United Brotherhood

suomalainen rikollisjärjestö

United Brotherhood (lyhenne UB) oli suomalainen rikollisjärjestö, joka hankki rahansa kiristyksellä, talousrikoksilla ja huumekaupalla.[1][2][3] Järjestö nousi otsikoihin myös muun muassa väkivalta- ja ampuma-aserikoksista.[4][5][6][7][8] Lisäksi järjestö oli yksi Suomen suurimmista liivijengeistä.[9] Oman ilmoituksensa mukaan järjestön tarkoitus oli olla veljeskunta ja auttaa vankilasta vapautuvia[10]. Järjestö syntyi vuonna 2010 kolmen pienemmän järjestön liittouduttua. United Brotherhoodissa oli hieman yli 100 jäsentä. Järjestöä johtavaan neuvostoon kuului muun muassa paljon julkisuutta saaneista murhista tuomittuja rikollisia. Jengin kaikki jäsenet olivat miehiä. Järjestön keskuspaikkakunta oli Helsinki, mutta se toimi myös parissa muussa kaupungissa.[11] Vuonna 2019 viranomaiset katsoivat United Brotherhoodin hallitsevan useimpien suljettujen vankiloiden huumekauppaa, uhkailevan, kiristävän ja painostavan muita vankeja.[12] KRP:n mukaan jengin vankiloissa aiheuttama tilanne on ollut vakava.[13] Viranomaiset tekivät syksyllä 2019 suuren pidätyssarjan järjestöä vastaan[14][15]. Poliisihallitus on halunnut lakkauttaa virallisesti järjestön[16]. UB itse vastusti aluksi virallista lakkauttamista[17], mutta ilmoitti kuitenkin vuoden 2020 alussa lopettavansa vapaaehtoisesti itse toimintansa.[18]

SyntyMuokkaa

Ryhmittymän muodostumisesta alkoi näkyä merkkejä talvella 2009. Sittemmin toverikunnaksi luonnehdittu ryhmä liikkui yhteisellä bussilla jengien juhlissa ja hankki kerhotilat Vantaan Pähkinärinteestä. Pähkinärinteen kerhotiloissa oli sauna-, baari-, ja oleskelutilat.[19] Tiloissa tapahtui kaksi paloittelusurmaa ja raaka raiskaus.[20][21] Kaksi United Brotherhood -rikollisjengiin kuuluvaa sai syytteet murhasta. Kolmas juttuun liittyvä mies sai syytteen rikoksentekijöiden suojelemisesta. Syytetyt kiistävät syytteet murhista.[22]

United Brotherhood perustettiin vuonna 2010 M.O.R.E.-, Rogues Gallery- ja Natural Born Killers -rikollisjärjestöjen liittouduttua.[23] United Brotherhoodia johti alussa kuusihenkinen neuvosto, jossa on kaksi edustajaa kustakin jengistä. Sittemmin neuvosto lakkautettiin. Järjestön huipulla on ollut yksi mies, johtaja. Alimman tason rikokset hoitaa järjestön alainen "Bad Union". Näiden yllä ovat puolikas- ja kokelasjäsenet. Näitä käskevät varsinaiset veljeskunnan jäsenet[24]. Johtaja johtaa näitä.

Keskusrikospoliisin mukaan United Brotherhood on erittäin vahva ryhmittymä. Keväällä 2010 KRP arvioi, että United Brotherhood on 60–70 jäsenellään Suomen kolmen suurimman jengin joukossa ja rikoskomisario Jouko Ikosen mukaan ”keskimäärin United Brotherhood on jäsenkuntansa perusteella rikollisin ryhmä, mitä Suomessa on”.[23]

Myöhempi historiaMuokkaa

Jengin entisiin johtohahmoihin kuului Keijo Vilhunen eli "Keke", joka myöhemmin osoittautui Helsingin huumepoliisin tärkeimmäksi tiedottajaksi eli ilmiantajaksi. Moni onkin ihmetellytkenen mukaan? kuinka kyseisen jengin johtohahmoihin kuulunut Keijo Vilhunen pystyi vuosia toimimaan alamaailmassa täysin "vapaasti" poliisin silmien alla. Poliisin tietolähteenä Keijo Vilhunen sai rikollispiireissä tehdä käytännössä mitä halusi. Jari Aarnio oli Keijo Vilhusen yhteyshenkilö Helsingin huumepoliisissa.lähde?

