Avaa päävalikko

Jääpallon SM-sarja 1940

Vuonna 1940 jääpallon Suomen mestaruudesta ei pelattu. Talvisota keskeytti Suomessa kaiken urheilutoiminnan. Sen sijaan Ruotsin aloitteesta pelattiin 11.helmikuuta 1940 Tukholmassa hyväntekeväisyysmaaottelu Ruotsi–Suomi. Pelaajat kutsuttiin rintamalta ottelua varten. Sota yhdisti suomalaisia ja maajoukkueeseen valittiin myös TUL:n joukkueissa pelanneita. Ottelun tulot lahjoitettiin sotaan joutuneiden suomalaisten hyväksi. Yleisöä oli paikalla 6 500 henkeä. Ottelua seurasivat myös kuningas Kustaa V ja kruununprinssi Kustaa VI Aadolf. Ottelun Ruotsi voitti 2-1, mutta suomalaispelaajat kannettiin juhlittuina sankareina kentältä. Kaksi päivää myöhemmin Suomi pelasi Oslossa ottelun Norjaa vastaan. Suomi voitti ottelun 2-1. Ottelua seurasi 11 000 katsojaa, mikä on edelleen Norjan jääpallo-otteluiden yleisöennätys.[1]

SM-sarja 1940
Ottelut Kausi peruttiin

 ← 1939

1941 → 

Kaudella 1940 jääpallon SM-sarjassa oli tarkoitus pelata kaksilohkoinen sarja seuraavin lohkojaoin:

Länsilohko Itälohko
Helsingin IFK Ylä-Vuoksen Palloseura
Porvoon Akilles Warkauden Pallo -35
Helsingin Jalkapalloklubi Viipurin Palloseura
Helsingin Palloseura Viipurin Ilves
Vaasan Palloseura Savonlinnan Pallokerho
Porin Kärpät Joensuun Palloseura

Alempi sarjataso Itä-Länsi-sarja oli tarkoitus pelata seuraavin lohkojaoin, mukana oli 29 joukkuetta:

Länsisarja Itäsarja
Uusimaa-Häme Viipuri-Kymenlaakso
Kronohagens IF Viipurin Sudet
Jukolan Pojat Viipurin Reipas
Porvoon Urheilijat Viipurin Pallokerho
Hämeenlinnan Pallokerho Lappeenrannan Urheilu-Miehet
Heinolan Isku Kotkan Palloseura
Tammerfors Bollklubb
Turku-Satakunta Laatokka-Karjala
Turun Palloseura Käkisalmen Palloilijat
Rauman Pallo-Iirot Sortavalan Palloilijat
Porin Palloilijat Sortavalan Palloseura
Pargas Idrottsförening Simpeleen Urheilijat
Likolammen Lammenpojat
Pohjanmaa Sisämaa
Vaasan IFK Mikkelin Palloilijat
Vaasan Pallo-Veikot Varkauden Pallo-Pojat
Oulun Palloseura Kuopion Pallotoverit
Oulun Luistinseura Vaajakosken Tehtaitten Urheilijat
Kokkolan Palloveikot

[2]

LähteetMuokkaa