Wikipedia

Ivan Pyrjev

Ivan Aleksandrovitš Pyrjev (ven. Ива́н Алекса́ндрович Пы́рьев, 17. marraskuuta 1901 nykyisen Altain aluepiirin Kamen-na-Obi – 7. helmikuuta 1968 Moskova) oli neuvostoliittolainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja.

Elämäkerta

muokkaa

Ivan Pyrjev suoritti vuonna 1923 näyttelijäntutkinnon GEKTEMAS:issa, jossa hän opiskeli myös ohjausta. Hän työskenteli näyttelijänä Proletkultin työläisteatterissa ja Meyerholdin teatterissa. Vuodesta 1925 lähtien Pyrjev toimi elokuvaohjaajien avustajana ja käsikirjoittajana. Hänen ensimmäisiä ohjaajantöitään olivat pikkuporvarillisuutta ja byrokratismia arvostelevat satiirit Postoronnjaja ženštšina (”Vieras nainen”, 1929) ja Gosudarstvennyi tšinovnik (”Valtion virkamies”, 1931).[1] Konveijer smerti (”Kuoleman liukuhihna”, 1933) kuvaa epäuskottavasti Saksan työväenluokan taistelua nousevaa natsismia vastaan.[2] Stalinin vainoja heijastava Partijnyi bilet (”Puolueen jäsenkirja”, 1936) piirtää kuvan NKP(b):hen soluttautuvasta kansanvihollisesta.[3][4]

1930-1940-lukujen vaihteessa Pyrjev tuli tunnetuksi suosituista komedioista ”Rikas morsian” (Bogataja nevesta, 1938), ”Iloiset toverukset” (Traktoristy, 1939) sekä ”Sianhoitaja ja paimen” (Svinarka i pastuh, 1941).[5][6] ”Puolueosaston sihteeri” (Sekretar raikoma, 1942) oli ensimmäisiä neuvostopartisaanien taistelua toisessa maailmansodassa kuvaavia elokuvia.[1] Lyyrinen komedia ”Kello 6 sodan jälkeen” (V šest tšasov vetšera posle voiny, 1944) sekä värikkäät musiikkikomediat ”Laulu Siperiasta” (Skazanije o zemle Sibirskoi, 1948) ja ”Kubanin kasakat” (Kubanskije kazaki, 1950) saivat valtavan yleisönsuosion.[7] Kymmenen vuoden aikana Pyrjev sai elokuvistaan Stalin-palkinnon peräti kuusi kertaa.[1] Myöhemmin varsinkin ”Kubanin kasakat” mainittiin esimerkkinä sodanjälkeiselle neuvostotaiteelle ominaisesta todellisuuden kaunistelusta[8][9] (ks. ristiriidattomuuden teoria).

”Rakkauden vala” (Ispitanyje vernosti, 1954) kuuluu Stalinin kuolemaa seuranneiden ihmissuhde-elokuvien sarjaan.[10] Myöhemmistä ohjaustöistä huomiota herättivät Dostojevski-filmatisoinnit ”Idiootti” (Idiot, 1958) ja ”Karamazovin veljekset” (Bratja Karamazovy, 1969; elokuvan viimeistelivät Kirill Lavrov ja Mihail Uljanov). Dostojevskin novellin ”Valkoiset yöt” elokuvaversiota ”Pietarin öitä” (Belyje notši, 1960) pidetään epäonnistuneena.[11][12]

Pyrjev laati käsikirjoitukset useimpiin ohjaamiinsa elokuviin. Hän työskenteli Mosfilmin johtajana sekä vuosina 1957–1965 Neuvostoliiton elokuvatyöntekijöiden liiton järjestelykomitean puheenjohtajana. Vuonna 1948 Pyrjev sai Neuvostoliiton kansantaiteilijan arvonimen. Ohjaaja liittyi NKP:hen vuonna 1956 ja hän toimi myös Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäsenenä.[13]

Ohjaustyöt

muokkaa
  • Postoronjaja ženštšina (”Vieras nainen” 1929)
  • Gosudarstvennyi tšinovnik (”Valtion virkamies” 1931)
  • Konveier smerti (”Kuoleman liukuhihna” 1933)
  • Partijnyi bilet (”Puolueen jäsenkirja” 1936)
  • ”Rikas morsian” (Bogataja nevesta 1938)
  • ”Iloiset toverukset” (Traktoristy 1939, Stalin-palkinto 1941)
  • Ljubimaja devuška (”Rakas tyttö” 1940)
  • ”Sianhoitaja ja paimen” (Svinarka i pastuh 1941, Stalin-palkinto 1942)
  • ”Puolueosaston sihteeri” (Sekretar raikoma 1942, Stalin-palkinto, 1943)
  • ”Kello 6 sodan jälkeen” (V šest tšasov vetšera posle voiny 1943, Stalin-palkinto 1946)
  • ”Laulu Siperiasta” (Skazanije o zemle Sibirskoi 1948, Stalin-palkinto 1948, Mariánské Lázněn elokuvajuhlien palkinto
  • ”Kubanin kasakat” (Kubanskije kazaki 1950, Stalin-palkinto 1951, Karlovy Varyn elokuvajuhlien elokuvajuhlien palkinto)
  • ”Elämä on meidän” (My za mir, dokumenttielokuva Joris Ivensin kanssa 1951)
  • ”Rakkauden vala” (Ispytanije vernosti 1954)
  • ”Idiootti” (Idiot 1958)
  • ”Pietarin öitä” (Belyje notši 1960)
  • Naš obštši drug (”Yhteinen ystävämme” 1962)
  • Svet daljokoi zvezdy (”Kaukaisen tähden valo” 1965)
  • ”Karamazovin veljekset” (Bratja Karamazovy 1969)[13]

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b c Kino: Entsiklopeditšeski slovar, s. 340. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
  2. ↑ Istorija sovetskogo kino, tom 2, s. 62–64. Moskva: Iskusstvo, 1973.
  3. ↑ Zorkaja, N.M.: Istorija sovetskogo kino, s. 198. Sankt-Peterburg: Aleteija, 2005. ISBN 5-89329-457-2
  4. ↑ Istorija sovetskogo kino, tom 2, s. 184–186. Moskva: Iskusstvo, 1973.
  5. ↑ Istorija sovetskogo kino, tom 2, s. 276–279. Moskva: Iskusstvo, 1973.
  6. ↑ Istorija sovetskogo kino, tom 3, s. 59–60. Moskva: Iskusstvo, 1975.
  7. ↑ Istorija sovetskogo kino, tom 3, s. 72, 127–131. Moskva: Iskusstvo, 1975.
  8. ↑ Istorija sovetskogo kino, tom 3, s. 128. Moskva: Iskusstvo, 1975.
  9. ↑ Neuvostoliitto: aakkosellinen tietokirja, s. 541. Helsinki: Otava, 1967.
  10. ↑ Zorkaja, N.M.: Istorija sovetskogo kino, s. 294. Sankt-Peterburg: Aleteija, 2005. ISBN 5-89329-457-2
  11. ↑ Istorija sovetskogo kino, tom 4, s. 139–140. Moskva: Iskusstvo, 1978.
  12. ↑ Zorkaja, N.M.: Istorija sovetskogo kino, s. 304. Sankt-Peterburg: Aleteija, 2005. ISBN 5-89329-457-2
  13. ↑ a b Kino: Entsiklopeditšeski slovar, s. 340–341. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ivan_Pyrjev&oldid=22805308”