Jakobiinit

ranskalainen vallankumouspuolue Ranskan vallankumouksen aikaan
(Ohjattu sivulta Jakobiini)

Jakobiinit eli jakobiiniklubi (1789–1794) olivat Ranskan suuren vallankumouksen ajan johtava vallankumouspuolue vuodesta 1789 lähtien. Se sai nimensä klubista, joka kokoontui Pariisissa entisen dominikaani- eli jakobiiniluostarin kirjastossa.

Jakobiiniklubi oli alkuvaiheessaan vuosina 1789–1792 valistushenkinen ja liberaalivetoinen. Vuonna 1792–1793 äärivasemmistolaisen vuoripuolueen jäsen Maximilien Robespierre sai klubin haltuunsa[1] ja klubin liberaalit girondistit erotettiin. Klubista tuli vuosien 1793–1794 terrorivallan keskipiste.

Laajempi merkitys

muokkaa

Jakobiini-nimitystä käytetään laajemminkin sellaisista vallankumouksellisista ryhmistä, jotka kannattavat suoraa demokratiaa ja joilla on taipumus mielivaltaiseen ihmisten kohteluun.[2] Ranskan vallankumouksen tapahtumia kuvattaessa on tavallista käyttää jakobiini-sanaa, kun puhutaan vuoripuolueen harjoittamasta terrorista.[3]

Historia

muokkaa

Alkuperä

muokkaa
 
Maximilien Robespierre.

Jakobiiniklubi perustettiin Versaillesissa 1789 nimellä Société des amis de la Constitution ("Perustuslain ystävien seura"), mutta se siirtyi pian Pariisiin. Vuonna 1792 viralliseksi nimeksi muutettiin kansan suussa yleistynyt Société des Jacobins, jakobiinien seura tai jakobiiniklubi. Alussa jakobiinien johtohahmoja olivat La Fayette ja Mirabeau, ja seura oli melko maltillinen. Sittemmin linja muuttui jyrkemmäksi, ja muun muassa Camille Desmoulins ja Georges Danton kävivät jakobiiniklubin kokouksissa. Jakobiinien johtohahmoksi kohosi myöhemmin kiihkeä Maximilien Robespierre.

Jakobiiniklubissa puhuttiin muun muassa ihmisoikeuksien, tasavallan ja yleisen äänioikeuden sekä kirkon ja valtion erottamisen ynnä muiden liberaalien ja radikaalien uudistusten puolesta. 8. helmikuuta 1790 klubin tehtäväksi määriteltiin kansalliskokouksen päätösten edistäminen, perustuslain ja vallankumouksen Ihmisoikeuksien julistuksen tukeminen sekä yhteydenpito samanhenkisiin yhdistyksiin.

Huomattavimpia jakobiineja olivat alussa liberaalit girondistit liittolaisineen, myöhemmin Vuoripuolue: Danton, Jean-Paul Marat, Robespierre ja Saint-Just, joista kaksi viimeksi mainittua olivat Jean-Jacques Rousseaun oppeihin sitoutuneita esisosialisteja.

Tunnus

muokkaa

Jakobiiniklubin tunnuksena oli alun perin vain trikolorikokardi, mutta jo varsin varhain kokardi liitettiin merimiesten ja työläisten käyttämään fryygialaismyssyyn, josta tulikin koko vallankumouksen vertauskuva.

Päähine valittiin siksi, että se oli ollut Rooman valtakunnassa vapautettujen orjien tunnus.

Vallan huipulla

muokkaa

Vuoripuoluelaiset jakobiinit saivat aikaan Ranskan kuninkaan Ludvig XVI ja kuningatar Marie Antoinetten mestauksen sekä lopulta hirmuvallan ("terrorin aika" 1793–1794), jossa kaikki Ranskaan jääneet liberaalijohtajat mestattiin.

 
Jakobiiniklubin sulkeminen vuonna 1794.

Jakobiinit menettivät merkityksensä Robespierren kukistuessa 1794. Merkittävimmät jakobiinijohtajat mestattiin giljotiinissa.

