloilla kuin edeltäjänsä; aluksessa oli tilat yli 50 miehelle.

Kalla rakennettiin ilman omaa kuljetuskoneistoa. Aluksessa oli alun perin vain sähkögeneraattorit. Alus hinattiin paikasta toiseen mittausveneillä.

Aluksen yhteydessä toimii pääsääntöisesti kahdeksan kymmenmetristä, 105 hevosvoiman dieselillä varustettua mittausvenettä sekä neljä hiukan pienempää apu- ja yhteysvenettä.

Vuonna 1985 aluksen perää jatkettiin ja siihen asennettiin koneisto. Uuteen peräosaan tuli dieselsähköinen konehuone ja aivan perään ulokkeet joiden väliin asennettiin 360 astetta kääntyvä ns. kansiperämoottori. Keskilaivaan asennettiin rungon läpi kulkeva Aquamaster -ruoripotkuri. Näiden avulla alus pystyi liikkumaan kevyellä tuulella itsenäisesti, kovalla tuulella mittausveneet edelleen hinasivat sitä. Koneisto oli noin kolmasosalla pienennetty versio uudemman ja suuremman mittaustukialus Prisman koneistosta, dieselsähköinen ja teholtaan 420 hv.

Alus poistettiin merenmittauskäytöstä vuonna 2002. Tämän jälkeen alus siirtyi Rehab Group Oy:n omistukseen, ja oli joulukuusta 2003 lähtien Matilda-nimisenä Turun Aurajoessa. Yhtiön tarkoituksena oli tehdä aluksesta Bed & Breakfast-tyyppistä majoitusta tarjoava majoitusalus. Hanke ei kuitenkaan koskaan toteutunut ja Matilda myytiin kesällä 2005 ulkomaille.

Lähteet muokkaa