Jari Kolivaara

suomalainen ammattirikollinen

Jari Henrik Kolivaara (19641. tammikuuta 2019[1][2]) oli suomalainen ammattirikollinen, jonka on sanottu olleen vuosikymmeniä osa Suomen järjestäytyneen rikollisuuden kovinta ydintä.

Jari Kolivaaran äiti on Eila Huuki, myöhemmin Kaarina Mattila (s. n. 1946), joka on tuomittu taposta 1976 ja 1979.[3] Jari on yksi hänen viidestä lapsestaan.

Kolivaara oli tuomittu muun muassa murhasta, törkeästä raiskauksesta ja raiskauksesta sekä useista muista rikoksista. Tammikuussa 1992 hän onnistui pakenemaan Helsingin rautatieasemalla vankivaunusta mutta jäi kiinni seuraavan helmikuun alkupuolella.[4] Kolivaara kuului pitkään pahamaineisena rikollisjärjestönä pidettyyn United Brotherhood -jengiin kunnes erosi tai erotettiin raiskaustuomion jälkeen. Raiskausten tekopaikkana oli Vantaan Pähkinärinteessä sijainnut United Brotherhood -kerhotila.[5]

Kolivaara muistetaan erityisesti vuonna 1995 tapahtuneen Osmo ”Lusu” Ahlqvistin murhasta, josta hän sai elinkautisen vankeusrangaistuksen. Ahlqvist oli Kotkan alueen markkinoita hallitseva huumeparoni.[6] Kolivaara ajoi aseistettuna Helsingistä Kotkaan ja ampui Ahlqvistin piittaamatta siitä, että Ahlqvistin poika oli tämän sylissä ja tämä sai myös osuman luodista. Murhan ja murhan yrityksen lisäksi Kolivaara tuomittiin samana vuonna myös paristakymmenestä muustakin rikoksesta, joihin kuului muun muassa törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä huumausainerikoksia.[7]

Elinkautisen vankeutensa aikana Kolivaara ja toinen vanki pahoinpitelivät metalliputkella ja teräaseella ulkomaalaisvangin Lounais-Suomen vankilassa maaliskuussa 2004. Turun käräjäoikeus langetti molemmille saman vuoden syyskuussa kaksi vuotta ja kuusi kuukautta vankeutta. Rangaistusta kovennettiin, koska teon motiivi katsottiin ainakin osin rasistiseksi.[8] Helsingin hovioikeuden päätöksellä Kolivaara pääsi elinkautisesta ehdonalaiseen vapauteen vuodenvaihteessa 2010–2011.[9]

Kolivaara löydettiin tammikuussa 2019 kuolleena Helsingin Tapulikaupungissa sijaitsevasta asunnosta, jossa hän asui. Poliisi ilmoitti tutkivansa Kolivaaran kuolemaa henkirikoksena,[10] ja 2. maaliskuuta 2019 Helsingin käräjäoikeus vangitsi vuonna 1981 syntyneen miehen epäiltynä taposta.[1] Ilta-Sanomien mukaan 54-vuotiaana kuolleen Kolivaaran kuolinpäiväksi on merkitty 29. joulukuuta 2018,[11] mutta käräjäoikeuden vangitsemista koskevien tietojen mukaan kuolinpäivä oli 1. tammikuuta 2019.[1]

Kolivaaran surmaaja, Jani Istankuru kertoi teon motiiviksi Kolivaaran häneen kohdistaneen lähentelyn. Hän kertoi myös joutuneensa 12-vuotiaana Kolivaaran seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Istankuru oli surmannut Kolivaaran sähköjohdolla kuristamalla. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi hänet Kolivaaran taposta 9,5 vuodeksi vankeuteen.[12]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Eklund, Ville: Tunnettu ammattirikollinen surmattiin uudenvuodenpäivänä – teosta epäilty saatiin nyt vangittua: "Kesti jonkin aikaa ennen kuin vainaja löytyi" MTV. 5.3.2019. Viitattu 5.3.2019.
  2. MURHATUOMION ISTUNUT AMMATTIRIKOLLINEN JARI KOLIVAARA, 54, ON KUOLLUT Seiska.fi 21.02.2019 viitattu 8.12.2020
  3. Rikokset | Suomen vaarallisimman naisvangin poika ampui rikollispomon laittomalla aseella, jonka poliisi luovutti alamaailmaan – Pian alkoi liikkua huhuja Helsingin huumepoliisin hämäräpuuhista samalla seudulla Helsingin Sanomat. 7.11.2021. Viitattu 17.5.2022.
  4. Vankivaunusta karannut kiinni Helsingissä. Helsingin Sanomat, 4.2.1992. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille). Viitattu 4.3.2019.
  5. Raiskaus jengitiloissa toi kovat tuomiot mtvuutiset.fi. 7.7.2011. Viitattu 23.2.2019.
  6. Huumeparoni Ahlqvist rakensi vaatekaappiinsa pakotunnelin mutta tuli ammutuksi kotiinsa – Yle selvitti, miten epäily palkkamurhasta lakaistiin maton alle Yle, 2020
  7. Murhatuomion istunut ammattirikollinen Jari Kolivaara, 54, on kuollut - poliisi tutkii tappona www.seiska.fi. Viitattu 23.2.2019.
  8. Kaksi Kakolan vankia tuomittiin ulkomaalaisen vangin pahoinpitelystä ts.fi. Viitattu 4.3.2019.
  9. Ahlqvistin surmaaja vapaalle jalalle (vanhentunut linkki) 4.1.2011. Kouvolan Sanomat. Arkistoitu . Viitattu 3.3.2019.
  10. Sipilä, Jarkko: Helsingin poliisi tutkii tappoa Tapulikaupungissa – uhrina tunnettu ammattirikollinen MTV. 21.2.2019. Viitattu 3.3.2019.
  11. Ranta, Niko: Asunnosta löytyi kuollut mies Helsingissä – uhri tunnettu ammattirikollinen Ilta-Sanomat. 21.2.2019. Viitattu 3.3.2019.
  12. Reinboth, Susanna: Tunnetun ammattirikollisen tappanut mies sai lähes kymmenen vuoden tuomion: Oikeus ei uskonut selityksiin tahattomasta väkivallasta Helsingin Sanomat. 4.7.2019. Viitattu 4.7.2019.