Selvinneitä

muokkaa

Eräs harvoista koko vallankumouksen johtoon kuuluneista jakobiineista, joka oli mukana vallankumoushallinnossa alusta loppuun ja selvisi kaiken yli päätään menettämättä, oli kuninkaan kuolemaan tuominnutta konventin istuntoa puheenjohtanut Bertrand de Vieuzac Barère, jota Octave Aubry kutsuu "pelkuriksi", koska juuri Barère lausui tiettävästi ensimmäisenä kohtalokkaat sanat: ”Vain kuolleet eivät palaa.”

Jakobiinien seremoniamestaria Jacques-Louis Davidia, joka myös säilytti päänsä, ei voida laskea mukaan: hän oli avustaja ja sivustakatsoja, joka vain teki mitä käskettiin muttei puuttunut sanallakaan päätöksiin. On paljonpuhuvaa, miten hän nolostui, kun mestauslavalle matkalla ollut Danton solvasi häntä nimityksellä ”renki” nähdessään taiteilijan piirtävän hänestä luonnosta. Piirros jäi keskeneräiseksi, ja on nykyisin Pariisin Musée Carnavalet'ssa.

Jakobinismi 1800-luvulla

muokkaa

Viimeiset jakobiinit nähtiin kuningas Ludvig Filipin aikakaudella, mutta ryhmittymä oli enää kalpea haamu entisestään. Viimeisen kuninkaan vapaamielinen ja ainakin näennäisesti demokraattinen hallintotapa – jonka näkyvimmät merkit olivat että hallitsija liikkui kaduilla ilman saattajia, pukeutuneena kuin kuka tahansa varakas mies ja vaati, että häntä puhutellaan nimikkeellä "kansalainen kuningas" ja yksikön kolmannessa persoonassa ("voisiko kansalainen kuningas"), ei ikimaailmassa entisajan epiteetillä "Teidän Majesteettinne" ja monikon toisessa persoonassa eli kuninkaallisessa "Te" -muodossa – vei tosiasiassa puhdin jakobiinien jo ajastaan jääneeltä aatteelta; heidän nimikkeensä oli aivan liian pahasti viattoman veren tahrima, että sen alle hautautui heidän varsinainen sinänsä yhä yleisemmin kannatettu tasavaltalaisuutensa.

Napoleon III:n yritys keisarikunnan palauttamiseksi jäi lopulta varsin lyhyeksi, ja hänen mukanaan katosivat viimeisetkin rojalismin merkit Ranskan johdosta. Hänen vastustajiaan ei ilmeisistä syistä enää kutsuttu jakobiineiksi vaan tasavaltalaisiksi.

Ranskan kuninkuuden sammuttua lopullisesti 1850-luvulla jakobiinitkin siirtyivät historiaan.

Fiktiossa

muokkaa

Ehkä kuuluisin yksittäinen jakobiini on – hämmästyttävää kyllä – kuvitteellinen hahmo: Alexandre Dumas vanhempi sijoitti kirjansa Monte-Criston kreivi avainhahmoksi vanhan girondistin ja jakobiinin Noirtier de Villefortin, jonka hänen poikansa korostaa olevan nimenomaan juuri jakobiini eli eritoten Bourbon-kuningashuoneen vastustaja, ei niinkään Napoleonin kannattaja. Hahmolla on tiettävästi esikuvansa todellisuudessa.

Lähteet

muokkaa
  • Aubry, Octave: Ranskan suuri vallankumous.
  • Grimberg, Carl: Kansojen historia, osa 18.
  • Estlander–Hietakari: Jokamiehen maailmanhistoria.

Viitteet

muokkaa
  1. Jakobin Club. A Dictionary of World History (vuoden 2000 tallennus Internet Archivessa). Viitattu 8.6.2014.
  2. Halmesvirta–Ojala–Roiko-Jokela–Vilkuna: Historian sanakirja, s. 69. Jyväskylä: Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5089-7
  3. The Definition of Jacobins. The Free Dictionary. Viitattu 8.6.2014.

Aiheesta muualla

muokkaa