Avaa päävalikko

Jääpallon Suomen mestaruus 2007-2008 ratkaistiin kaksinkertaisen runkosarjan päätteeksi kahdeksan parhaan pudotuspeleillä. Kausi oli juhlavuosi, sillä ensimmäinen jääpallon Suomen mestaruus oli ratkaistu sata vuotta aiemmin.

Bandyliiga 2007–2008
Joukkueiden määrä 11
Mestari OLS
Toinen sija ToPV
Kolmas sija WP-35
Paras maalintekijä Harri Kauhanen, WP-35 (42)

 ← 2007

2009 → 

Sarjassa oli 11 joukkuetta kun Veitsiluodon Vastus vetäytyi sarjasta. Ennakkosuosikkeina kauteen lähtivät Tornion Palloveikot, Oulun Luistinseura ja Helsingin IFK. Ennakkosuosikit muodostivat myös runkosarjan kärkikolmikon. OLS ja ToPV selvittivät tiensä myös välieriin, mutta HIFK:n tie kuitenkin katkesi puolivälierissä Porin Narukerää vastaan. Neljäs välieräjoukkue oli Warkauden Pallo -35, joka pudotti välierissä vahvassa nousussa olevan Mikkelin Kampparit. Välierissä OLS ja ToPV eivät kuitenkaan antaneet yllättää itseään, vaan etenivät Helsingin Oulunkylän tekojääradalla pelattuun SM-finaaliin.

Loppuottelu oli yksi kaikkien aikojen jännittävimmistä. OLS aloitti vahvasti ja johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen, toisella jaksolla ToPV nousi kuitenkin tasoihin ja ottelu venyi jatkoajalle. ToPV siirtyi jatkoajalla jo kahden maalin johtoon, mutta OLS nousi tasoihin puoli minuuttia ennen jatkoajan päättymistä. Näin ensimmäistä kertaa jääpallon SM-finaalien aikana mestaruuden ratkaisemiseen tarvittiin rangaistuslyöntikilpailu. OLS voitti rangaistuskilpailun ja voittolukemat olivat lopulta 9-6. ToPV sai hopeaa neljän perättäisen mestaruuden jälkeen. Näin historian pisin mestaruusputki on edelleen Oulun Palloseuran viisi perättäistä mestaruutta 1960-luvulla.

RunkosarjaMuokkaa

Joukkue O V T H Maalit P
Tornion Palloveikot 20 17 1 2 212-57 35
Oulun Luistinseura 20 16 1 3 189-58 33
Helsingin IFK 20 16 1 3 150-43 33
Warkauden Pallo -35 20 11 3 6 102-83 25
Mikkelin Kampparit 20 11 0 9 76-96 22
Porin Narukerä 20 9 3 8 86-94 21
Oulun Palloseura 20 6 4 10 74-95 16
Botnia-69, Helsinki 20 5 2 13 73-131 12
Porvoon Akilles 20 4 1 15 59-149 9
Jyväskylän Seudun Palloseura 20 3 1 16 50-139 7
Lappeenrannan Veiterä 20 3 1 16 80-206 7

PuolivälierätMuokkaa

Puolivälierät pelattiin kaksoisotteluissa, ensimmäinen ottelu käytiin heikommin sijoittuneen ja toinen ottelu paremmin sijoittuneen kotikentällä. Paremmuuden ratkaisi kahden ottelun yhteispisteet.

Joukkue #1 Pisteet Joukkue #2 Ottelu 1 Ottelu 2
Warkauden Pallo -35 3-1 Mikkelin Kampparit 3-3 6-3
Helsingin IFK 1-3 Porin Narukerä 4-5 2-2
Oulun Luistinseura 4–0 Oulun Palloseura 8-2 5-2
Tornion Palloveikot 4-0 Botnia-69, Helsinki 12-5 13-7

VälierätMuokkaa

Välierät pelattiin paras kolmesta menetelmällä aloittaen paremmin sijoittuneen kotikentällä.

Joukkue #1 Voitot Joukkue #2 Ottelu 1 Ottelu 2 Ottelu 3
Tornion Palloveikot 2–0 Porin Narukerä 7-0 10-3 -
Oulun Luistinseura 2–0 Warkauden Pallo -35 18-1 7-3 -

PronssiotteluMuokkaa

pelattiin 14. maaliskuuta Varkaudessa.

Joukkue #1 Tulos Joukkue #2
Warkauden Pallo -35 4–1 Porin Narukerä

LoppuottelutMuokkaa

Loppuottelu pelattiin 15. maaliskuuta Helsingissä jääpallon SM-kilpailujen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Joukkue #1 Tulos Joukkue #2
Tornion Palloveikot 6–9 rl. 6-6, 3-3 Oulun Luistinseura

Lopulliset sijoituksetMuokkaa

Suomen mestaritMuokkaa

Parhaat maalintekijätMuokkaa

Sija Pelaaja Joukkue Maalit
1. Harri Kauhanen WP-35 42

Pistepörssin voitti OLS:n Samuli Niskanen 78 pisteellään.

LähteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa