Juhani Koivisto

suomalainen libretisti, dramaturgi ja tietokirjailija

Juhani Koivisto (s. 20. huhtikuuta 1956) on tietokirjailija, libretisti ja Suomen Kansallisoopperan entinen päädramaturgi.[1][2]

Juhani Koivisto
Henkilötiedot
Syntynyt20. huhtikuuta 1956 (ikä 68)
Kansalaisuus Suomi
Ammatti tietokirjailija, libretisti ja Suomen Kansallisoopperan entinen päädramaturgi
Käsikirjoittaja
Alma mater Joensuun yliopisto,

Koivisto on opiskellut muun muassa Tampereen konservatoriossa,lähde? Joensuun yliopistossa[1] ja Caenin yliopistossa Ranskassa.lähde? Hän väitteli tohtoriksi 1998 Pentti Haanpään 1930-luvun tuotannosta väitöskirjalla Leipää huudamme, kiviä annetaan (1998).[3] Hän on toiminut musiikin teorian ja kitaransoiton opettajana, kulttuuritoimittajana sanomalehti Ilkassa ja vuodesta 1998 Kansallisoopperan viestintäosastolla päädramaturgina.[4] Päädramaturgin tehtävästä Koivisto jäi eläkkeelle keväällä 2020.[1][5]

Väitöskirjan jälkeen Koivisto on julkaissut muun muassa Toivo Kuulan elämäkerran Tuijotin tulehen kauan (2008),[6] joka oli Tieto-Finlandia -palkinnon ehdokkaana[7] (uudistettu laitos 2018 nimellä Tähtiin kirjoitettu), Kansallisoopperan historian Suurten tunteiden talo (2011),[2] lapsille suunnatun balettikirjan Baletin tähti, jonka on kuvittanut Ulla Sainio (2014)[8] ja oopperanjohtaja Alfons Almin elämäkerran Alfons Almin taistelut (2016).[9] Viimeksi hän on julkaissut Kuhmon Kamarimusiikin historian Kamarimusiikkia Kuhmossa, viisikymmentä ihmeellistä kesää (2019).[10]

Toivo Kuulasta kertova monologinäytelmä Ikuinen nuoruus sai kantaesityksensä Kajaanin Runoviikolla 2012, ja sitä esitti myös Kajaanin Kaupunginteatteri.[11] Uusittu versio teoksesta on syksystä 2018 ollut Saaristo-oopperan ohjelmistossa nimellä Tähtiin kirjoitettu.[12] Ilmajoen musiikkijuhlilla sai 2015 kantaesityksensä Koiviston kirjoittama ooppera Elämälle, jonka on säveltänyt Jaakko Kuusisto ja ohjannut Anna Kelo.[13] Ooppera kertoo Oskar Merikannosta ja suomalaisen kulttuurin synnystä.[14] Libretto Vangit sai toisen palkinnon Savonlinnan Oopperajuhlien kilpailussa 2017.[15] Kansallisoopperassa sai tammikuussa 2019 kantaesityksensä Jaakko Kuusiston säveltämä ooppera Jää, jonka libreton Juhani Koivisto on kirjoittanut Ulla-Lena Lundbergin samannimisen romaanin mukaan.[16] Kansallisoopperalle Koivisto on kirjoittanut ja ohjannut myös lapsille tarkoitetut lyhyet versiot oopperoista Taikahuilu (2016),[17] Sevillan parturi (2017),[18] Tuhkimo (2018)[19] ja Carmen (2019).[20]

Koivisto toimii lehdistöpäällikkönä Kuhmon Kamarimusiikki -festivaalilla. Hän on ollt mukana festivaaleilla eri tehtävissä yli 30 vuoden ajan.[10]

Kirjat muokkaa

  • Koivisto, Juhani: Kamarimusiikkia Kuhmossa : viisikymmentä ihmeellistä kesää. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019. ISBN 978-951-858-062-4.
  • Koivisto, Juhani: Alfons Almin taistelut : elämäntarina viidessä näytöksessä. Helsinki: Aurinko, 2016. ISBN 978-952-230-457-5.
  • Koivisto, Juhani: Baletin tähti : kertomus tanssijasta, joka unohti roolinsa. Vihti: Aurinko, 2014. ISBN 978-952-230-318-9.
  • Koivisto, Juhani: Suurten tunteiden talo : kohtauksia Kansallisoopperan vuosisadalta 1911-2011. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-37667-6.
  • Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan : Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-32858-3.
  • Koivisto, Juhani & Järventaus, Johanna: ”Suomen Kansallisooppera”, Kansalliset kulttuurilaitokset. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-863-3.
  • Koivisto, Juhani: Leipää huudamme ja kiviä annetaan : Pentti Haanpään 30-luvun teosten kytkentöjä aikansa diskursseihin, todellisuuteen ja Raamattuun. Väitöskirja Joensuun yliopisto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998. ISBN 951-746-077-5.

