Wikipedia

Ikirouta

maa-aines, joka pysyy jäätyneenä yli kaksi vuotta kerrallaan

Ikirouta on maa-aines, joka pysyy jäätyneenä yli kaksi vuotta kerrallaan. Suurin osa ikiroudasta sijaitsee korkeilla leveyspiireillä, mutta tarpeeksi korkealla, esimerkiksi Alpeilla ikiroutaa tavataan myös keskileveysasteilla.

Roudan ja ikiroudan alueet pohjoisella pallonpuoliskolla. Violetti: ikirouta, sininen: maa roudassa yli 15 päivää vuodessa, oranssi: maa roudassa keskimäärin alle 15 päivää vuodessa. (NASA)
Ikiroutaa

Suomessa saattaa olla ikiroutaa Lapin palsasoilla. Siperian ikirouta kätkee sisäänsä muun muassa mammutteja, jotka ovat säilyneet kuin pakastimessa. Maa on monesti ikiroudan alueilla roudassa ainakin kymmenien metrien syvyydessä, mutta kylmimmillä alueilla ikiroutaa voi olla tuhannen metrin syvyyteen asti, jos peruskallio ei ole esteenä. Ikirouta sulaa kesällä yleensä 50–100 cm syvyydeltä.[1]selvennä

Käynnissä oleva ikiroudan sulaminen vapauttaa kasvihuonekaasuja[2] ja siten kiihdyttää nykyistä ilmastonmuutosta.

Ikiroudan ilmastorajat

muokkaa

Ikirouta sijaitsee pääosin tundran ja subarktisen ilmaston alueella. Sen synnyn edellytys on kylmä talvi. Ikirouta on yhtenäistä, jos sitä on laajoilla alueilla ilman ikiroudattomia alueita. Epäjatkuvassa ikiroudassa maa ikiroutaantuu vain routautumisherkemmillä alueilla. Satunnaista ikiroutaa esiintyy hieman tätä lämpimämmissä, jolloin ikiroutaa on vain joissakin paikoissa. Monesti normaalia syvemmällä olevaa jäännösikiroutaa esiintyy niillä alueilla, joilla ikiroutaa oli aikana jolloin oli kylmempää kuin nyt. Maa saattaa joskus talvella jäätyä syvälle, vaikka tämä routaantuminen ei ikiroutaa olekaan. Erityisen routimisherkkiä ovat runsaasti vettä sisältävät maalajit, kuten savi.

Summittaisia ilmastollisia rajoja ikiroudalle voidaan laatia. Ikirouta on yhtenäinen, koko maa-alan kattava, kun vuoden keskilämpötila on alle −5 °C. Ikirouta on epäyhtenäistä, kun vuoden keskilämpötila on alle 0 °C.[3]

Ikirouta ja jääkausi

muokkaa

Viimeisimmällä jääkaudella ikirouta ulottui varsinkin Aasiassa erityisen laajalle alueelle. Tämä johtui voimakkaasta talvisesta korkeapaineesta, joka kylmensi ilmaa. Ikiroudan eteläraja kulki eteläisimmillään Keski-Ranskan–Etelä-Ukrainan laveydellä. Itä-Siperian ikiroudan raja oli jääkaudella nykyisen vuoden keskilämpötilan +5 °C tienoilla.[4] Jääkaudella ikiroudan alueella oli yleensä jäätikön äärellä syntynyttä tuulen kuljettamaa lössiä tai sen tapaista hienojakoista maata. Jakutian pohjoisosissa on vieläkin lössistä ja jäästä syntynyttä jääkautista jedomaa.

Ikirouta ja ilmastonmuutos

muokkaa

Siperian ikirouta on tutkijoiden mukaan sulamassa[5] viimeistään vuodesta 2005. Tämän voivat todeta myös Siperian asukkaat[6], joiden rakennukset romahtelevat maan sisään. Siperian ikiroutajärvet ovat kasvaneet suuremmiksi.[7] Pohjois-Siperiaan on syntynyt metaanin räjähdyksistä johtuvia kraattereita ja ainakin yksi valtava ikiroudan sulamiskuoppa.[8][9]

Alaskankin ikiroudan arvellaan olevan parin asteen päässä sulamisesta[10] Ikirouta on sitonut huomattavan määrän kasvihuonekaasuja, joita vapautuu paljon ilmakehään ilmaston lämmetessä kasvihuone-ilmiön takia. Kasvihuone-ilmiö voimistaa itseään, ja ilmaston lämpeneminen nopeutuu.[11] Näin ollen ihmisen aiheuttama ilmakehän hiilidioksidimäärän kasvu on laukaissut luonnollisen kasvihuonekaasujen lähteen, joka toimi viimeksi jääkauden lopussa. Ilmastoa lämmittää ikiroudan sulamisen kaasujen lisäksi myös arktisen merijään sulaminen,[12] joka taas kiihdyttää kasvihuonekaasujen vapautumista ilmakehästä. Näin ikiroudan sulaminen on osa ilmastonmuutoksen suurta noidankehää. Ei osata sanoa, miten suuri ikiroudan sulamisen osuus on käynnissä olevassa ilmastonmuutoksessa.[13] Pahimmassa tapauksessa maapallo lämpenee muun muassa ikiroudasta ja meren alta vapautuvien kasvihuonekaasujen takia yhtä pahoin kuin Paleoseenin-eoseenin lopun lämpöhuipussa PETM:ssä.[14]

