Avaa päävalikko

Juha Kettunen on suomalainen tutkija, joka on toiminut kansantaloustieteen, erityisesti työn taloustieteen, dosenttina Jyväskylän yliopistossa. Kettunen on työskennellyt valtiovarainministeriössä, Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksessa (ETLA), Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa sekä Turun ammattikorkeakoulussa.

Juha Kettunen
Juha Kettunen vuonna 2012.
Juha Kettunen vuonna 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt 16. syyskuuta 1956 (ikä 63)
Iisalmen mlk
Koulutus ja ura
Tutkinnot Jyväskylän yliopisto (KTM 1983, KTT 1993)
Helsingin yliopisto (VTL 1988)
University of Bristol (PhD 1996)
Kuopion yliopisto (YTL 1997)
Oulun yliopisto (TkT 2009)
Instituutti ETLA, Jyväskylän yliopisto, Helsingin yliopisto, Turun ammattikorkeakoulu
Tutkimusalue yrityksen taloustiede, kansantaloustiede, ekonometria, yrittäjyys ja johtaminen, tuotantotalous

OpinnotMuokkaa

Kettunen valmistui kauppatieteen maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 1983. Hän opiskeli ekonomistityön ohella ekonometriaa professoreiden Charles Manski ja Daniel McFadden ohjaamana ja valmistui valtiotieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1998 sekä väitteli kauppatieteiden tohtoriksi kansantaloustieteestä[1] Jyväskylän yliopistossa vuonna 1993. Hän jatkoi tutkimustyötä Englannissa Bristolin yliopistossa, jossa hän suoritti Doctor of Philosophy -tutkinnon[2] vuonna 1996 ekonometrian professori Andrew Chesherin ohjauksessa. Siirryttyään Jyväskylän yliopiston johtamiskoulutusyksikön johtajaksi hän suoritti yhteiskuntatieteiden lisensiaatin tutkinnon pääaineena yrittäjyys ja johtaminen Kuopion yliopistossa vuonna 1997 ja jatkoi opintoja Oulun yliopistossa, jossa hän väitteli tekniikan tohtoriksi tuotantotaloudessa[3] vuonna 2009. Pedagogisiin opintoihin liittyen hän on kehittänyt innovaatiopedagogiikkaa.

UraMuokkaa

TyötehtävätMuokkaa

Juha Kettunen työskenteli valtiovarainministeriön suunnittelusihteeristössä työryhmän sihteerinä vuonna 1983 ja Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksessa (ETLA) ekonomisti- ja tutkimustehtävissä vuoteen 1995 saakka. Sen jälkeen hän työskenteli Jyväskylän yliopiston Täydennyskoulutuskeskuksen tutkimusjohtajana sekä johtamiskoulutusyksikön johtajana vuoteen 1998 saakka ja Helsingin yliopiston Vantaan täydennyskoulutuslaitoksen johtajana vuoteen 2000 saakka, mistä alkaen hän toimi Turun ammattikorkeakoulun rehtorina ja vuodesta 2014 alkaen johtajana, rajattuna vastuualueenaan tutkimus- ja kehitystoiminnan kansainvälistyminen sekä julkaisutoiminta [4].

AsiantuntijatehtävätMuokkaa

Kettunen on toiminut asiantuntijana työministeriön, opetusministeriön, valtioneuvoston kanslian, eduskunnan sekä tasavallan presidentin kutsusta sekä arvioinut Brysselissä sosiaalirahaston ohjelmia Suomen liittyessä Euroopan unioniin. Hän on toiminut projektin johtajana Pohjoismaiden ministerineuvoston rahoittamassa aktiivista työvoimapolitiikkaa käsittävässä tutkimusprojektissa, ollut perustamassa eurooppalaista strategista kumppanuusverkostoa Consortium on Applied Research and Professional Education (CARPE) sekä toiminut Euroopan kulttuurikaupungin valtuuskunnan jäsenenä Turun ollessa Euroopan kulttuuripääkaupunki. Lisäksi hän on toiminut EAIR:n hallituksessa, Arene ry:n eri tehtävissä, strategiakonsulttina, laadunarvioinnin tehtävissä, Turun kauppakamarin teollisuusvaliokunnassa, Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmässä sekä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen neuvottelukunnassa sekä Turun kaupungin eri työryhmissä. Kettunen on toiminut kirjoitustyön ohella aktiivisesti monien eri aikakauskirjojen arvioitsijana ja toimituskunnan jäsenenä.

JulkaisujaMuokkaa

  • Kettunen, Juha: Relationship between mission statement and scope of business, Evidence from Finland. Review of Business & Finance Studies, 2016, 7. vsk, nro 1, s. 69-78.
  • Kettunen, Juha: Integrated management approaches in higher education. US-China Education Review A, 2015, 5. vsk, nro 11, s. 707-717.
  • Kettunen, Juha: Towards the high profile of higher education institutions. Educational Alternatives, Volume 13, 86-95, 2015.
  • Kettunen, Juha: The performance-based funding scheme of higher education institutions. International Journal of Learning and Teaching, 2015, 1. vsk, nro 2, s. 104-109.
  • Kettunen, Juha: Learning and teaching in the European strategic network. The Online Journal of Quality in Higher Education, 2015, 2. vsk, nro 2, s. 57-64.
  • Kettunen, Juha: Strategic networks of higher education institutions: Evidence from Europe. Business Education & Accreditation, 2015, 7. vsk, nro 1, s. 87-95.
  • Kettunen, Juha: Stakeholder relationships in higher education. Tertiary Education and Management, 2015, 21. vsk, nro 1, s. 56-65.
  • Kettunen, Juha, Chaudhuri, Manodip Ray, Naskar, Partha: Reflections on leadership styles from higher education in India. Universal Journal of Management, 2015, 3. vsk, nro 10, s. 395-401.

LähteetMuokkaa

  1. Kettunen, Juha: Re-employment of the Finnish unemployed workers. Helsinki: The Research Institute of the Finnish Economy, A 17, 1993.
  2. Kettunen, Juha: Essays on wages, job tenure and unemployment duration. Helsinki: The Research Institute of the Finnish Economy, A 25, 1997.
  3. Kettunen, Juha: Essays on strategic management and quality assurance. Oulu: Acta Universitatis Ouluensis, C 329. Faculty of Technology, Department of Industrial Engineering and Management, University of Oulu, 2009. Väitöskirjan tiivistelmä (viitattu 17.8.2013).
  4. Turun ammattikorkeakoulu Oy turkuamk.fi.

Aiheesta muuallaMuokkaa