Jaloangervot
Jaloangervot (Astilbe) on monivuotisten ruohovartisten kasvien (perennakasvien) suku. Jaloangervot eivät angervo-nimestään huolimatta ole erityisen läheistä sukua monille muille angervoille, kuten tuoksuangervoille (Filipendula), pensasangervoille (Spiraea) tai pihlaja-angervoille (Sorbaria), jotka kuuluvat kaikki ruusukasveihin.
| Jaloangervot | |
|---|---|
 Tarhajaloangervo (Astilbe × arendsii) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Koppisiemeniset Angiospermae |
| Kladi: | Aitokaksisirkkaiset |
| Lahko: | Saxifragales |
| Heimo: | Rikkokasvit Saxifragaceae |
| Alaheimo: | Heucheroideae[1] |
| Tribus: | Astilbeae[2] |
| Suku: |
Jaloangervot Astilbe Buch.-Ham. ex D.Don |
| Katso myös | |
Jaloangervot on taksonomisesti hankala suku, jonka lajien määrittely sekä erottaminen toisistaan on vaikeaa. Eri lähteiden mukaan jaloangervolajeja olisi noin 12–20 kappaletta. Lisäksi on jalostettu lukuisia erilaisia puutarhalajikkeita ja risteymiä, joiden kaikkien kantalajit ja taustat eivät ole tiedossa.[3]
Jaloangervolajit ovat yksikotisia, lukuun ottamatta pohjoisamerikkalaista Astilbe biternata -lajia[3]. Monista lajeista on useita erivärisiä lajikkeita, tyypillisesti punaisen, vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyisinä.
Jaloangervot ovat suosittuja koristekasveja[4], jotka menestyvät parhaiten puolivarjossa[5].
Jaloangervot kasvavat luontaisina pääasiassa itäisessä ja eteläisessä Aasiassa, mutta myös Pohjois-Amerikan itäosissa. Aasiassa jaloangervoja kasvaa luontaisina Venäjällä, Intiassa, Nepalissa, Bhutanissa, Kiinassa, Korean niemimaalla, Japanissa, Filippiineillä, Indonesiassa ja Thaimaassa.[2] Pohjois-Amerikassa kasvaa vain Astilbe biternata -laji, jota tavataan luontaisena Appalakkien eteläosissa.[3]
Lajeja muokkaa
- tarhajaloangervo (Astilbe × arendsii)
- kiinanjaloangervo (Astilbe chinensis)
- komeajaloangervo (Astilbe grandis)
- japaninjaloangervo (Astilbe japonica)
- keijujaloangervo (Astilbe microphylla)
- Astilbe simplicifolia
- carlinjaloangervo (Astilbe thunbergii)
- fujinjaloangervo (A. thunbergii var. fujisanensis)
Viljelykasvien nimistö luettelee seuraavat lajit, lajikkeet ja muunnokset:[6]
- jaloangervo (Astilbe Arendsii-ryhmä)
- kiinanjaloangervo (Astilbe chinensis)
- mantsurianjaloangervo (A. chinensis var. davidii)
- isojaloangervo (A. chinensis var. taguetii)
- töyhtöjaloangervo (Astilbe Chinensis-ryhmä)
- kääpiöjaloangervo (A. Chinensis-ryhmä ’Pumila’)
- kurttujaloangervo (Astilbe Crispa-ryhmä)
- kivikkojaloangervo (Astilbe japonica var. glaberrima)
- japaninjaloangervo (Astilbe Japonica-ryhmä)
- sulkajaloangervo (Astilbe Simplicifolia-ryhmä)
- harsojaloangervo (Astilbe Thunbergii-ryhmä)
Lähteet muokkaa
- ↑ Stevens, P. F.: Saxifragaceae Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 26.3.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Han, S.-H. & Oh, B.-U.: A morphological study of Korean Astilbe (Saxifragaceae). Journal of Asia-Pacific Biodiversity, 2019, 12. vsk, s. 302–310. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 20.10.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c Trader, B. W.: Molecular and Morphological Investigation of Astilbe (väitöskirja (filosofian tohtori)) 19.6.2006. Blacksburg, Virginia, Yhdysvallat: Virginian Polyteknillinen Instituutti ja Yliopisto. Viitattu 20.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Könemann: Botanica, s. 122. Tandem Verlag GmbH, 2004. ISBN 3-8331-1253-0.
- ↑ Viherrinki
- ↑ E. Räty ja P. Alanko: Viljelykasvien nimistö, s. 30. Puutarhaliiton julkaisuja, 2004. ISBN 951-8942-57-9.