Joki (vuoden 2001 elokuva)

Jarmo Lampelan ohjaama elokuva vuodelta 2001

Joki on vuonna 2001 valmistunut suomalainen episodimainen draamaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Jarmo Lampela.

Joki
Elokuvan juliste, Tiina Uusitalo, 2001.
Elokuvan juliste, Tiina Uusitalo, 2001.
Ohjaaja Jarmo Lampela
Käsikirjoittaja Jarmo Lampela
Tuottaja Riikka Poulsen,
Eila Werning
Säveltäjä Petri Nieminen
Kuvaaja Harri Räty
Leikkaaja Kimmo Taavila
Pääosat kts. #Rooleissa
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Suomi
Tuotantoyhtiö Lasihelmi Filmi
Ensi-ilta 14. syyskuuta 2001
Kesto 104 min
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Lampela sai idean elokuvaan lööpistä, joka kertoi nuoren naisen hukuttautumisyrityksestä. Lampela oli myös puoli vuotta aiemmin kokenut sivullisena itsemurhayrityksen. Hän halusi tehdä elokuvan tunteista.[1]

Joki voitti parhaan elokuvan, käsikirjoituksen, leikkauksen, äänisuunnittelun ja ohjauksen Jussi-palkinnot.[2] Joki palkittiin vuonna 2002 Ruotsin kirkon elokuvapalkinnolla Göteborgin elokuvajuhlilla.[3]

Elokuvassa käsitellään tarinoita eri ihmisistä samana päivänä Äänekoskea muistuttavassa pikkukaupungissa. Tapahtumat liitetään ajallisesti yhteen lentokoneen äänivallin puhkaisuun.

Rooleissa

muokkaa
 Antti Ikkala   Kimmo, Jannen kaveri  
 Jyri Ojansivu   Janne, Kimmon kaveri  
 Sanna Hietala   Anni, nuori yksinhuoltaja  
 Tuukka Huttunen   Teppo, Annin mies  
 Samu Loijas   Loponen, Tepon kaveri  
 Antti Mikkola   Santeri Korpela, lehdenjakaja, Eeron poikakaveri  
 Jari Virman   Eero, dj Santerin poikakaveri  
 Pekka Hannonen   Mikko, Santerin kaveri  
 Juha Kukkonen   Esa, muusikko  
 Juha Varis   Hannu, Esan veli  
 Marja Packalén   Raili, Esan ja Hannun äiti  
 Ahti Jokinen   Olli, Esan ja Hannun isä  
 Liisa Vuori   Leena, pitserian työntekijä  
 Jani Karvinen   Kalle, Leenan poikakaveri  
 Pihla Penttinen   Virve, pitserian työntekijä  
 Ilkka Koivula   Erkka, pitseriayrittäjä  
 Heikki Rantanen   Ilpo, paperityöläinen  
 Johanna Kerttula   Ansku, Ilpon vaimo  
 Jarkko Mikkola   Markku, mulkkusetä  
 Elina Hoffrén   Milja Tuokko, Henrin vaimo  
 Irja Matikainen   Hannele, sairaanhoitaja  
 Veikko Mylly   Henri Tuokko, haimasyöpäpotilas  
 Petra Karjalainen   Krista, Hannun vaimo  
 Iida Aho   Roosa, Ilpon ja Anskun tytär  
 Rimma Erkko   Miisa, Ilpon ja Anskun tytär  
 Erkki Teittinen   Risto, lääkäri  
 Ritva Sorvali   Merja, Miljan ja Henrin tytär  
 Tuisku Nivala   Juho, Annin ja Tepon vauva  
 Sari Känsäkoski   S-Marketin kassatyttö  

Lähteet

muokkaa
  1. Rosenqvist, Juha: Tunteiden mies Film-O-Holic.com. 5.9.2001. Arkistoitu 28.9.2007.
  2. http://www.jussit.fi/?doc=13
  3. Lampelan Joki-elokuva palkittiin Ruotsissa. Helsingin Sanomat. 4.2.2002.

Aiheesta muualla

muokkaa


Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.