Avaa päävalikko

Jorma Jaakko Vanamo (30. lokakuuta 1913 Mouhijärvi13. joulukuuta 2006 Helsinki[1]) oli suomalainen diplomaatti.[2] Hän toimi Suomen suurlähettiläänä Varsovassa (1958–1963), Moskovassa (1963–1967), Roomassa, Vallettassa ja Nikosiassa (1970–1975) sekä Tukholmassa (1975–1980). Lähettiläänä hän oli Bukarestissa (1958–1960), Sofiassa (1958–1963), Kabulissa (1963–1966) sekä Ulan Batorissa (1963–1966).

Jorma Vanamo
Henkilötiedot
Syntynyt 30. lokakuuta 1913
Mouhijärvi
Kuollut 13. joulukuuta 2006 (93 vuotta)
Helsinki
Ammatti diplomaatti

Lapsuus ja nuoruusMuokkaa

Jorma Vanamon vanhemmat olivat apteekkari ja farmaseutti.[2]

Vanamo kuului oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestön Pykälä ry:n ensimmäisiin jäseniin ja toimi sen kolmantena puheenjohtajana vuosina 1937–1938.lähde?

UraMuokkaa

Valmistuessaan lainopin kandidaatiksi vuonna 1939[1] Jorma Vanamo oli toiminut ulkoministeriössä virkamiesharjoittelussa jo useamman kuukauden. Vanamo aloitti 1. päivänä helmikuuta vuonna 1939 ulkoasiainministeriössä aluksi palkattomana konekirjoittajana, ja 3. maaliskuuta 1939 hän astui virallisesti ulkoasiainhallinnon palvelukseen. Vanamo sai todistaa myös heti uransa alussa talvisotaan johtanutta kehitystä. Nimittäin, Baltian maiden saatua neuvottelukutsut liittyen Neuvostoliiton tukikohtavaatimuksiin, oli Jorma Vanamo sähkepäivystäjänä 5. päivänä lokakuuta 1939, kun Moskovasta tuli Aarno Yrjö-Koskisen salasähke.[3]lähde tarkemmin? Sähkeen keskeisenä sisältönä oli Kremlin kutsu neuvottelemaan konkreettisista poliittisista kysymyksistä.[3] Talvisodan alettua Vanamo lähetettiin kanslia-apulaiseksi Tukholmaan. Sodan loputtua hänet siirrettiin avustajaksi Moskovaan, missä Juho Kusti Paasikivi tuolloin toimi lähettiläänä.[4]

Jatkosodan alussa Vanamo sai paikan Suomesta ulkoministeriön jaostosihteerinä. Hän toimi ulkoministeriön poliittisella osastolla, ja Vanamon tehtäviin kuului salasähkeet. Voidaankin sanoa, että Vanamon ura edennyt todella nopeasti, sillä vain vajaat kaksi ja puoli vuotta sen jälkeen, kun hän oli tullut ulkoasiainministeriöön, oli hänet jo nimitetty vakinaiseksi virkamieheksi. Kevättalvella 1942 Jorma Vanamo kävi salakirjoituskurssin, ja kurssin jälkeen hän kehittikin ulkoministeriön salakirjoitussysteemejä.[3]lähde tarkemmin? Hän toimi tehtävässään jaostosihteerinä sodan loppuun asti. Vanomo käänsi myös YYA-sopimuksen ensimmäisen luonnoksen toukokuussa 1945. Kun Suomen ja Neuvostoliiton diplomaattiset suhteet palautuivat, palasi Vanamo Moskovaan elokuussa 1945. Hän jatkoi tehtävässään Moskovassa vuoteen 1948 asti. Tälle aikavälille sijoittuivat myös Suomen ja Neuvostoliiton YYA-neuvottelut. Vanamo ei henkilökohtaisesti osallistunut neuvotteluihin, mutta hänen vastuullaan oli lähetystön salasähkeiden lähettäminen, minkä johdosta hän oli hyvin perillä neuvottelujen kulusta. YYA-sopimus astui voimaan 6. huhtikuuta 1948.[5]

Vuonna 1948 Vanamo siirtyi jaostosihteeriksi ulkoasiainministeriöön ja yleni jaostopäälliköksi seuraavana vuonna.[3]lähde tarkemmin?

