Ilmari Sihvo.

Ilmari Sihvo (käytti Saksassa peitenimeä Sicher), (20. toukokuuta 1895 Pyhäjärvi27. lokakuuta 1964) oli suomalainen jääkärikapteeni ja väritehtailija sekä nuorin neljästä Sihvon jääkäriveljeksestä.[1][2]

PerhetaustaMuokkaa

Hänen vanhempansa olivat kansakoulunopettaja Antti Adolf Sihvo ja Minna Elisabeth Nyman. Hänet vihittiin avioliittoon ensimmäisen kerran vuonna 1920 Ester Forssin kanssa, joka kuoli vuonna 1937, ja toisen kerran vuonna 1938 Ilmi Elisabeth Huhtan kanssa.[1][2]

OpinnotMuokkaa

Sihvo kävi viisi luokkaa Käkisalmen yhteiskoulua. Taistelukoulun luutnanttikurssin hän suoritti vuonna 1932.[1][2]

JääkäriaikaMuokkaa

Tämä Muolaalainen maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 3. lokakuuta 1915. Hän oli yksi niistä viidestä jääkäristä, jotka pääsivät ennen pataljoonan rintamalle siirtymistä tutustumaan majuri Bayerin johdolla itärintaman päämajaan Kovnossa. Tällä vierailulla hän pääsi keskustelemaan kenraaleiden Ludendorffin ja Hindenburgin kanssa.[3]. Sihvo osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, josta hänet komennettiin 17. elokuuta 1916 värväys- ja etappitehtäviin Suomeen ja toimi muun muassa läntisen etapin kuriirina. Hän palasi 3. maaliskuuta 1917 takaisin komppaniaansa ja hakeutui rautatienrakennuskurssille Lihauhun vuonna 1917.[1][2]

Suomen sisällissotaMuokkaa

Sihvo saapui Suomeen jääkärien pääjoukon mukana Varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918 ja sijoitettiin Suomen Valkoiseen armeijaan joukkueen varajohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin sisällissodassa Kalevankankaalla, missä hän haavoittui lievästi 28. maaliskuuta 1918 ja siirrettiin 11. huhtikuuta 1918 Karjalan rautatiepataljoonan päälliköksi.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aikaMuokkaa

Sihvo määrättiin sisällissodan jälkeen 15. kesäkuuta 1918 alkaen 7. komppanian päälliköksi 2. Karjalan rykmenttiin (tunnettiin myöhemmin nimellä Laatokan jalkaväkirykmentti 6), josta hänet siirrettiin edelleen 27. syyskuuta 1918 Sortavalan rajavartioryhmän 1. komppanian päälliköksi. Armeijasta Sihvo erosi 15. tammikuuta 1919 ja liittyi 1. kesäkuuta 1919 Suojeluskuntajärjestöön ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Kanneljärven suojeluskuntaan, missä hän palveli 31. elokuuta 1919 saakka, jolloin astui Suomen ja Venäjän rajamaan komendanttiviraston palvelukseen ja palveli virastoa 1. joulukuuta 1919 asti. Sihvo astui uudelleen armeijan palvelukseen 1. maaliskuuta 1920 ja hänet sijoitettiin nuoremmaksi upseeriksi Käkisalmen läänin rykmentin 9. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 17. lokakuuta 1920 alkaen 12. komppaniaan. Savon jääkärirykmenttiin hänet siirrettiin 20. huhtikuuta 1921 ja hänet sijoitettiin rykmentissä ensin 5. komppaniaan ja 21. toukokuuta 1921 alkaen 2. konekiväärikomppaniaan.[1][2]

Tykistöön hän sai komennuksen 14. joulukuuta 1921 ja hänet sijoitettiin patterinpäälliköksi Rannikkotykistörykmentti 3:een, missä hän palveli 3. elokuuta 1922 saakka. Armeijasta Sihvo erosi toistamiseen 22. joulukuuta 1925, kunnes palasi takaisin palvelukseen 1. helmikuuta 1926 ja hänet sijoitettiin nuoremmaksi upseeriksi Lapin rajavartioston 2. komppaniaan, josta hän erosi palveluksesta jo 27. lokakuuta 1926 ja siirtyi työnjohtajaksi maantie- ja rautatierakennustöihin Pohjois-Suomeen ja Karjalankannakselle. Aikansa hän viihtyi siviilitöissä, mutta palasi takaisin armeijan harmaisiin ja astui palvelukseen 20. lokakuuta 1931 ja hänet sijoitettiin nuoremmaksi upseeriksi Pohjois-Savon rykmentin 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1933 apulaisupseeriksi Jyväskylän sotilaspiirin esikuntaan ja 15. syyskuuta 1933 nuoremmaksi upseeriksi Polkupyöräpataljoona 3:n 2. komppaniaan. Armeijasta hän erosi jo ties monennenko kerran 13. helmikuuta 1934 ja asettui Sakkolaan väriainetehtailijaksi.[1][2]

Talvi- ja jatkosotaMuokkaa

Sihvo osallistui talvisotaan Käkisalmen Vartiokomppanian päällikkönä, josta hänet komennettiin myöhemmin Kotijoukkojen esikuntaan. Välirauhan aikana hän toimi työnjohtajana Petsamon tienparannustyömaalla Nautsissa.[2]

Jatkosodan puhjettua Sihvo määrättiin Rovaniemen varuskunnan komendantiksi, mistä hän siirtyi vielä sodan ensimmäisenä vuonna hakkuuvalvojaksi Metsähallituksen Petsamon työmaille, missä hän työskenteli vuoteen 1942 saakka. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua hänet komennettiin evakuointitehtäviin kuormauspäälliköksi Kaarlahden asemalle. Sotien jälkeen hän vietti eläkepäiviään tilallaan Juuassa. Hänet on haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[2]

LähteetMuokkaa

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • K. A. Wegelius: Aseveljet I, WSOY Porvoo 1924.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Wegelius I 1924, ss.27-29.