Saatuaan häädön Pähkinärinteestä ryhmittymä siirsi kerhotilansa Turun Hakakadulle Nummen kaupunginosaan.lähde? Kerhon toimitilat Tuusulassa sijaitsivat VP Vihannespörssi -yhtiön vuokraamassa ja Lokapojat-yhtiön omistamassa kiinteistössä. Poliisin käsityksen mukaan United Brotherhoodin "torpedoina" toimineet kaksi jäsentä uhkailivat väkivallalla Lokapojat-yhtiön ympäristörikoskäsittelyn avaintodistajaa.[25]

United Brotherhoodilla on tiukat säännöt. Nämä kieltävät mm. jäsenten keskinäiset tappelut ja riidan haastamisen muiden "firmojen" kanssa. Säännön rikkomisesta järjestö määrää joko sakkoa, sakinhivutusta tai jengistä erottamisen.[26]

Huhtikuussa 2019 Lännen Median saamien viranomaistietojen mukaan United Brotherhood värväsi, painosti ja kiristi vankiloissa. Tämän takia huumekauppa ja [27]pahoinpitelyt lisääntyivät vankiloissa.[28] Poliisi teki syyskuussa 2019 laajan ratsian UB:ta vastaan[29]. Poliisi pidätti monia veljeskunnan jäseniä, mm sen johtajan[30].

