Islamin tutkimus Neuvostoliitossa

Islamin tutkimus Neuvostoliitossa sai 1920-luvulla paljon huomiota, koska neuvostovaltion rajojen sisälle jäi kymmeniä miljoonia muslimeja, joihin suhtautuminen oli määriteltävä. Kommunistisen puolueen kannanmuodostusta vaikeutti se, että marxilaisuuden perustajat Karl Marx ja Friedrich Engels olivat kirjoittaneet vain vähän islamista.

"Bezboznik u stanka" eli "Jumalankieltäjä sorvin ääressä" -lehden kansi vuodelta 1929. Viisivuotissuunnitelmaa esittävä roomalainen numero V murskaa alleen juutalaisen, kristityn ja muslimin.

Marxilaiseen keskusteluun osallistuivat aluksi Pietarissa sijainneen Aasialaisen museon "porvarilliset" filologit, joiden työ monien rajoitusten takia alkoi pian vaikeutua. Jo 1920-luvulla sen tilalle luotiin uusia akateemisia laitoksia. Niihin kuului Moskovan Itämaisen tutkimuksen instituutti, joka palveli lähinnä ulkopolitiikan tarpeita sekä Idän työtätekevien kommunistinen yliopisto, jossa koulutettiin puolueen ja hallinnon työntekijöitä sekä ulkomaisia kommunisteja. Keskusteluun osallistuivat myös marxismin historioitsijat, ateistista propagandaa tuottavat organisaatiot sekä muslimitaustaiset kommunistit, jotka työskentelivät puoluekoneistossa.

Koska oletettiin, että muslimiyhteisöt nojautuivat Koraanin opetuksiin, Koraanin tulkinta sai merkittävän sijan marxilaisessa keskustelussa. Osallistujilta puuttui kuitenkin orientalismin asiantuntemusta ja itämaisten kielten taitoa, minkä takia nojauduttiin eurooppalaiseen tutkimukseen. Sitä edustivat muun muassa Ignaz Goldziher, Theodor Nöldeke, Henri Lammens ja Leone Caetani. Porvarillisten idealististen tutkijoiden tulokset piti vain marxilaisittain kääntää päälaelleen, jotta päästäisiin materialistisiin ja vallankumouksellisiin tulkintoihin islamista.

Bolševikeilla ei aluksi ollut selvää kuvaa siitä, miten islam tulisi ymmärtää marxilaisen yhteiskuntateorian näkökulmasta. Marx, Engels tai Lenin eivät olleet kirjoittaneet juuri mitään islamista, joten islaminuskon sijoittaminen oikeaan paikkaan luokkataistelun kentälle vaati toistakymmentä vuotta. Useita vaihtoehtoja oli tarjolla. Jotkut katsoivat, että islam kumpusi Mekassa hallinneen kauppiasluokan tarpeista ja oli luonteeltaan kauppakapitalistista (M. Reisner, E. Beljajev, L. Klimovitš). Toisten mielestä islam heijasti Medinan maata viljelevän talonpoikaiston etuja (M. Tomara), kolmansien mielestä beduiinipaimentolaisten (V. Ditjakin, S. Asfendjarov). Neljännet löysivät islamista kommunistisia elementtejä, kuten tasa-arvoa ja heikoista huolehtimista (Z. ja D. Navširvanov), viidennet löysivät siitä varhaisen abbasidihallinnon feodaalisia intressejä.

1930-luvulla päädyttiin siihen, että islam oli feodaalista eli edusti kapitalista tuotantotapaa edeltävää riistoyhteiskuntaa. Tulkinta lopetti vapaan keskustelun ja samalla oikeutti islamiin kohdistuvat tukahduttamistoimet. Niiden uhreiksi joutuivat myös monet marxilaiset islamologit, jotka nopeuttivat kohtaloaan arvostelemalla kiivaasti toisiaan. Islamin tutkiminen tyrehtyi 80-luvulle asti. Vähäinen islamin tuntemus kostautui muun muassa Neuvostoliiton hyökkäyksessä Afganistaniin joulukuussa 1979.

