Jukka Tapio Hilden

suomalainen rikollinen

Jukka Tapio Hilden (2. elokuuta 1955[1] – syyskuu 2011 Lahti) oli suomalainen murhaaja ja elinkautisvanki. Hilden tuomittiin 1994 elinkautiseen vankeusrangaistukseen maaliskuussa 1993 tapahtuneesta ns. Vantaan latomurhasta. Sekä Vantaan käräjäoikeuden että Helsingin hovioikeuden mukaan 18-vuotias Valde Mikael Kylä-Liuhala (1975–1997)[2] surmasi ampumalla 25-vuotiaan katutason huumekauppiaan Hildenin toimeksiannosta ladossa Vantaan Viinikkalassa.[3][4]

Kesäkuussa 2011, jolloin Hilden oli istunut elinkautista tuomiotaan 18 vuotta, Helsingin hovioikeus päätti, että hänet voidaan vapauttaa ehdonalaiseen 31. elokuuta 2011.[5] Hilden jätti palaamatta Helsingin keskusvankilaan 4. elokuuta 2011 päättyneeltä vankilomaltaan poistuen yöllä Hotelli Avionista, jossa hän oli ollut majoittuneena omalla nimellään.[6] United Brotherhood-järjestöön kuulunut Hilden oli vakavasti sairas.[7] Hänet löydettiin 5. syyskuuta 2011 kuolleena lahtelaisesta hotellihuoneesta.[8]

Elokuussa 2012 Helsingin kihlakunnansyyttäjä Lasse Ylevä nosti Iltalehden uutispäätoimittajaa Panu Pokkista vastaan syytteen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, koska lehti uutisoi Hildenin terveystiedon.[9]

Lähteet muokkaa

  1. Alibin työryhmä: Hotellihuoneesta kuolleena löydetyn elinkautisvangin tarina. Alibi, , nro 10/2011, s. 32.
  2. Väestötietojärjestelmä: Henkilö on kuollut vuonna 1997.
  3. Latomurhasta tuomittiin elinkautinen kahdelle. Helsingin Sanomat, 26.3.1994. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.10.2011.
  4. Hovioikeus ei muuttanut latomurhan elinkautisia. Helsingin Sanomat, 8.2.1995. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.10.2011.
  5. Omille teilleen lähtenyt vanki istunut elinkautista jo 18 vuotta MTV3. 4.8.2011. Viitattu 2.10.2011.
  6. Tässä on kadonnut elinkautisvanki: Teloitti huumediilerin ladossa (Ilta-Sanomat verkkolehti 4.8.2011)[vanhentunut linkki]
  7. Suuretsinnät lopetettu: Kuolemansairaan vankikarkurin ei enää uskota olevan vaaraksi kenellekään (Iltalehti verkkolehti 16.8.2011) (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. Karannut elinkautisvanki Jukka Hilden löytyi kuolleena lahtelaisesta hotellista (Ilta-Sanomat verkkolehti 6.9.2011)[vanhentunut linkki]
  9. Iltalehti saa syytteen vangin terveystiedon uutisoinnista Iltalehti. 7.8.2012. Viitattu 18.8.2012.