Jean-Baptiste Prevost de Sansac

Jean Baptiste Prevost de Sansac, Traversayn markiisi (ven. Иван Иванович де Траверсе) Ivan Ivanovitš de Traversay (24. heinäkuuta 175419. toukokuuta 1831) oli ranskalaissyntyinen upseeri, joka teki uraa ensin Ranskan ja myöhemmin Venäjän laivastoissa. Hän oli ranskalaista kreoliperäistä sukua. Hän taisteli laivaston upseerina Ranskan kuninkaallisen laivaston riveissä Yhdysvaltain vapaussodan aikana, pakeni vuonna 1791 Ranskan vallankumousta ja liittyi Venäjän keisarilliseen laivastoon nousten Mustanmeren laivaston ylipäälliköksi vuonna 1802. Vuonna 1809 hänet nimitettiin merivoimien ministeriksi, jossa virassa hän toimi 18 vuotta. [1]

Elämäkerta muokkaa

Lapsuus muokkaa

Jean-Baptiste Prevost de Sansac de Traversay syntyi Ranskan Karibian saarella Martiniquella, ensimmäisenä de Traversayn perheen yhdeksästä lapsesta. Hänen isänsä Jean-Francois de Traversay (1725–1776) oli Martiniquelle sijoitettu Ranskan laivaston luutnantti, josta tuli myöhemmin saaren sotilaallinen kuvernööri. Jean-Francois'n äiti omisti mittavia sokeriruokoviljelmiä ja tuli vanhasta laivastosuvusta nimeltä Duquesne; hänen sukuunsa kuuluivat kapteeni Abraham Duquesne (1570–1635) ja amiraali Abraham Duquesne-Guitton (1651–1724). Prevost de Sansac de Traversayn nimi juontaa juurensa Hugh Prevostiin (k. 1086).

Jean-Baptiste Prevost de Sansac de Traversay oli viisivuotias saapuessaan Ranskaan vuonna 1759. Hänen isänsä lähetti hänet benediktiiniläiseen sisäoppilaitokseen Sorèzeen. Vuonna 1766 hän siirtyi laivaston korkeakouluun Rochefortissa.

Valmistuttuaan vuonna 1773 ja purjehdittuaan kolme vuotta kuljetusaluksilla Karibian saarille ja takaisin hän liittyi Rochefortissa vapaamuurareihin ja hänet määrättiin amiraali d'Orvilliersin johtamaan laivastoon.

Amerikan vapaussota muokkaa

Kun Ranska ja Yhdysvallat allekirjoittivat sopimuksen toukokuussa 1778, ne päätyivät sotaan Britannian kanssa. Traversay liittyi Vengeur-aluksen miehistöön ja näki ensimmäisen varsinaisen taistelunsa Ushantin taistelussa. Kaksi viikkoa myöhemmin hän purjehti Antilleille fregatti Iphigénien ensimmäisenä upseerina.

14. joulukuuta 1778 Iphigénie vangitsi brittiläisen korvetin HMS Ceresin, joka liitettiin Ranskan laivastoon nimellä Cérès. Traversay sai korvetin komentoonsa ja takavarikoi sen avulla lukuisia brittiläisiä kuljetuksia. Syyskuussa 1779 Cérès oli mukana epäonnistuneessa maihinnousussa Savannahissa, huhti- ja toukokuussa 1780 Martiniquen taistelussa ja kahdessa myöhemmässä yhteenotossa Ranskan ja Britannian laivastojen välillä.

Maaliskuussa 1781 Traversay sai komentoonsa Aigretten, nopean 26-tykkisen fregatin, joka oli määrätty amiraali de Grassen laivastoon. Fregatilla seurattiin brittien laivojen liikkeitä ja siirrettiin kultaa Havannaan.

