Avaa päävalikko
James Calado kaudella 2013.

James John Calado (s. 13. kesäkuuta 1989 Cropthorne, Worcestershire) on brittiläinen moottoriurheilija.

Sisällysluettelo

UraMuokkaa

Hän aloitti uransa karting-sarjoissa vuonna 1999 voittaen British Cadet Championship tittelin vuonna 2001 ja KF2 European Championship tittelin vuonna 2005. Hän kilpaili lukuisissa muissa karting-sarjoissa vuoteen 2007 saakka sijoittuen toistuvasti viiden parhaan joukkoon tai toiseksi.

Vuonna 2008 Calado siirtyi Britannian Formula Renault-sarjaan. Hän sijoittui seitsemänneksi pääsarjassa. Lisäksi hän voitti BRF Winter Series luokan mestaruuden ja Portugalin FR Winter Series mestaruuden. Calado jatkoi pääsarjassa vuonna 2009 sijoittuen toiseksi. Vuonna 2010 Calado kilpaili Britannian F3 mestaruussarjassa sijoittuen toiseksi. Vuonna 2011 Calado kilpaili GP3-sarjassa ART-tallissa. Hän otti yhden voiton Valencian sprinttikisassa. Calado taisteli sarjan mestaruudesta loppuun asti tiimikaverin Valtteri Bottaksen kanssa. Hän sijoittui lopulta sarjan toiseksi ja keräsi 55 pistettä.

Vuonna 2012 Calado siirtyi GP2-sarjaan jatkaen edelleen Lotus ART-tallissa. Hän ajoi voittoon Malesian ja Saksan sprinttikilpailuissa. Hän saavutti myös kaksi paalupaikkaa ja yhden kilpailun nopeimman kierroksen sijoittuen loppupisteissä viidenneksi. Vuonna 2013 Calado jatkoi GP2:ssa. Hän voitti kaksi kilpailua ja saavutti yhteensä seitsemän palkintosijaa sijoittuen sarjan kolmanneksi.

Jäätyään ilman F1-paikkaa Calado siirtyi vuonna 2014 FIA World Endurance Championship -sarjaan, jossa hän kilpailee Ferrarilla GTE Pro -luokassa.

Formula 1 -uraMuokkaa

Vuonna 2013 Calado pääsi testaamaan heinäkuussa Force Indian Formula 1 -autoa Silverstonen nuorten kuljettajien testeissä. Hän ajoi heti aamun ensimmäisellä testiosiolla Kärkiajan. Myöhemmin talli vahvisti Caladon heidän viralliseksi testi- ja varakuljettajakseen. Hän osallistui Italian Monzassa perjantain vapaisiin harjoituksiin.[1] Hän oli ajamassa myös Korean, Intian, Abu Dhabin ja Brasilian vapaissa harjoituksissa.

Formula 1 -tuloksetMuokkaa

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Pisteet Sijoitus
2013 Force India AUS
 
MAL
 
CHN
 
BHR
 
ESP
 
MON
 
CAN
 
GBR
 
GER
 
HUN
 
BEL
 
ITA
TD
SIN
 
KOR
TD
JPN
 
IND
TD
ABU
TD
USA
 
BRA
TD

GP2-tuloksetMuokkaa

Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 Pisteet Sijoitus
2012 Lotus GP MAL
FEA

8
MAL
SPR

1
BHR1
FEA

5
BHR1
SPR

3
BHR2
FEA

16
BHR2
SPR

12
ESP
FEA

2
ESP
SPR

4
MON
FEA

7
MON
SPR

Kesk.
EUR
FEA

8
EUR
SPR

2
GBR
FEA

Kesk.
GBR
SPR

20
GER
FEA

8
GER
SPR

1
HUN
FEA

4
HUN
SPR

6
BEL
FEA

2
BEL
SPR

3
ITA
FEA

12
ITA
SPR

14
SIN
FEA

Kesk.
SIN
SPR

10
160 5.
2013 ART Grand Prix MAL
FEA

2
MAL
SPR

Kesk.
BHR
FEA

12
BHR
SPR

5
ESP
FEA

Kesk.
ESP
SPR

11
MON
FEA

5
MON
SPR

5
GBR
FEA

9
GBR
SPR

3
GER
FEA

2
GER
SPR

2
HUN
FEA

9
HUN
SPR

6
BEL
FEA

8
BEL
SPR

1
ITA
FEA

6
ITA
SPR

26
SIN
FEA

3
SIN
SPR

20
ABU
FEA

6
ABU
SPR

1
157 3.

GP3-tuloksetMuokkaa

Kausi Talli 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 Pisteet Sijoitus
2011 Lotus ART TUR
FEA

17
TUR
SPR

13
ESP
FEA

2
ESP
SPR

21
EUR
FEA

8
EUR
SPR

1
GBR
FEA

6
GBR
SPR

5
GER
FEA

4
GER
SPR

6
HUN
FEA

25
HUN
SPR

3
BEL
FEA

2
BEL
SPR

2
ITA
FEA

2
ITA
SPR

14
55 2.

LähteetMuokkaa