J. O. Mallander
Jan Olof (J. O.) Mallander (s. 25. joulukuuta 1944 Helsinki)[1] on suomalainen kuvataiteilija, muusikko ja kriitikko.
Mallander kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1965. Vuosina 1968–1980 hän työskenteli Hufvudstadsbladetin ja vuosina 1971–1972 Dagens Nyheterin taidearvostelijana. Mallander oli toimittajana Aura-lehdessä 1976–1982 ja Suomi-lehdessä 1982–1988. Hän työskenteli freelance-toimittajana myös Yleisradiolle, Uudelle Suomelle ja Taide-lehdelle.[1]
Muusikkona Mallander aloitti underground-musiikin ja Sperm-yhtyeen parissa. Hän debytoi taiteilijana käsitteellisellä äänitaideteoksella Extended Play vuonna 1968. Musiikillinen ote jatkui myös taiteilijan myöhemmässä tuotannossa.[2] Helsingin Sanomien kriitikon Harri Uusitorpan mukaan Mallander oli ”kuusikymmentäluvun lopulla lähes kansainvälisen luokan pioneeri, jolla oli ideoita vaikka toiselle jakaa, ja myös kykyä toteuttaa ideansa”.[3]
Vuonna 1970 Mallander oli perustamassa taiteilijaryhmä Elonkorjaajia. Vuosina 1971–1977 hän oli Halvat Huvit -gallerian hoitaja. Mallander oli valtion taidetoimikunnan jäsen vuosina 1998–2001.[1] Hän on kuulunut myös Oraan Suojelijat -ryhmään[4].
Mallander on saanut kriitikolle myönnettävän E. J. Vehmaksen palkinnon vuonna 1970 ja taiteen valtionpalkinnon vuonna 2003. Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 2005. Mallander sai vuonna 2014 Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apurahan.[1]
Mallanderin avopuoliso oli vuosina 1980–1985 vihreiden poliitikko Heidi Hautala. Heillä on vuonna 1981 syntynyt poika. Vuosina 2004–2009 Mallanderin puoliso oli balettitanssija Ulla-Mari Mäkelä. Heillä on vuonna 2005 syntynyt poika.[1]
Kirjallista tuotantoa
muokkaa- Out. Söderström & Co, Helsingfors 1969
- Matti Kujasalo ; photographs Seppo Hilpo, Kai Nordberg ; text Jorma Hautala, J. O. Mallander, Paul Osipow. 1980
- Finland teoksessa Northern poles : breakaways and breakthroughs in Nordic painting land sculpture of the 1970's and 1980's ;ed. and publ. Torsten Bløndal. Hellerup 1986
- Oraansuojelijat tätä aikaa etsimässä ; toim. Juha Olavinen, J. O. Mallander, Echo Lahdenmäki. Oraansuojelijat, Helsinki 1989
- Halvoista huveista vihreään taraan : ...aika cagelainen juttu... Helsingin kaupungin taidemuseon Silmikanto-sarjan julkaisuja n:o 2. Helsinki 1993
- In the realm of the lotus : a conversation about art, beauty and the spiritual life ; Sangharakshita in conversation with J. O. Mallander ; illustrations Varaprabha. Windhorse, Birmingham 1995
- Tiilen sanomat : J. O. Mallanderin matka kohti puhdasta maata ; toimitus J. O. Mallander, Päivi Kiiski, Kari Immonen. Wäinö Aaltosen museon julkaisuja nro 19. Turku 1996
- Inari Krohn : grafiikkaa 1966-1998 ; teksti Jan Olof Mallander ; toimittanut Rolando Pieraccini. Suomalaisia nykytaiteilijoita 2. Lauttasaari Press, Helsinki 1998
- Antti Vuori : elämän värit ; toimittaja Juha Ilvas ; kirjoittajat Juha Ilvas ja J. O. Mallander. Antti Vuori, Helsinki 2011
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Kuka kukin on 2015, s. 534. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-28228-0.
- ↑ J.O. Mallander Valokuvataiteen museo. Viitattu 8.9.2015.
- ↑ Uusitorppa, Harri: Mallander J.O: More Time - Hits & Variations 1968-1970 (Arkistoitu sivu) HS.fi. 10.1.2005. Viitattu 8.9.2015.
- ↑ Facta 2001, Täydennysosa 1990, WSOY 1990, s. 355
- ↑ J-O Mallander, Kohti puhdasta maata, 2014 Visitsalo. 31.1.2022. Viitattu 9.10.2024.