Avaa päävalikko
Histiaiotis ja muut antiikin Thessalian ja keskisen Kreikan alueet kartalla.

Histiaiotis (m.kreik. Ἱστιαιῶτις, Histiaiōtis) eli Hestiaiotis (Ἑστιαιῶτις, Hestiaiōtis) (lat. Histiaeotis/Hestiaeotis) oli antiikin aikainen Thessalian maakunnan osa Kreikassa. Se käsitti Ylemmän Thessalian pohjoisosan.[1]

Maantiede ja historiaMuokkaa

Histiaiotis oli yksi Thessalian neljästä tetrarkiasta eli heimoyhteisöstä Thessaliotiin, Pelasgiotiin ja Fthiotiin ohella. Se ulottui pohjoisessa Olympos-vuoren soliin ja lännessä Pindos-vuoristoon. Alueen etelärajana voidaan pitää Peneios-jokea.[1]

Strabonin mukaan Histiaiotis tunnettiin jossakin vaiheessa myös nimellä Doris. Herodotoksen mukaan doorilaiset olisivat asuneet alun perin tällä seudulla Ossa- ja Olympos-vuorten juurella ennen siirtymistään myöhemmin Doriina tunnetulle alueelle. Nimen Histiaiotis alueen kerrotaan saaneen samannimisestä alueesta Euboialla, josta perrhaibit ajoivat asukkaat Thessaliaan. Näin nimi olisi sukua Euboian pohjoisosan Histiaian kaupungin nimelle. Tämä selitys on kuitenkin voinut syntyä myöhemmin pelkästään nimien perusteella.[1][2]

Histiaiotiin alueeseen kuului Perrhaibia, jossa asui perrhaibien heimo. Perrhaibit mainitaan jo Homeroksella, mutta heidän alueestaan ei koskaan tullut yhtä Thessalian tetrarkioista. Perrhaibit asuttivat alun perin mahdollisesti koko Histiaiotista, mutta Thesprotiasta Epeiroksesta tulleiden thessalialaisten vallattua alueen perrhaibit siirtyivät seudun vuoristoisempaan osaan. Homeros mainitsee myös toisen alueella asuneen varhaisen heimon nimeltä Aithikes.[1][3]

Nykyinen Trípolin kunnan osa Estiaiótidan kunnallisyksikkö, entinen itsenäinen kunta, on nimetty antiikin aikaisen alueen mukaan.

PoliksetMuokkaa

Histiaioitiin poliksia eli kaupunkivaltioita olivat:[1][4]

Muut kaupungitMuokkaa

Muiksi kaupungeiksi tai asutuksiksi mainitaan muun muassa:[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Smith, William: ”Thessalia”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  2. Herodotos: Historiateos 1.56; Strabon: Geografia 9.
  3. Homeros: Ilias 2.744; Strabon: Geografia 7.
  4. Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.