Islam kommunistisena oppina

Turkkilaiset tataarit Z. ja D. Navširvanov julkaisivat vuonna 1923 artikkelin, jossa he toivat esiin kommunismin eri muotojen ilmentymiä islamin historiassa alkaen Muhammedin kumppaneista. He katsoivat, että etenkin suufilaisuudesta oli löydettävissä kommunistisia ajatuskulkuja. Ne ilmensivät paimentolaisväestöjen, maanviljelijöiden ja urbaanien käsityöläisten toiveita karistaa yltään feodalismin ies, jota abbasidit, seldzukit ja osmanit eri aikoina edustivat. Erilaiset historialliset kapinaliikkeet Lähi-idän islamilaisissa maissa olivat siten olleet islamilaisia vastauksia hallitsijoiden sortoon.

Islam ja kauppakapitalismi

Saksalaistaustainen lakitieteen professori ja bolševikkikomissaari Mihail Reisner (1868–1928) julkaisi vuonna 1926 kaksi tutkimusta, joissa esitti teorian, että islam oli Mekan arabikauppiaitten uskonto. Mekan kauppakaravaanien uhkana olivat kuitenkin ryöstelevät beduiinit. Islaminuskon avulla onnistuttiin luomaan kaikkia yhdistävä solidaarisuuden tunne, jolloin karavaanitkin jätettiin rauhaan. Asiasta hyötyivät eniten köyhimmät kauppiaat, joihin myös Muhammed kuului. Allah ihailun kohteena muistuttaa monopolikapitalistia siinä, että hänen toimilleen ei ole rajoja. Kuvaus Paratiisista taas heijastelee yläluokan elämäntyyliä. Arabisti Jevgeni Beljajev (1995–1964) puolusti vuonna 1930 Ateist -lehden erikoisnumerossa samaten käsitystä islamin juurista kauppakapitalismissa. Hänen mielestään islam edusti alemman kauppaporvariston kapinaa rikkaita Mekan kauppiaita vastaan. Myös valloitussodat tähtäsivät kauppareittien turvaamiseen. Paimentolaiset olivat hänelle sivuosassa.

Friedrich Engels islamista

Marxilainen historioitsija V. Ditjakin analysoi vuonna 1927 Marxin ja Engelsin näkemyksiä islamista ja katsoi, että uskonnollisen muutoksen taustalla oli dialektinen ristiriita beduiinipaimentolaisten ja urbaaneiden kauppiaiden välillä. Kauppareitti Mekan kautta oli taantunut, koska etiopialaiset olivat hävittäneet Jemeniä. "Muhamettilainen vallankumous" oli beduiinihenkinen vastaus tapahtuneeseen ja merkitsi paluuta vanhaan ja terveeseen uskonnolliseen elämään. Ditjakin katsoi, että Muhammedin taistelu mekkalaisia vastaan oli väistyvän beduiinikulttuurin vallankumous kehittyvää kauppakapitalismia vastaan. Islam kuitenkin itse poisti klaaniyhteiskunnan rajoitukset ja kehittyi siten urbaanin elämän ideologiaksi, vaikka sen paimentolaisperinne estikin islamia leviämästä Eurooppaan. Ditjakin arvosteli Caetania siitä, että tämä väitti islamin kehittyneen vasta paimentolaisvalloitusten jälkeen, kun todellisuudessa valloitusten onnistuminen johtui islamista ja sen uskonnollisesta fanatismista.

Beduiiniteoria

Merkittävä poliittinen toimija ja professori Sandžar Asfendjarov (teloitettiin 1938) esitti vuonna 1928 oman teoriansa islamin noususta. Hän piti sitä paimentolaisten liikkeenä, joka johti noin miljoonan paimentolaisen ekspansioon Arabian niemimaalta. Sen syynä olivat paimentolaistalouden tarpeessa saada lisää laidunmaita, joista oli tullut pulaa. Paimentolaiset valtasivat keitaita ja kaupunkeja kuten Mekan ja Medinan, joissa asui paikalleen asettunutta väestöä. Jotkut heimot kuten quraiš vaihtoivat siksi elinkeinonsa kauppaan. Asfendjarov katsoi, että Orienttiin ei soveltunut marxilainen jako alkukantaiseen, feodaaliseen ja kapitalistiseen yhteiskuntaan, vaan kaikki kolme yhdistyivät heimoyhteiskunnassa, joka säilyi ainakin 1500-luvulle saakka. Islam herätti arabiheimoissa laajentumisen tarpeen, joka lopetti niiden eristyneisyyden Arabiassa. Caetania seuraten Asfendjarov katsoi, että islam kehittyi vasta abbasidien tullessa valtaan vuonna 750. Muhammed oli köyhien johtaja Mekassa: hänen ensimmäiset kannattajansa olivat köyhiä kaupunkilaisia.

Talonpoikateoria

Ekonomisti Mihail Tomara (1868–katosi 1936) esitti teorian, jonka mukaan Arabiassa vallitsi ristiriita paimentolaisten ja kasvavan maanviljelijäväestön välillä. Jälkimmäiset olivat luopuneet paimentolaisuudesta kuivuuden takia ja siirtyneet viljelemään maata keinokastelun avulla. Sen sijaan kauppa oli heikosti kehittynyttä. Islam syntyi Mekassa köyhien liikkeenä kauppakapitalisteja vastaan, hävisi kamppailun ja siirtyi maanviljelijöiden kansoittamaan Medinaan. Koraanin kielteinen asenne koron maksamiseen heijasti maanviljelijöiden asenteita kauppiasluokkaa kohtaan. Islamin ekspansio Arabiasta tapahtui kuitenkin paradoksaalisesti siten, että muslimimaanviljelijät pyrkivät karkottamaan mailtaan alueen paimentolaisväestöt. Vasta vuoden 750 jälkeen islamista tuli kauppakapitalistien ideologia.

Muhammed myyttinä: N. A. Morozov

Kirjassa Khristos (1930) N. A. Morozov kirjoitti, että keskiajalla islam oli vain areiolaisuuden muunnos ja sukua Bysantin ikonoklasmille. Koraanissa on merkkejä teoksen kirjoittamisesta vasta 1000-luvulla. Mikään uskonto ei voinut syntyä Arabian niemimaalla, koska se oli liian kaukana sivilisoituneesta maailmasta. Arabian islamiitit, joita keskiajalla kutsuttiin hagareeneiksi, ismaeliiteiksi ja saraseeneiksi, eivät erottuneet juutalaisista ennen kuin ristiretket saivat heidät omaksumaan erillisen identiteetin. Muhammedin ja hänen seuraajansa olivat myyttisiä henkilöitä ilman näyttöä historiallisuudesta. Morozovin ajatukset jäivät huomiotta, mutta niihin tarttui Liutsian Klimovitš, jonka teoriat saivat suurempaa näkyvyyttä Neuvostoliitossa.

Muhammed myyttinä: Liutsian Klimovitš

Vaikutusvaltaisin neuvostoliittolainen islamintutkija oli Liutsian Klimovitš (1907–1989), joka seuraamalla valppaasti puolueen politiikkaa selviytyi hengissä ja tärkeissä asemissa Stalinin ajoista Gorbatšovin kaudelle saakka. Hänet tunnettiin häikäilemättömistä hyökkäyksistään muita orientalisteja vastaan. Vuonna 1927 vain 20-vuotiaana opiskelijana hän julkaisi ensimmäisen kirjoituksensa Ateist -lehdessä, jossa hän Reisnerin jalanjäljissä kuvasi islamin alkuvaiheita Mekan köyhien kauppiaiden protestina rikkaita vastaan. Liike muutti kuitenkin Medinassa luonnettaan, ja islamista tuli orjuuttamisen ja sorron väline. Teoria tarjosi näin perusteita islaminvastaiselle toiminnalle Neuvostoliitossa. Valmistuttuaan filologiksi vuonna 1929 Klimovitš palasi Kazaniin, liittyi Taistelevien Jumalankieltäjien Seuraan ja julkaisi kaksi kirjaa islamista.

