Hirvenkello
Hirvenkello (Campanula cervicaria) on näyttävä, kaksi- tai monivuotinen Euraasiassa tavattava kellokasvi.
| Hirvenkello | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Vaarantunut [1] |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Asterales |
| Heimo: | Kellokasvit Campanulaceae |
| Suku: | Kellot Campanula |
| Laji: | cervicaria |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Campanula cervicaria |
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Hirvenkello kasvaa 30–100 senttimetriä korkeaksi. Sen monisärmäinen varsi on jäykkä, pysty ja mehevä, 3–5 millimetriä paksu ja karheakarvainen. Lehtiruoti on tavallisesti leveästi siipipalteinen. Lehden lapa on epäsäännöllisen nyhälaitainen, vaaleanvihreä ja kankeakarvainen. Muodoltaan lehdet ovat pitkulaisen suikeita tai puikeita. Vaaleansiniset, pari senttiä pitkät, mykerömäiset kukat kasvavat pallomaiseksi kukinnoksi varren päähän. Pienempiä kukintoja on lehtihangoissa. Kasvi kukkii heinä-elokuussa.[2]
Ulkonäöltään hirvenkello muistuttaa yleisempää peurankelloa (C. glomerata).[3]
Hirvenkellon pölyttäjinä toimivat kimalaiset (Bombus) ja kukkakärpäset (Syrphidae). Myös itsepölytys on mahdollista, mutta silloin kasvin siementuotto on paljon heikompi. Kasvi kukkii vain kerran, jonka jälkeen se kuolee.[3]
Levinneisyys muokkaa
Hirvenkellon levinneisyys ulottuu Keski-Suomesta, -Ruotsista ja -Norjasta Pohjois-Italiaan ja Balkanin niemimaalle. Läntisimmät kasvupaikat ovat Espanjassa, josta lajin levinneisyysalue jatkuu läpi Keski- ja Itä-Euroopan Aasian puolelle Länsi-Siperiaan asti.[4] Suomessa hirvenkelloa esiintyy harvinaisena paikoitellen Nurmes-Iisalmi-Pori-linjan eteläpuolella. Se on Suomessa suuresti harvinaistunut ja Pohjanmaalta kokonaan hävinnyt.[2][5]
Elinympäristö muokkaa
Hirvenkello kasvaa tienpientareilla, radanvarsilla, metsäaukeilla, rinneniityillä ja ahoilla. Aikaisemmin laji oli tyypillinen kaskiahojen ja kaskiviljelysten reunaosien kasvi. Laji on suuresti harvinaistunut viime vuosikymmeninä perinteisen maatalouden loputtua.[2][3]
Lähteet muokkaa
- Raatikainen, Mikko: Hirvenkello. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 89.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet muokkaa
- ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 188. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.9.2022).
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 402.
- ↑ a b c Raatikainen 1997, s. 89.
- ↑ Den virtuella floran: Skogsklocka (ruotsiksi) Viitattu 15.12.2009.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2008: kartat Kasviatlas 2008. 2009. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Viitattu 15.12.2009.