Jouhikko
Jouhikantele (myös jouhikko, jouhikas tai jouhkannel) on vanha jousisoitin.[1] Jouhikossa on ollut perinteisesti kahdesta neljään kieltä, ja sen ääni on melko hiljainen. Jouhikko on länsimaista alkuperää, mutta se kuuluu myös perinteisiin suomalaisen kansanmusiikin soittimiin. Se viritetään yleensä kuten viulu (E–A–D–G korkeimmasta matalimpaan ääneen), mutta myös F-virettä käytetään. Alttojouhikko on viritetty oktaavin matalammalle kuin tavallinen jouhikko. Jouhikon kielet valmistetaan hevosen jouhista.
1900-luvun alkuun asti jouhikko oli erityisesti tanssien säestyssoitin Itä-Suomessa ja Karjalassa.[2] Suomalaisista etnomusikologeista jouhikkoa ovat tarkastelleet väitöskirjoissaan Otto Andersson vuonna 1923 ja Rauno Nieminen 2008.
Yksi tunnetuimmista jouhikkomuusikoista on Pekko Käppi.
LähteetMuokkaa
- ↑ Jouhikko 2008. Sibelius-Akatemia. Viitattu 2.7.2013.
- ↑ Vilppu Vuori, 23, rakentaa niin jouhikon, turpapäristimen kuin huippuharvinaisen Ähtävän harpunkin – perinnesoittimet kiinnostavat ulkomailla Yle Uutiset. Viitattu 2.3.2020.
- ↑ valokuvaaja Maijala Jaana HKM: Flow Festival www.finna.fi. Viitattu 14.2.2020.
KirjallisuuttaMuokkaa
- Andersson, Otto: Stråkharpan: En studie i nordisk instrumenthistoria, 1923.
- Nieminen, Rauno: Jouhikko The Bowed Lyre, 2007.
- Nieminen, Rauno: Soitinten tutkiminen rakentamalla, esimerkkinä jouhikko, 2008.
LevytyksiäMuokkaa
- Hiien Hivuksista — Jouhikko Music from Finland. CD-levy, Kansanmusiikki-instituutti KICD 82, 2003.