Tammikuussa 2020 järjestö ilmoitti lopettavan toimintansa.[31] Toiminta ainakin ulkoisilla jengitunnuksilla näyttikin hiipuvat keväällä 2020[32]. Kaiken lisäksi koronaviruspandemia häiritsi laitonta huumekauppaa.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. United Brotherhood -rikollisjärjestön jäseniä epäillään törkeistä ampuma-ase-, kiristys- ja huumausainerikoksista ts.fi. 8.10.2018. Viitattu 28.4.2019.
  2. jari.pietilainen: Kiristäjä vaati uhriltaan jopa 1 800 000 euroa Länsiväylä. Viitattu 28.4.2019.
  3. KRP: Rikollisjärjestö United Brotherhood levittäytymässä Lahteen Yle Uutiset. Viitattu 28.4.2019.
  4. United Brotherhood -liivijengiläisiä epäillään ampuma-ase-, kiristys- ja huumausainerikoksista (uutisklippi) mtv. Viitattu 28.4.2019.
  5. Helsingin Roihupellossa ammuskeltiin Yle Uutiset. Viitattu 28.4.2019.
  6. Kolmoismurhaajalle taas uusi murhatuomio Yle Uutiset. Viitattu 28.4.2019.
  7. Raaka pahoinpitely United Brotherhoodin kerhotiloissa toi yli kahden vuoden vankeustuomiot Yle Uutiset. Viitattu 28.4.2019.
  8. Vantaan Sanomien toimitus: Vantaan joukkoraiskaajille pitkät vankeustuomiot Vantaan Sanomat. Viitattu 28.4.2019.
  9. Poliisi huolissaan – valmistautuvatko rikollisjengit välienselvittelyyn? Yle Uutiset. Viitattu 28.4.2019.
  10. United Brotherhood www.unitedbrotherhood.club. Viitattu 3.11.2019.
  11. 16 ihmiselle tuomiot liivijengi United Brotherhoodin huumeisiin, kiristykseen ja aseisiin liittyvistä rikoksista, pisin tuomio yli kahdeksan vuotta vankeutta Helsingin Sanomat. 3.4.2019. Viitattu 28.4.2019.
  12. Lännen Media: Liivijengi United Brotherhood hallitsee Suomen vankiloiden huumekauppaa Yle Uutiset. Viitattu 28.4.2019.
  13. I.-Mediat Oy: Lännen Media: Liivijengi United Brotherhood hallitsee Suomen vankiloiden huumekauppaa Pohjalainen. Viitattu 28.4.2019.
  14. Poliisin viimeviikkoiset operaatiot olivat harvinaisen iso isku United Brotherhoodia vastaan – katso video poliisin tiedotustilaisuudesta Yle Uutiset. Viitattu 3.11.2019.
  15. United Brotherhood -jengiläiset hipihiljaa vankiloissa - liivimiehiltä katuvia viestejä: "Nyt on menty liian pitkälle" www.iltalehti.fi. Viitattu 3.11.2019.
  16. Rikosoikeuden professori kanteesta United Brotherhoodin lakkauttamiseksi: "Hyvä, että asiaan saadaan tuomioistuimen ratkaisu" Yle Uutiset. Viitattu 3.11.2019.
  17. United Brotherhood -jengi vastustaa lakkauttamisvaatimusta: ”Henkilöt tekevät mahdollisesti rikoksia, ei rekisteröimätön yhdistys” Helsingin Sanomat. 25.11.2019. Viitattu 26.11.2019.
  18. HS ja MTV: United Brotherhood ja Bad Union lakkauttavat itse toimintansa www.iltalehti.fi. Viitattu 6.1.2020.
  19. IL: Suomen kovimmista rikollisista koostuva liiga muutti vantaalaislähiöön MTV.fi. 30.11.2010. Viitattu 5.12.2013.
  20. Jengitiloissa tapahtuneesta raiskauksesta yli 5 vuotta vankeutta Helsingin Sanomat. 7.7.2011. Viitattu 7.7.2011.
  21. Pahamaineinen rikollisryhmä lähti Pähkinärinteestä Helsingin Sanomat. 23.8.2011. Viitattu 26.8.2011.
  22. Kaksi ruumista löytyi paloina jätesäkeistä - kahdelle syytteet murhasta Iltasanomat.fi. 28.11.2011. Viitattu 5.12.2013.
  23. a b Suomeen syntyi uusi alamaailman jengi Turun Sanomat. 22.11.2010. Viitattu 5.12.2013.
  24. Näin toimii Suomen vaarallisimpana pidetty rikollisryhmä: "farmijoukkue" hoitaa likaiset työt, huipulla on maaseudun rauhassa asuva mies Yle Uutiset. Viitattu 3.11.2019.
  25. Passi, Minna: Aseistautuneet jengiläiset uhkailivat Lokapoikien ympäristöjutun todistajaa HS.fi. 11.1.2013. Viitattu 5.12.2013.
  26. Ina Kauppinen: HS julkaisi United Brotherhood -jengin säännöt Ilta-Sanomat. 19.5.2016. Viitattu 28.4.2019.
  27. Toimintakiellossa olevan United Brotherhoodin jengitunnukset ovat kaikonneet ja jäseniä liikkunut Helvetin enkeleiden suuntaan, sanoo KRP – vankiloissa koronavirus pani UB:n huumebisnekset jäihin www.msn.com. Viitattu 31.5.2020.
  28. LM: Liivijengi United Brotherhood ottanut pelottavan hallinnan Suomen vankiloissa: sivullisia värvätään väkivallalla, huumekauppa kukoistaa iltalehti.fi. Viitattu 28.4.2019.
  29. Poliisin viimeviikkoiset operaatiot olivat harvinaisen iso isku United Brotherhoodia vastaan – katso video poliisin tiedotustilaisuudesta Yle Uutiset. Viitattu 3.11.2019.
  30. Näin toimii Suomen vaarallisimpana pidetty rikollisryhmä: "farmijoukkue" hoitaa likaiset työt, huipulla on maaseudun rauhassa asuva mies Yle Uutiset. Viitattu 3.11.2019.
  31. Kokkonen, Saara-Miira: Rikollisjengi United Brotherhood kertoo lopettavansa toimintansa yle.fi. 6.1.2019. Viitattu 6.1.2019.
  32. Toimintakiellossa olevan United Brotherhoodin jengitunnukset ovat kaikonneet – mutta jäseniä on liikkunut Helvetin enkeleiden suuntaan, sanoo KRP mtvuutiset.fi. 31.5.2020. Viitattu 31.5.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa