Hotelli Emmauksen talo

Tämä artikkeli käsittelee nykyistä rakennusta. Samalla paikalla sijainneesta, puretusta talosta on oma artikkeli.

Hotelli Emmauksen talo on Tampereella Kyttälän kaupunginosassa Hämeenkadun ja Rautatienkadun kulmassa sijaitseva kuusikerroksinen hotellirakennus, joka on valmistunut vuonna 1936. Funktionalismia edustavan rakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehti Bertel Strömmer ja rakennusmestari Heikki Tiitola.

Hotelli Emmauksen talo kesällä 2014. Vasemmalla puiden takana myöhemmin rakennettu lisärakennus.

Tontin historiaa

muokkaa

Tukholmasta kotoisin ollut Nikolai Bauer perusti Tampereen rautatieasemaa vastapäätä sijaitsevalla paikalle Hotelli Wasan jo vuonna 1883. Bauer oli muuttanut Tampereelle Pietarista vuonna 1876 ostettuaan Tampereen Seurahuone -nimisen ravintolan ja hotellin. Hotelli Wasa tunnettiin myös Bauerin hotellin nimellä. Tampereen kaupunginarkkitehti F. L. Caloniuksen suunnittelemaan rakennuskokonaisuuteen kuului kaksikerroksinen kulmarakennus ja yksikerroksiset puutalot Rautatienkadun ja Hämeenkadun varsilla. Kun Tampereella otettiin vuonna 1907 käyttöön kunnallinen kieltolaki, Bauer myi hotellinsa Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen NMKY:n, Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen NNKY:n ja Kaupunkilähetyksen muodostamalle omistajaryhmälle. Nämä tahot omistivat hotellin sitten vuoteen 1982 saakka.

Uusien omistajien perustama raittiushotelli Hospiz Emmaus avattiin syyskuussa vuonna 1907, ja siitä tuli pian Tampereen suosituin majoituspaikka. Vuonna 1923 hotellia laajennettiin nelikerroksisella piharakennuksella, jonka suunnitteli Heikki Tiitola. Kun Tampereen uuden rautatieaseman rakennustöiden yhteydessä alettiin vuonna 1932 alentamaan Hämeenkadun ja Rautatienkadun pintaa, vanhoihin hotellirakennuksiin olisi jouduttu tekemään muutoksia. Emmauksen johtokunta päätti sen vuoksi rakentaa paikalle uuden hotellin, jonka rakennustyöt alkoivat vuonna 1935. Valmistuessaan uusi hotelli oli 117 huoneellaan Suomen suurin.

Hotelli Emmaus myytiin vuonna 1982 Yhtyneille Ravintoloille, ja nykyisin rakennuksessa toimii Hotelli Scandic Tampere City. Hotellia on laajennettu uudella lisärakennuksella Rautatienkadun suuntaan, ja hotellissa on nykyisin 263 huonetta.

Konditoriamestari Aarne Linkosuon leipomoliike aloitti toimintansa vuonna 1937 Hotelli Emmauksen piharakennuksessa.

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa