Avaa päävalikko

Juokse kuin varas on Åke Lindmanin ja Palmer Thompsonin ohjaama suomalais-yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 1964.

Juokse kuin varas
Arvo (Lindman) ja Bartley (Long).
Arvo (Lindman) ja Bartley (Long).
Ohjaaja Åke Lindman
Palmer Thompson
Käsikirjoittaja Palmer Thompson
Tuottaja Veikko Laihanen
Säveltäjä Erkki Melakoski
Kuvaaja Kalle Peronkoski
Reijo Hassinen
Leikkaaja Kari Uusitalo
Åke Lindman
Lavastaja Reino Helkesalo
Pääosat Richard Long
Åke Lindman
Pirkko Mannola
Aulikki Tarnanen
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi, Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö V-P Productions A. G.
Veikko Laihanen Oy
Ensi-ilta 27. marraskuuta 1964
Kesto 88 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi, englanti
Budjetti 480 000 mk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuvan takana oli aiemmin matkailuelokuvien ja dokumenttien tekijänä ansioitunut Veikko Laihanen, joka tähtäsi elokuvan saamiseen kansainvälisille markkinoille. Hän löysi ohjaajaksi Variety-lehden kautta televisiosarjoja käsikirjoittaneen Palmer Thompsonin, jolla oli yhteyksiä Suomeen suomalaisjuurisen puolisonsa kautta.[1] Yhdysvaltalaisia tekijöitä edustaa myös Richard Long, joka oli näytellyt televisiosarjoissa. Suomalaiselokuviin verrattuna elokuvassa on runsaasti toimintaa. Perinteistä suomalaista kuvastoa elokuvaan on tullut maisemista ja saunasta.[2]

Tarinan sankari Bart Lanigan saa karkotuksen Suomesta. Häntä epäillään murhasta, ja hän piileskelee etsiessään oikeaa murhaajaa.[2] Pirkko Mannola näyttelee laulaja Marja Saloa, jonka tavoitteena on päästä Laniganin kanssa naimisiin. Eräs 2010-luvun kriitikko nostaa Arvo Mäen roolia esittävän, Kirk Douglasia muistuttavan Åke Lindmanin karismaattisuudessa yhdysvaltalaisnäyttelijöiden edelle.[1]

JuoniMuokkaa

Elokuvan tapahtumat käynnistyvät 1960-luvun puolivälin Helsingissä. Poliisi saattaa Suomesta karkotettua, osakepetoksesta epäiltyä Väinö Bartley Lanigania laivaan. Salamurhaaja yrittää ampua Laniganin, mutta osuu poliisiin, joka kuolee. Lanigan pääsee vapaaksi ja joutuu samalla epäillyksi poliisin murhasta. Hän etsii käsiinsä ammattihuijari Arvo Mäen, joka ilmiantoi hänet poliisille. Lanigan lupaa Mäelle 50 000 dollaria, mikäli tämä auttaa häntä löytämään Leonard Westonin, joka on todellisuudessa osakehuijauksen tekijä. Lanigan ja Mäki menevät tapaamaan yökerhon johtaja Helvi Östmania, joka osoittautuu petolliseksi. Östmanin aseistetut turvamiehet vangitsevat Laniganin, jonka kuitenkin pakenee ja piiloutuu 25-vuotiaan yökerholaulajattaren Marja Salon autoon. Salo ei liiemmin järkyty löytäessään vieraan miehen takapenkiltään. Hän ihastuu mieheen ja haluaa tämän kanssa naimisiin.