Vuosina 1951–53 Vanamo lähetettiin jälleen Tukholmaan, nyt ensimmäiseksi lähetystösihteeriksi ja lähetystöneuvokseksi. Ruotsista hän siirty apulaisosastonpäälliköksi ulkoministeriöön kauppapoliittiselle osastolle vuonna 1953 tehtävänään kauppasopimusneuvottelut Neuvostoliiton kanssa.[3]lähde tarkemmin? Vanamo siirtyi päällikön sijaiseksi Washingtoniin 1954. Toimialueeseen kuuluivat muiden muassa hallinnolliset asiat, konsulinvirastot sekä poliittiset erilliskysymykset.[6] Toimittuaan Yhdysvalloissa kaksi vuotta Vanamo palasi ulkoministeriöön hallinnollisen osaston päälliköksi vuonna 1956.

Jorma Vanamosta tuli suurlähettiläs vuonna 1958 Varsovaan, mistä käsin hän hoiti myös Suomen Bulgarian- ja Romanian-suhteita. Varsovan-vuosia seurasi neljä vuotta Moskovassa 1963–67, tällä kertaa suurlähettilään tehtävissä. Tänä aikana toisena kautenaan presidenttinä toimiva Urho Kekkonen vakuuttui Vanamon pätevyydestä. 1967 hänet nimitettiinkin valtiosihteeriksi ulkoministeriöön. Valtiosihteerikaudellaan Vanamolla oli tärkeä rooli Neuvostoliiton suurlähettiläs Aleksei Beljakovin toimintaa koskevan tutkinnan hoidossa. Beljakov paljastui tuestaan Suomen Kommunistisen Puolueen stalinistiselle siivelle, mikä luonnollisesti vahvisti Neuvostoliiton ideologista roolia Suomen sisäpolitiikassa. Tapaus johti Beljakovin eroon virastaan ja paluuseen kotimaahansa keväällä 1971.

Suomessa vietetyn 1960-luvun lopun jälkeen Vanamo lähetettiin vuonna 1970 uuteen asemapaikkaan Roomaan. Suomella ja Italialla ei tähän asti ollut ollut keskinäistä vierailuvaihtoa, mutta nyt presidentti Kekkonen teki valtiovierailun Italiaan tammikuussa 1971. Ulkoministeri Aldo Moro teki vastavierailun Suomeen samana keväänä.[7]

Tukholmaan Vanamo palasi suurlähettilääksi suoraan Roomasta 1975. Siellä hän toimi aina eläkkeellejäämiseensä asti, vuoteen 1980.[2]

Jorma Vanamon puoliso Hanna o.s. Hongisto (1913–2000) edusti näkyvästi Suomea aviomiehensä rinnalla.[8]

LähteetMuokkaa

KirjallisuusMuokkaa

  • Pekkarinen, Jussi & Paloposki, Jyrki (toim.): Jorma Vanamo: Vanhan koulun diplomaatti. Otava, 2001.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Vanamo, Jorma hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  2. a b c Seppinen, Jukka: ”Vanamo, Jorma (1913–2006)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 317–318. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio. (maksullinen)
  3. a b c d e Pekkarinen, Jussi – Palokoski, Jyrki (toim.): Vanhan koulun diplomaatti. Otava, 2001.
  4. Muistot: Jorma Vanamo (maksullinen) Helsingin Sanomat. 15.12.2006. Viitattu 18.4.2017.
  5. Asetus Suomen ja Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton välillä ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta Moskovassa 6 päivänä huhtikuuta 1948 allekirjoitetun sopimuksen voimaansaattamisesta (SopS 17/1948) Finlex. Viitattu 18.4.2017.
  6. Pekkarinen & Palokoski, s. 92.
  7. Suomen suurlähetystö, Rooma / Suurlähetystö / Historia Suomen suurlähetystö. Viitattu 18.4.2017.
  8. Seppinen, Jukka: ”Vanamo, Hanna (1913–2000)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 316–317. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.