Isotakiainen

putkilokasvilaji

Isotakiainen (Arctium lappa) on suurikokoinen takiaisten suvun mykerökukkaiskasvi, joka kasvaa alkuperäisesti Euroopassa. Laji on syömäkelpoinen ihmiselle, ja sitä käytetään mustajuuren tapaan ruokakasvina erityisesti Japanissa.

Isotakiainen
ArctiumLappa1.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Suku: Takiaiset Arctium
Laji: lappa
Kaksiosainen nimi

Arctium lappa
L.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Isotakiainen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Isotakiainen Commonsissa

Arctium lappa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

 
Isotakiaisen mykeröitä.

Isotakiainen kasvaa 90–200 senttimetriä korkeaksi. Laji muistuttaa paljon seittitakiaista (Arctium tomentosum) ja molemmilla takiaisilla mykeröstö on rakenteeltaan huiskilomainen. Isotakiaisen kukkamykeröjen kehdot ovat lähes tai kokonaan karvattomia, väriltään kellanvihreät ja niiden kehtosuomut koukkukärkisiä. Kehto on kooltaan 2–2,5 x 3,5–4 cm. Isotakiaisen kukat ovat väriltään punaisia torvikukkia. Hedelmät ovat 6–7 millimetrin mittaisia pähkylöitä. Isotakiainen risteytyy helposti seittitakiaisen kanssa.[1][2]

Isotakiainen SuomessaMuokkaa

Suomessa isotakiainen on harvinainen, vain etelässä kasvava laji. Se on muinaistulokas tai toisinaan uustulokas, jota tavataan vanhojen asuinseutujen pihoilla ja tienvarsilla. [2]

Vihannestakiainen eli gobouMuokkaa

Isotakiaisen viljelymuoto vihannestakiainen eli gobou (Arctium lappa var. edule) on takiaisesta jalostettu vihannes ja juures. Kiinassa se on tunnettu jo kauan ja Japanissa sitä on viljelty 900-luvulta saakka. Sitä on käytetty myös lääkekasvina. Vihannestakiainen sisältää paljon kuitua, mineraaleja ja B-vitamiineja. Juuret ovat pitkiä ja kapeita. Ulkomuodoltaan ja käytöltään se muistuttaa mustajuurta.[3]

LähteetMuokkaa

  1. Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, s. 638. 2. painos. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.
  2. a b Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  3. Hirame-no-me: Gobou eli vihannestakiainen Hirame-no-me. 10.10.2011. Viitattu 1.9.2017.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä kasveihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.