Poliisi on Laniganin jäljillä, sillä toinen yökerhon työntekijä tunnistaa etsintäkuulutetun lehtikuvasta ja soittaa poliisille. Salo uskoo, että Lanigan ei ole murhaaja. Hän vie miehen yöksi asuntoonsa. Matka jatkuu Hämeenlinnaan, ja Lanigan joutuu jälleen väijytykseen. Östmanin kätyri hyökkää hänen kimppuunsa, mutta jää tappelussa alakynteen. Lanigan pakenee Aulangolle, missä hänen on määrä tavata Salo. Seuraa matka vesibussilla hämäläisessä järvimaisemassa. Vesibussi vie Laniganin ja Salon Viidennumeron laiturille, missä he kohtaavat Mäen. Kolmikko hurauttaa autolla Westonin huvilalle. Mutta Mäki on ollut petollinen: hän on auttanut Östmania 50 000 markasta. Westonin ja Östmanin puoli jää tappiolle huvilassa syntyneessä konfliktissa, ja Mäki siirtyy jälleen Laniganin puolelle. Lopussa Lanigan pääsee pois Suomesta, avioliitosta haaveileva Salo juoksee hänen perässään lentokoneeseen. Mäki jää Suomeen harrastamaan seksiä aviomiestensä laiminlyömien vaimojen kanssa.

Kuvausaika ja -paikatMuokkaa

Juokse kuin varas -elokuva kuvattiin 6. heinäkuuta – 20. elokuuta 1964. Kuvauspaikkoja olivat muun muassa Helsinki, Espoo (Tapiola), Hämeenlinna, Valkeakoski, Hattula ja Sääksmäki. Sisäkuvia otettiin Helsingin Liisankadun SF-studioissa. Elokuva jäi studion 20-vuotisen historian viimeiseksi näytelmäelokuvaksi.[3]

ArviotMuokkaa

 
Tuottaja Palmer Thompson saapui Suomeen kesäkuussa 1964. Vasemmalta Åke Lindman, Pirkko Mannola, Thompson, rouva Laihanen ja Veikko Laihanen.

Ilta-Sanomien kriitikon tuomio elokuvalle Juokse kuin varas oli tyly: "Suomalaista maisemaa ja lakkoilevia näyttelijöitä falskisti hyväksikäyttävä elokuva." Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat) antoi ohjaajalle kiitosta suomalaisen maiseman löytämisestä ja Suomen esittämisestä modernina maana. Uuden Suomen kriitikon mielestä elokuvan olisi voinut ottaa parodiana, jos jostain olisi ilmennyt, että se on sellaiseksi aiottu. Yhdysvaltalaisen Variety-lehden mukaan Juokse kuin varas kuvasi Suomea niin häpeilemättömän edustavasti, että teos saattaisi merkitä Suomen matkailulle samaa kuin Kesäinen romanssi (Summertime) Venetsialle tai Kolme kolikkoa lähteessä (Three Coins in the Fountain) Roomalle.[4]

Vuoden 2011 televisioesityksen yhteydessä eräs kriitikko kehui Thompsonin käsikirjoittajantaitoja, mutta kyseenalaisti hänen ohjaajankykynsä ja epäili Lindmanin ehtineen tässä viidennessä ohjauksessaan keskittyä enemmän rooliinsa kuin ohjaustyöhönsä.[2] Lindmanille elokuva loi yhteyksiä kansainvälisiin tuotantoihin, joiden yhteyshenkilönä hän toimi pitkään.[1] Toinen 2010-luvun kriitikko piti elokuvaa sanailultaan sujuvana mielenkiintoisena ajankuvana ja erikoisuutena. Elokuvaa on luonnehdittu koomiseksi jännityselokuvaksi.[5]

Mannola luonnehti Kalle Peronkosken kuvausta erinomaiseksi televisiohaastattelussa vuonna 2011.[6]

