Joensuun kanava

kanava Joensuussa

Joensuun kanava on sulkukanava joka sijaitsee Pielisjoella Joensuun kaupungin keskustassa Siltakadun kohdalla. Kanava on yksi kolmesta Pielisjoen sulkukanavista yhdessä Kaltimon ja Kuurnan kanavien kanssa. Ensimmäinen kanava paikalle rakennettiin vuosina 1876–1877. Kanavan pituus oli 537 metriä ja siinä oli yksi puinen sulku jonka pituus oli 35,6 metriä, leveys 7,7 metriä ja syvyys 2,1 metriä. Tämä sulku uusittiin vuosina 1918–1923 betonirakenteiseksi.[1]lähde?

Joensuun kanavan avattava silta.
Tukinuittoa kanavan läpi vuonna 2009.

Vanhan sulun paikalle rakennettiin vuosina 1971–1973 uusi suursulku, jonka pituus on 160 metriä, leveys 16 metriä ja syvyys 2,4 metriä. Nykyisessä sulussa on sektoriportit. Vanhasta sulusta on nykyisin säilynyt enää sulun itäpuolen kiveys.[2]

Joensuun kanavan sulun ja Länsikosken välisessä saaressa sijaitsee Pielisjoen kanavoinnin muistomerkki, jonka tekijä on tuntematon. Muistomerkki räjäytettiin 1917, koska siinä kuvattua Venäjän kaksipäistä kotkaa pidettiin silloin vanhan tsaarinvallan symbolina. Pronssinen muistomerkki löytyi Pekkalan kartanosta ja palautettiin entiselle paikalleen vuonna 1968.[3]lähde tarkemmin?

Kanavan yli kulkevan läppäsillan alikulkukorkeus on suljettuna 2,5 metriä. Sillan ja sulkuporttien koneistot ovat sähkömekaaniset. Kanavasta on mahdollista kulkea itsepalvelukäytöllä, mikäli sillan avausta ei tarvita. Pudotuskorkeus kanavassa on 0,3 metriä. [4]

Kanavan kaukokäyttökeskuksesta suoritetaan kaikkien Pielisjoen kanavien ja avattavien siltojen käyttö.[5]

Kanavan ja avattavan sillan käyttö- ja kunnossapitotehtävistä vastaa Väyläviraston urakoitsijana Mismo Oy.[6]

Kanavan aukioloajat:

  • Toukokuu: klo 7-21
  • Kesäkuu: klo 7-23
  • Heinäkuu: klo 7-23
  • Elokuu: klo 7-23
  • Syyskuu: klo 7-18
  • Lokakuu: klo 7-17

KuviaMuokkaa

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Suomen kanavat: Joensuun kanava kanaler.arnholm.nu.
  2. Suomen kanavat, Joensuun kanava kanaler.arnholm.nu.
  3. Keisarin kotka räjäytettiin muttei hengiltä. Karjalainen, 20.8.2011.
  4. Väylävirasto, Joensuun kanava vayla.fi.
  5. Väylävirasto: Joensuun kanava vayla.fi.
  6. Sisävesikanavat - Mismo Oy mismo.fi.

Aiheesta muuallaMuokkaa