30. elokuuta 1781 ranskalainen laivasto saapui Chesapeakenlahdelle. Ranskalaiset joukot nousivat maihin piirittääkseen kenraali Corwallisin brittijoukot. Aigrette, joka sijaitsi Cape Henryssä, takavarikoi kaksi sluuppia, brigin ja korvetin. Syyskuun 5. päivän aamulla Aigrette oli ensimmäinen ranskalainen alus, joka havaitsi amiraali Gravesin lähestyvän laivaston. Seuraava Chesapeaken taistelu oli briteille strateginen tappio. Pian taistelun jälkeen Aigrette otti haltuunsa HMS Irisin, 34-tykkisen fregatin (alun perin USS Hancock, jonka britit valloittivat vuonna 1777). Traversay otti Irisin komennon ja jätti Aigretten ensimmäisen upseerinsa käsiin.

Sodan viimeisinä kuukausina Iris osallistui St. Kittsin taisteluun. Saintesin taistelun aattona de Grasse irrotti Iriksen saattamaan joukkojen kuljetuksia. Sodan loppuvaiheessa Iris jatkoi tiedustelua, palkkionmetsästystä ja suoritti diplomaattisen tehtävän tulitaukoneuvotteluista Britannian miehittämään New Yorkiin.

Traversaylle myönnettiin jäsenyys Ranskan Saint Louisin ritarikuntaan ja American Society of the Cincinnatiin. Hänestä tuli ykkösluokan kapteeni vuonna 1786, vain 32-vuotiaana.

Venäjän Baltian laivasto muokkaa

Ranskan vallankumouksen puhjetessa Traversay sijoitettiin kotiinsa Martiniquelle Active-aluksen kapteenina. Kun uutiset Bastillen kaatumisesta saapuivat saarelle, paikalliset ranskalaiset joukot kapinoivat ja kotiutettiin Traversayn Activella. Ranskassa myös Ranskan laivasto oli hajoamassa; Traversay lähetti perheensä turvalliseen paikkaan Sveitsiin.

Venäjän keisarinna Katariina, joka pelkäsi ruotsalaisten ja brittien välistä liittoa, siirsi vuonna 1790 englantilaista syntyperää olevia upseereita Itämereltä Mustanmeren laivastoon. Vuonna 1791 Traversay sai kutsun Venäjän palvelukseen ranskalaiselta emigrantilta amiraali Nassau-Siegeniltä;[2] Venäjällä Traversay sai kenraalimajurin ja amiraalin arvon.

Tämä toimeksianto ei kestänyt kauan. Kesällä 1791 Britanniaa ei enää nähty välittömänä vihollisena, ja kun englantilaiset palasivat Pietariin, Nassau-Siegenistä ja Traversaystä tuli ei-toivottuja vieraita; elokuussa 1791 Traversay lähti Venäjältä Coblenziin palvelemaan yhteyshenkilönä Katariinan ja Conden armeijan välillä.

Traversay palasi heinäkuussa 1793 perheineen Venäjälle ja vuonna 1795 nimitettiin Ruotsinsalmessa (nykyinen Kotka) sijaitsevan laivueen komentajaksi; vuodesta 1797 hän toimi Ruotsinsalmen sotilaskuvernöörinä, joka vastasi siellä sijaitsevan merilinnoituksen rakentamisesta ja hallinnasta.[3]

Mustanmeren laivasto muokkaa

Vuonna 1802 Aleksanteri I ylensi Traversayn täysamiraaliksi ja nimitti hänet Mustanmeren laivaston ylipäälliköksi ja Khersonin alueen kuvernööriksi. Mustanmeren laivastoa, jonka pääjoukko sijaitsi Korfun saarella, johtivat amiraalit Fjodor Ušakov ja Dmitri Senjavin, ja Traversayn tehtävänä oli varustaa Korfun laivastoa.

Osana Venäjän ja Turkin sotaa (1806–1812) venäläiset piirittivät ja tuhosivat Traversayn johdolla turkkilaisen Anapan huhtikuussa 1807. Neljän linja-aluksen joukko amiraali Pustoshkinin komennossa ampui mereltä, ja venäläinen jalkaväki tuhosi linnoituksen maan tasalle.

Heinäkuussa 1809 Traversay sai käskyn siirtää Mustanmeren laivaston komento herttua de Richelieulle ja amiraali Yazykoville ja palata Pietariin mahdollisimman pian korvaamaan merivoimien ministeri, amiraali Pavel Tšitšagov.