NäyttelijätMuokkaa

 Richard Long  … V[aino] Bartley Lanigan, "Bart"  
 Åke Lindman  … Arvo Mäki  
 Pirkko Mannola  … Marja Salo  
 Aulikki Tarnanen  … Helvi Östman  
 Uolevi Vahteristo  … Einar, Helvi Östmanin kätyri  
 Juhani Kumpulainen  … Leonard Weston alias Lawrence Walker  
 Esko Salminen  … Kari, Helvi Östmanin kätyri  
 Rose-Marie Precht  … Toini Saari  
 Seppo Wallin  … Jarli Hotti, Helvi Östmanin kätyri, sala-ampuja  
 Ismo Kallio  … pankinjohtajan hovimestari  
 Sylva Rossi  … työmiehen vaimo  
 Sirppa Sivori-Asp  … pankinjohtajan vaimo  
 Kyösti Käyhkö  … työmies  
 Aimo Paapio  … pankinjohtaja Vilho Savolainen  
 Matti Lehtelä  … kadunlakaisija  
 Seija Siikamäki  … tyttö saunassa  
 Kaarina Leskinen  … lentovirkailija  
 Kauko Kokkonen  … pankinjohtajan autonkuljettaja  
 Nils Brandt  … epäilyttävä mies vesibussissa  
 Martti Saarikivi  … nuori poika  
 Annu Aarnela  … nuori tyttö  
 Marita Tuhkunen  … Sirkka  
 Ingla-Lill Helin  … tyttö saunassa  
 Palmer Thompson  … etsivä Mark Rogers  
 Raimo Jääskeläinen  … hinaajan laivamies  
 Veikko Laihanen  … Richard Longin sijaisnäyttelijä mereenhyppäämiskohtauksessa  
 Einar Rehnman  … Palmer Thompsonin sijaisnäyttelijä mereenhyppäämiskohtauksessa / Lanigania lentokoneeseen saattava poliisi  
 Kari Rimaila  … paperin kadulle heittävä poika  
 Heikki Annala  … orkesteri yökerhossa  
 Erkki Melakoski  … orkesteri yökerhossa  
 Raimo Henriksson  … orkesteri yökerhossa  
 Rauno Lehtinen  … orkesteri yökerhossa  
 Raimo Roiha  … orkesteri yökerhossa  
 Pekka Stevander  … orkesteri yökerhossa  
 Kauko Viitamäki  … hanuristi  
 Kalle Sulkunen  … kahvilaan tuleva mies  

HuomioitaMuokkaa

 
Vuoden 2011 TV-esityksessä käytetty kopio (oik.) sekä vuonna 2017 julkaistu DVD (vas.), joka perustuu Kansallisen audio­visuaalisen instituutin 2K-resoluutiossa tehtyyn siirtoon, eroavat värin­määrittelyltään ja rajaukseltaan selvästi. — Marja Saloa näyttelee Pirkko Mannola. Sylissä Mannolan villakoira Cucu, joka esiintyi myös elo­kuvassa Teerenpeliä (1963). Mannola oli aikoinaan sala­kuljettanut koiran Berliinistä.[6]

Elokuvan ensi-iltavuonna Suomessa valmistui vain kahdeksan elokuvaa. Juokse kuin varas sai keskimääräistä enemmän katsojia, 80 000, ja se äänestettiin suosituimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi Elokuva-Aitan äänestyksessä. Elokuva sai Yhdysvaltain ensi-iltansa Dallasissa 8. kesäkuuta 1966. Yhdysvalloissa elokuvan menestys jäi vähäiseksi.[2][3]

Suomalaisten näyttelijöiden pitkä lakko kierrettiin tuottamalla elokuva Sveitsissä.[7]

Juokse kuin varas julkaistiin Suomessa DVD:nä vuonna 2017. Julkaisu perustuu Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kunnostamaan digitaaliseen esityskopioon, ja DVD:n lisämateriaalina on Kari Uusitalon johdanto, elokuvan ennakkomainos sekä kaksi Laihasen lyhytelokuvaa: Hämeenlinna, ensi kerran (1958) ja Espoo (1978).[8]

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Karjalainen, Jussi: Jännityksen sauna. TV-maailma 30/2011, s. 17.
  2. a b c d Römpötti, Harri: Hitchcockin jäljillä Suomessa. Helsingin Sanomat 2.8.2011, s. B 11.
  3. a b Suomen kansallisfilmografia 7, s. 306.
  4. Suomen kansallisfilmografia 7, s. 305–306.
  5. Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 5.8.2011, s. B 15.
  6. a b TV-arkiston vieraana: Pirkko Mannola. Yle Teema 5.8.2011.
  7. Juokse kuin varas Elonetissä Viitattu 31.5.2012.
  8. Juokse kuin varas. DVD. VL Media. 2017.