Marraskuussa 1930 Klimovitš piti esitelmän, jossa hän totesi, ettei Muhammedista ole olemassa mitään aikalaislähteitä. Varhaisimmat ovat 700- ja 800-luvulla kirjoitetut elämäkerrat, mutta näillä muslimioppineilla ei itsellään ollut mitään varmaa tietoa Muhammedista. Niinpä elämäkerrat ja hadith -kirjallisuus ovat vain Koraanin pohjalta kirjoitettua kommentaaria. Koraanin kieli oli tällöin myös vaipunut niin käsittämättömäksi, että tarvittiin sen tulkitsemista. Muhammedia koskeva tieto ei siten ollut aitoa, ja oli todennäköistä ettei häntä koskaan ollut edes olemassa. Koraani ei ollut hänen tekemänsä, vaan sillä oli useita tuntemattomia kirjoittajia. Muhammed oli vain myytti, joka auttoi selittämään, miten islam oli syntynyt.

Esitelmä julkaistiin painettuna ja sen liitteenä julkaistiin myös oli auditoriossa käyty keskustelu. Jevgeni Beljajev oli torjunut esitetyt ajatukset ja katsoi, että Klimovitš Muhammedin lisäksi hautasi joukon lähteitä. Hän totesi sarkastisesti, että 23-vuotias toveri Klimovitš ei ollut kasvanut tieteellisenä työntekijänä ainoastaan päivä päivältä vaan myös tunti tunnilta. Talonpoikaisteorian esittäjä Mihail Tomara arvosteli Klimovitšia syyrialais-kristillisten lähteiden unohtamisesta. Joku huomautti, että Muhammedin olemattomuudesta olisi hyötyä myös Mooseksen ja Jeesuksen historiallisuuden kiistämisessä. Yksi keskustelija katsoi, että uskonnonvastainen taistelu ei voinut luopua Muhammedista, joka oli julma ja verinen mies. Historioitsija Ibragimov epäili, että Muhammedin historiallisuuden kiistämisestä olisi vain haittaa ateistiselle propagandalle, sillä väite ainoastaan suututtaisi muslimit.

Lopputulos

Puna-armeijalaisille tarkoitettu ateismin hakuteos.

Islam tulkittiin lopulta feodalismia pönkittäväksi opiksi, ja tämän näkemyksen vahva esittäjä oli Kh. Naumovin dogmaattinen essee vuonna 1932, missä hän hyökkäsi muita keskustelijoita vastaan. Islamilaisia lähteitä ei tarvinnut enää tutkia, sillä asia oli muutenkin selvä jo marxilaisen historiankäsityksen pohjalta. Varhainen islam edusti ylempää kauppaporvaristoa, joiden salainen organisaatio oli kaiken takana. Naumovin teksti toi mieleen Stalinin aloittamat näytösoikeudenkäynnit, joissa vastaavasti löydettiin salaisia organisaatioita.

Myös Klimovitš havaitsi vuonna 1933, että hänen oli uusien tuulien puhaltaessa luovuttava ajatuksesta, että islam aluksi olisi ollut edistyksellinen liike. Hänkin nojautui nyt Ditjakinin kokoamiin Engels-sitaatteihin. Islam edusti feodaaliherrojen ideologiaa, joka puolusti sortoa ja epätasa-arvoa. Näissä merkeissä hän hyökkäsi Tomaraa ja kaikkia muitakin islamologeja vastaan. Tomaraa hän syytti Karl Kautskyn "sosiaali-fasistisen" teorian myötäilystä. Klimovitšin idea Muhammedin historiallisuuden kieltämisestä kuitenkin sopi feodalismiteoriaan, sillä se siirsi islamin syntymisen 600-luvulta abbasidien kauteen.

Islamin tutkiminen tyrehtyi Neuvostoliitossa 80-luvulle asti, koska dogmiksi muodostui se, että islam oli feodaalinen jäänne, joka lopulta katoaisi sosialismin rakennustyön myötä.

Katso myös

• Islam Neuvostoliitossa

Lähteet

• Ibn Warraq: A personal look at some apects of the history of koranic criticism in the nineteenth and twentieth centuries. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam, s. 225–262. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Kemper, Michael: The Soviet Discourse on the Origin and Class Character of Islam 1923-1933. Die Welt des Islams, 49, s. 1–48, 2009. doi:10.1163/157006008X364677. Artikkelin verkkoversio.