Vuosina 1809–1812 Traversay keskittyi laivanrakennuksen ja rannikkopuolustuksen parantamiseen Itämerellä. Hän organisoi uudelleen Itämeren laivaston rakenteen (yli 32 000 miestä) ja loi pysyvien rykmentin kokoisten yksiköiden järjestelmän (l ven. флотские экипажи ), joka toimitti työvoimaa aluksille ja maavoimille. Tämä järjestelmä osoittautui hyväksi vuoden 1812 sodassa ja sitä seuranneissa taisteluissa Napoleonia vastaan ja säilyi Romanovien kaatumiseen asti.

Napoleonin sotien lopussa Venäjän talous oli raunioina. Tämän seurauksena Itämeren laivastolla ei ollut varaa jatkuviin harjoituksiin avomerellä. Traversay joutui rajoittamaan laivaston harjoitukset Suomenlahden matalaan ja kapeaan itäosaan.

Vuosina 1815–1821 Traversay sponsoroi pitkän matkan tutkimusmatkoja arktisille ja Etelämantereen vesille. Ensimmäinen (1815–1818), Otto von Kotzebuen johtama, tutki Tyyntä valtamerta Kamtšatkasta Sandwichsaarille. Toinen (1819–1821), Lazarevin ja Bellingshausenin johtama, kiersi Etelämantereen rannikon ja löysi ja nimesi Traversayn saaret matkalla. Kolmas, joka lanseerattiin myös vuonna 1819, Anjoun, Gleb Šišmarjovin ja Wrangelin johtamana, kulki Beringin salmen läpi ja tutki Alaskan ja Venäjän arktista rannikkoa saavuttaen 76° 15′ pohjoista leveyttä. Traversaylle tarjottiin osuutta Russian-American Companysta, joka hyötyi näistä tutkimusmatkoista, mutta hän kieltäytyi. Hän kieltäytyi myös Venäjän valtakunnan prinssin (knyaz) tittelistä uskoen, että harvinainen markiisin arvonimi on parempi hänen jälkeläisilleen.

Vuonna 1821, toisen vaimonsa kuoleman jälkeen, ikääntyvä Traversay yritti ensimmäisen kerran vetäytyä tehtävistään. Tsaari Aleksanteri ei päästänyt häntä menemään, mutta palkitsi Traversayn Pyhän Andreaksen ritarikunnan arvonimellä. Aleksanteri antoi myös Traversayn muuttaa kaupungista maaseutuasuntoonsa Romanshchinaan (Lugan lähellä, 120 kilometriä Pietarista) ja johtaa laivaston operaatioita sieltä. Seuraavien seitsemän vuoden ajan merivoimien ministeriö toimi kaukana laivastotukikohdasta. Aleksanteri itse vieraili säännöllisesti Romanshchinassa, viimeisen kerran syyskuussa 1825, neljä viikkoa ennen tsaarin kuolemaa Taganrogissa.

Nikolai I:n hallituskauden kolmen ensimmäisen vuoden aikana Traversay jatkoi Itämeren laivaston uudelleenrakentamista vuoden 1824 tuhoisan tulvan jälkeen siirtäen tehtävänsä vähitellen nuoremmille upseereille. Vuonna 1828 Traversay jäi lopulta eläkkeelle ja sai 4. luokan Pyhän Yrjön ritarikunnan kunniapalkinnon. Hän kuoli Romanschinassa vuonna 1831.

Yksityiselämä muokkaa

 
Traversaysaaret.