Nykytiedon mukaan esimerkiksi Siperian ikirouta sisältää eri muotoihin sitoutuneita kasvihuonekaasuja. Roudan sulaessa roudasta ja sen alta vapautuu esimerkiksi metaania,[15]typpioksiduulia ja hiilidioksidia. Metaani on 20 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu, mutta hajoaa ilmakehässä muun muassa hiilidioksidiksi. Varsinkin lössipitoisessa ikiroudassa, jedomassa, on paljon hiiltä, ja sen sulamisen uskotaan tuottaneen huomattavan määrän jääkauden lopussa vapautuneesta metaanista. Ikirouta vapauttaa sulaessaan myös dityppioksidia, joka tunnetaan paremmin ilokaasuna.[16] Typpioksiduuli N2O on hiilidioksidia 300 kertaa tehokkaampi kasvihuonekaasu, ja lisäksi kaasu syö otsonikerrosta.[17][18]

Lähteet

muokkaa
  • Peter Haggett Consultant Editor, D.M. Moore (general editor): The guinness guide to plants of the world, s. 162. Guinness Publishing, 1991. ISBN 0-85112-518-2 (englanniksi) 

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Haggett & Moore 1991, s. 162.
  2. ↑ Siperian ikirouta alkanut sulaa Yle – Luonto. 11.08.2005 / 29.10.2008. Viitattu 9.3.2018.
  3. ↑ R. Zech & Y. Huang & M. Zech & R. Tarozo & W. Zech: A permafrost glacial hypothesis to explain atmospheric CO2 and the ice ages during the Pleistocen (pdf) Climate of the Past Discussions 6, 2199–2221. 2010. Viitattu 9.3.2018.
  4. ↑ R. Zech & Y. Huang & M. Zech & R. Tarozo & W. Zech: High carbon sequestration in Siberian permafrost loess-paleosols during glacials Climate of the Past 7, 501–509. 2011. Viitattu 9.3.2018.
  5. ↑ Ilmatieteen laitos aloittaa kasvihuonekaasumittaukset Siperiassa Ilmatieteen laitos – Tiedotearkisto: 2009. 14.10.2009. Viitattu 9.3.2018.
  6. ↑ Kauppinen, Ilkka: Siperialaiskylä uhkaa romahtaa ikiroudan sulaessa Helsingin Sanomat. 31.5.2008. Arkistoitu 1.6.2008.
  7. ↑ Kalle: Arktinen sulaminen on uhka ihmiskunnalle Ekofokus. 27.3.2009. Viitattu 9.3.2018.
  8. ↑ Kivelä, Taina: Ikirouta sulaa – metaanikaasu ehkä syynä Siperian outoon kraatteriin Suomenkuvalehti.fi. 14.8.2014. Viitattu 9.3.2018.
  9. ↑ Numminen, Pekka: Siperian ikiroutaan ilmestynyt kraatteri kasvaa huolestuttavaa vauhtia iltalehti.fi. 28.2.2017. Viitattu 9.3.2018.
  10. ↑ Merikallio, Katri: Siperia sulaa (pdf) (s. 24–30) Suomen kuvalehti. 2005. Viitattu 9.3.2018.
  11. ↑ Leahy, Stephen: Arktinen ikirouta sulaa pian Kansan uutiset. 22.2.2011. Viitattu 9.3.2018.
  12. ↑ Hamilo, Marko: Ilmasto on kuin domino: Arktisen merijään sulaminen voi laukaista ketjureaktion Suomen kuvalehti. 17.3.2013. Viitattu 9.3.2018.
  13. ↑ Leipola, Lasse: Lisää huonoja uutisia: Ikirouta vuotaa enemmän kuin arvioitu Vihreä lanka. 28.11.2012. Viitattu 9.3.2018.
  14. ↑ Permafrost In a Warming World Melting Permafrost – Weather Underground. Arkistoitu 9.3.2018. Viitattu 9.3.2018.
  15. ↑ Lehmus, Liisa: Ilmastonmuutos sulattaa ikiroutaa mammuttien maassa Yle – Uutiset. 15.10.2009 / 16.10.2009. Viitattu 9.3.2018.
  16. ↑ Kolehmainen, Jari: Sulavasta ikiroudasta vapautuva metaani ja ilokaasu eivät ole iloinen asia Ilmastotieto. 9.4.2010. Viitattu 9.3.2018.
  17. ↑ Permafrost soil and laughing gas 6.4.2010. University of Copenhagen. Arkistoitu 17.7.2019. Viitattu 17.7.2019.
  18. ↑ Elberling, Bo & Christiansen, Hanne H. & Hansen, Birger U.: High nitrous oxide production from thawing permafrost. Nature Geoscience, 4.4.2010, 3. vsk, s. 332–335. doi:10.1038/ngeo803 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.7.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ikirouta.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ikirouta&oldid=22432339”