Jalmari Sinivaara
Jalmari Sinivaara (synt. Sillman, myös Sikorsky[1], 7. helmikuuta 1892 Orimattila – 29. syyskuuta 1963 Mikkeli[2]) oli suomalainen Etsivän Keskuspoliisin toimistopäällikkö, joka vastasi 1920- ja 1930-luvulla Suomessa asuneiden venäläisten valkoemigranttien toiminnan tarkkailusta.[3]
Maanviljelijäperheeseen syntynyt Sinivaara opiskeli Helsingin yliopistossa humanistisia aineita ja venäjän kieltä asuessaan Venäjällä. Hän oli ensimmäisen maailmansodan aikana rautateiden palveluksessa. Suomen itsenäistyttyä hän oli ensin Suomen yleisesikunnan tiedustelun palveluksessa toimien salanimellä Juri Sikorsky vakoojana Pietarissa 1918–1920. Suomeen palattuaan Sinivaara oli yleisesikunnan tiedusteluosaston virkailijana heinäkuuhun 1924 saakka, jolloin hän siirtyi Etsivän Keskuspoliisin Terijoen alaosaston palvelukseen riitaannuttuaan esimiehensä Gustaf Rosenströmin (myöh. Kustaa Rautsuo) kanssa.[3]
Marraskuussa 1924 Etsivän Keskuspoliisin yhteyteen perustettiin toimisto VIII:n nimellä tunnettu erittäin salainen yksikkö, jota ei ollut virallisesti olemassa, ja Sinivaarasta tuli toimiston johtaja. Toimisto oli suoraan Etsivän Keskuspoliisin johtajan Esko Riekin alaisuudessa ja sen tehtävänä oli valvoa suomalaisia kommunisteja ja Suomessa asuvia venäläisiä valkoemigrantteja. Toimisto perustettiin niiden ajatusten perusteella, joita Urho Kekkonen, Urho Piha ja Kaarlo Hillilä olivat esittäneet muistiossaan tiedustelutoiminnan tehostamisesta.[3]
Sinivaara hankki toimiston palvelukseen agentteja ja tiedottajia venäläisistä emigranttipiireistä. Näihin agentteihin kuuluivat muun muassa Kirill Pushkareff (salanimi Carl Puškin), Pjotr Sokolov (salanimi P. Kolberg) ja Anatoli N. Toll (salanimi Heikki Paavilainen). Agenttien kautta hankittiin tiedustelutietoa muun muassa emigranttien suunnittelemista terrori-iskuista Neuvostoliittoon. Sinivaara hoiti toimistoa kotoaan käsin ja hän loi kontaktiverkostojaan muun muassa ravintolailtoja järjestämällä. Verkostojen luonti oli kallista ja Sinivaara itsekin velkaantui pahoin.[3]
Vuonna 1933 Sinivaaralla oli merkittävä rooli niin sanotun suuren vakoilujutun selvittämisessä.[4] Myöhemmin Sinivaara oli ulkomaalaistoimiston edeltäjänä olleen passitoimiston apulaispäällikkönä vuosina 1938–1946.[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ Kotakallio, Juho: Hänen majesteettinsa agentit: Brittitiedustelu Suomessa 1918-1941, s. 125. Jyväskylä: Atena, 2014. ISBN 978-952-300-025-4.
- ↑ Kuolinilmoitus. Uusi Suomi, 5.10.1963, s. 3.
- ↑ a b c d Aleksi Mainio : Terroristien pesä. Suomi ja taistelu Venäjästä 1918–1939. Siltala 2015, sivut 34–36, 76.
- ↑ Ruonaniemi, Antti: Vilho Pentikäinen rahoitti jetset-elämänsä vakoilemalla Neuvostoliitolle – saattoi samalla edesauttaa sodan syttymistä 19.8.2017. Yle Uutiset. Viitattu 1.11.2021.
- ↑ Antero Leitzingerin kirja-arvostelu Oula Silvennoisen teoksesta Salaiset aseveljet – Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933–1944, Agricolan kirja-arvostelut 30.10.2008