Lähteet muokkaa

  1. a b c Lehko, Tuike: Jäähyväiset taidetehtaalle – Päädramaturgi Juhani Koivisto Ooppera & Baletti. Arkistoitu 30.10.2020. Viitattu 30.10.2020.
  2. a b Juhani Koivisto Suomen tietokirjailijat ry. 19.8.2011. Viitattu 16.6.2018.
  3. Koivisto, Juhani: Leipää huudamme ja kiviä annetaan : Pentti Haanpään 30-luvun teosten kytkentöjä aikansa diskursseihin, todellisuuteen ja Raamattuun. Väitöskirja Joensuun yliopisto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998. ISBN 951-746-077-5.
  4. Väliaho, Riitta: Ajankohtainen Boris Godunov Yle Kulttuuri. 30.9.2014. Viitattu 30.10.2020.
  5. Riikonen, Marika: Eläkkeelle jääminen teki oopperan päädramaturgista vapaan taiteilijan Hämeen Sanomat. 8.4.2020. Viitattu 30.10.2020.
  6. Juhani Koivisto: Tuijotin tulehen kauan – Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. Suomen kirjasäätiö. Arkistoitu 3.6.2015. Viitattu 30.10.2020.
  7. Tieto-Finlandia-ehdokkaat penkovat historiaa monelta kantilta Turun Sanomat. 5.11.2008. Viitattu 30.10.2020.
  8. Baletin tähti Aurinko Kustannus. Viitattu 30.10.2020.
  9. Alfons Almin taistelut Aurinko Kustannus. Viitattu 30.10.2020.
  10. a b Lampila, Hannu-Ilari: Juhani Koiviston mainio Kuhmo-kirja herättää eläviä ja hauskoja muistoja Helsingin Sananomat. 16.7.2019. Viitattu 19.7.2017.
  11. Kajaanin Kaupunginteatteri: Ikuinen Nuoruus Stadissa.fi. Viitattu 30.10.2020.
  12. Rahiala, Pauliina: Tähtiin kirjoitettu. Kohtauksia Alma ja Toivo Kuulan elämästä. Turun Sanomat / Saaristo ooppera. 9.11.2018. Viitattu 30.10.2020.
  13. Oksman, Eeva: Elämälle-ooppera jatkaa Ilmajoen Musiikkijuhlilla Matkailu kotimaassa.fi. 4/2015. Viitattu 30.10.2020.
  14. Koski, Anri: Kansanlaulujen mestari Oskar Merikanto on saanut oman oopperan Yle Uutiset. 5.6.2015. Viitattu 30.10.2020.
  15. Savonlinnan Oopperajuhlat: Oopperalibrettokilpailun voitti Laura Voipion Regine Finland Festivals. 8.5.2017. Viitattu 30.10.2020.
  16. Jää (2019) Ooppera & Baletti. 25.1.2019 – 9.3.2019. Arkistoitu 30.10.2020. Viitattu 30.10.2020.
  17. Taaperoiden taidetuokio: Taikahuilu Ooppera & Baletti. 29.8.2016 – 29.11.2016. Arkistoitu 30.10.2020. Viitattu 30.10.2020.
  18. Taaperoiden Taidetuokio: Sevillan Parturi. Ooppera & Baletti. 30.1.2017 – 12.12.2017. Arkistoitu 30.10.2020. Viitattu 30.10.2020.
  19. Miniooppera: Tuhkimo Ooppera & Baletti. 29.1.2018 – 15.1.2019. Arkistoitu 30.10.2020. Viitattu 30.10.2020.
  20. Miniooppera: Carmen Ooppera & Baletti. 2.9.2019 – 3.12.2019. Arkistoitu 30.10.2020. Viitattu 30.10.2020.

Aiheesta muualla muokkaa