Avaa päävalikko

Hirvenkello (Campanula cervicaria) on näyttävä, kaksi- tai monivuotinen Euraasiassa tavattava kellokasvi.

Hirvenkello
Skogsklocka.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Kellokasvit Campanulaceae
Suku: Kellot Campanula
Laji: cervicaria
Kaksiosainen nimi

Campanula cervicaria
L.

Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Hirvenkello Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Hirvenkello Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

Hirvenkello kasvaa 30–100 senttimetriä korkeaksi. Sen monisärmäinen varsi on jäykkä, pysty ja mehevä, 3–5 millimetriä paksu ja karheakarvainen. Lehtiruoti on tavallisesti leveästi siipipalteinen. Lehden lapa on epäsäännöllisen nyhälaitainen, vaaleanvihreä ja kankeakarvainen. Muodoltaan lehdet ovat pitkulaisen suikeita tai puikeita. Vaaleansiniset, pari senttiä pitkät, mykerömäiset kukat kasvavat pallomaiseksi kukinnoksi varren päähän. Pienempiä kukintoja on lehtihangoissa. Kasvi kukkii heinä-elokuussa.[1]

Ulkonäöltään hirvenkello muistuttaa yleisempää peurankelloa (C. glomerata).[2]

Hirvenkellon pölyttäjinä toimivat kimalaiset (Bombus) ja kukkakärpäset (Syrphidae). Myös itsepölytys on mahdollista, mutta silloin kasvin siementuotto on paljon heikompi. Kasvi kukkii vain kerran, jonka jälkeen se kuolee.[2]

LevinneisyysMuokkaa

Hirvenkellon levinneisyys ulottuu Keski-Suomesta, -Ruotsista ja -Norjasta Pohjois-Italiaan ja Balkanin niemimaalle. Läntisimmät kasvupaikat ovat Espanjassa, josta lajin levinnäisyysalue jatkuu läpi Keski- ja Itä-Euroopan Aasian puolelle Länsi-Siperiaan asti.[3] Suomessa hirvenkelloa esiintyy harvinaisena paikoitellen Nurmes-Iisalmi-Pori-linjan eteläpuolella. Se on Suomessa suuresti harvinaistunut ja Pohjanmaalta kokonaan hävinnyt.[1][4]

ElinympäristöMuokkaa

Hirvenkello kasvaa tienpientareilla, radanvarsilla, metsäaukeilla, rinneniityillä ja ahoilla. Aikaisemmin laji oli tyypillinen kaskiahojen ja kaskiviljelysten reunaosien kasvi. Laji on suuresti harvinaistunut viime vuosikymmeninä perinteisen maatalouden loputtua.[1][2]

LähteetMuokkaa

  • Raatikainen, Mikko: Hirvenkello. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 89.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

ViitteetMuokkaa

  1. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 402.
  2. a b c Raatikainen 1997, s. 89.
  3. Den virtuella floran: Skogsklocka (ruots.) Viitattu 15.12.2009.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2008: kartat Kasviatlas 2008. 2009. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Viitattu 15.12.2009.

Aiheesta muuallaMuokkaa