Traversay meni naimisiin ensimmäisen vaimonsa Marie Madeleinen, amiraali Jean-Joseph de Riouffen tyttären kanssa Rochefortissa vuonna 1783. Kaksi heidän Ranskassa ja Sveitsissä syntyneistä lapsistaan, Claire (1785–1842) ja Jean-Francois (tuleva Alexander Ivanovich de Traversay, vanhempi), elivät tarpeeksi kauan saadakseen Venäjän kansalaisuuden. Marie Madeleine kuoli synnyttäessään vuonna 1796, mutta vastasyntynyt poika Aleksander selvisi hengissä. Aleksanterin kummi, keisarinna Katariina, antoi lahjaksi lapselle merivoimien upseerin arvon. Traversay kuitenkin pelkäsi, että myös vastasyntynyt menehtyisi, ja pyysi keisarinnaa siirtämään lahjansa Jean-Francois'lle, joka nimettiin uudelleen Aleksanderiksi. Kun Aleksander-vauva selvisi, joten perheeseen kuului kaksi Aleksanderia: Aleksander Sr. (1791–1850) ja Aleksander Jr. (1796–1866). Molemmat liittyivät lopulta Venäjän laivastoon.

Neljä vuotta myöhemmin Traversay meni naimisiin Loviisa Ulriikka Bruunin (Louise Ulrica de Bruine) kanssa.[4] Hän oli Elisabeth Fabritiuksen ja porvari, liikemies Kaarle Bruunin tytär Haminasta. Bruunit omistivat Valkealan Oravalan kartanon. Tästä avioliitosta syntyi kaksi lasta, Frederic eli Fyodor (1803–1858, laivaston virkamies) ja Marie (1807–1871). Louise Ulrica kuoli vuonna 1821. Myöhemmin Louise Ulrican veljenpojasta Theodor Bruunista tuli Suomen ministerivaltiosihteeri ja hänet nimitettiin paroniksi.

Traversay otti Venäjän kansalaisuuden vuonna 1811. Hän pysyi roomalaiskatolisena ja puhui huonosti venäjää, mutta hänen lapsensa kastettiin ja kasvatettiin ortodoksiseen uskoon. Traversayn jälkeläisiä asuu Ranskassa, Kiovassa ja Oršassa (Valko-Venäjä).

Traversaysaaret osana Eteläisiä Sandwichsaaria on nimetty Traversayn mukaan vuonna 1819.[5]

Lähteet muokkaa

  1. Manor "Romanschina". Church. Tomb of Admiral of the Russian fleet Marquis de Traverse (fr.Jean-Baptiste Prvost de Sansac, marquis de Traversay and Baroness / Baron Engelgardt's) - Романщина wikimapia.org. Viitattu 3.12.2021. (englanniksi)
  2. Karl Heinrich Otto, prince Nassau-Siegen, was a Frenchman by blood and a French subject. He belonged to the Dutch branch of Nassau that adhered to Catholic faith.
  3. Адмирал Де Траверсе — Главный Командир Черноморского Флота. Олег Траверсе, Мадлен Дю Шатне | Персоналии | Человек web.archive.org. 12.10.2008. Arkistoitu 16.1.2009. Viitattu 3.12.2021.
  4. Markiisi de Sansac ja Ulrika Bruun Vellamo-Kanava. Viitattu 13.12.2021.
  5. Jean-Baptiste, Marquis de Traversay Saint Petersburg.com. Viitattu 13.12.2021.

Aiheesta muualla muokkaa

  • (ranskaksi) Madeleine Du Chatenet. L'amiral Jean-Baptiste de Traversay, un Français, Ministre de la marine des tsars. Tallandier, 1 novembre 1996.  ISBN 978-2-235-02159-3
  • (venäjäksi) Мадлен дю Шатне. Жан Батист де Траверсе министр флота Российского. - М., Наука, 2003.  ISBN 5-02-008874-9
  • Roche: Dictionnaire des bâtiments de la flotte de guerre française de Colbert à nos jours. Group Retozel-Maury Millau, 2005. 165892922. ISBN 978-2-9525917-0-6. (1671-1870)
  • (venäjäksi) Олег Траверсе, Мадлен дю Шатне. Адмирал де Траверсе - главный командир Черноморского флота // Зеркало недели, No. 25 (500) 26 июня — 2 июля 2004. [1]
  • (englanniksi) Blazon and bookplate of Marquis de Traversay [2]
  • (ranskaksi) Genealogy of Prevost de Sansac family [3]
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Jean-Baptiste Prevost de Sansac