Avaa päävalikko

Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 1991

Miesten hiihtoMuokkaa

10 km (p)Muokkaa

Sija Maa Kilpailijat Aika
1   Terje Langli 25.55,0
2   Christer Majbäck 25.57,1
3   Torgny Mogren 26.01,5
4   Vegard Ulvang 26.06,7
5   Lubos Buchta 26.13,9
6   Harri Kirvesniemi 26.16,1

Päivämäärä: 11. helmikuuta
Laji oli ensimmäistä kertaa mukana MM-kilpailujen ohjelmassa. Vegard Ulvang johti alkukilometrit mutta voittoon hiihti hänen maanmiehensä Terje Langli. Harri Kirvesniemi pääsi mukaan viidentenä suomalaisena perinteisen tyylin 15 kilometrin hallitsevana maailmanmestarina ja oli parhaana suomalaisena kuudes.[1][2]

15 km (v)Muokkaa

Sija Maa Kilpailijat Aika
1   Bjørn Dæhlie 36.57,2
2   Gunde Svan 37.05,6
3   Vladimir Smirnov 37.07,8
4   Giorgio Vanzetta 37.31,3
5   Maurilio De Zolt 37.32,8
6   Jan Ottosson 37.54,8

Päivämäärä: 9. helmikuuta
Bjørn Dæhlie johti kilpailua alusta saakka. Gunde Svan oli puolimatkassa kärkeä jäljessä 1,5 sekuntia mutta maalissa eroa oli jo 8,4 sekuntia. Paras suomalainen oli 12:nneksi sijoittunut Jari Räsänen.[1][3]

30 km (p)Muokkaa

Sija Maa Kilpailijat Aika
1   Gunde Svan 1.16.12,4
2   Vladimir Smirnov 1.16.17,3
3   Vegard Ulvang 1.16.32,8
4   Terje Langli 1.16.40,8
5   Harri Kirvesniemi 1.17.31,6
6   Alois Stadlober 1.17.41,5

Päivämäärä: 7. helmikuuta
Vladimir Smirnov johti suurimman osan matkasta mutta hävisi lopulta Gunde Svanille 4,9 sekunnin erolla. Svan saavutti jo seitsemännen maailmanmestaruutensa.[3][4]

50 km (v)Muokkaa

Sija Maa Kilpailija Aika
1   Torgny Mogren 2.03.31,6
2   Gunde Svan 2.03.48,8
3   Maurilio De Zolt 2.04.01,7
4   Bjørn Dæhlie 2.04.52,0
5   Pavel Benc 2.06.20,1
6   Aleksei Prokurorov 2.06.41,4

Päivämäärä: 17. helmikuuta
Torgny Mogren nousi kärkeen puolimatkan paikkeilla ja saavutti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen arvokilpailuvoiton 17,2 sekunnin erolla maanmieheensä Gunde Svaniin. Paras suomalainen oli 26:nneksi sijoittunut Jari Räsänen.[5][6]

4 x 10 km viestiMuokkaa

Päivämäärä: 15. helmikuuta
Norjan Øyvind Skaanes karkasi ensimmäisellä osuudella yli 40 sekunnin päähän Sveitsistä, Itävallasta, Suomesta ja Ruotsista, ja kun muutkin norjalaiset hiihtivät osuittensa nopeimmat ajat, voitti Norja ylivoimaisesti. Harri Kirvesniemi nosti Suomen toisella osuudella toiseksi ja kolmannella osuudella Jari Isometsä säilytti kakkossijan peesattuaan Gunde Svania suurimman osan matkasta ja jätettyään hänet lopulta yli kuuden sekunnin päähän. Viimeisellä osuudella Torgny Mogren nosti Ruotsin hopealle ja Jari Räsänen toi Suomen pronssille.[7][8]

Naisten hiihtoMuokkaa

5 km (p)Muokkaa

Sija Maa Kilpailijat Aika
1   Trude Dybendahl 14.04,2
2   Marja-Liisa Kirvesniemi 14.09,9
3   Manuela Di Centa 14.24,1
4   Ljubov Jegorova 14.27,3
5   Marianne Dahlmo 14.38,9
6   Marjut Lukkarinen 14.40,6
6   Inger Helene Nybråten 14.40,6

Päivämäärä: 12. helmikuuta
Voitosta kamppailivat Norjan Trude Dybendahl ja Suomen Marja-Liisa Kirvesniemi, jolla oli vuoden 1989 maailmanmestarina kilpailussa paikka viidentenä suomalaisena. Dybendahl johti koko matkan ajan niukasti ja voitti lopulta 5,7 sekunnin erolla. Kaksi kultaa jo voittanut Neuvostoliiton Jelena Välbe jäi lipsuvilla suksillaan 19:nneksi.[2][9]



10 km (v)Muokkaa

Sija Maa Kilpailijat Aika
1   Jelena Välbe 28.25,9
2   Marie-Helene Westin 28.59,4
3   Tamara Tihonova 29.06,5
4   Manuela Di Centa 29.08,2
5   Simone Opitz 29.10,8
6   Gabriele Hess 29.16,3

Päivämäärä: 10. helmikuuta
Jelena Välbe johti kilpailua alusta saakka. Parhaana suomalaisena Marjut Lukkarinen oli yhdeksäs.[10][11]

15 km (p)Muokkaa

Sija Maa Kilpailijat Aika
1   Jelena Välbe 44.58,5
2   Trude Dybendahl 46.02,4
3   Stefania Belmondo 46.31,4
4   Solveig Pedersen 46.40,8
5   Pirkko Määttä 46.50,6
6   Marie-Helene Westin 47.06,4

Päivämäärä: 8. helmikuuta
Jelena Välbe voitti ylivoimaisesti. Stefania Belmondo saavutti ensimmäisenä italialaisena naishiihtäjänä MM-mitalin. Marja-Liisa Kirvesniemen lupaava alku tyrehtyi kaatumiseen ja hän putosi 12:nneksi. Pirkko Määttä oli puolimatkassa neljäntenä ja sijoittui lopulta parhaana suomalaisena viidenneksi. Marjut Lukkarinen oli ensimmäisessä arvokilpailuhiihdossaan yhdeksäs.[3][12]

30 km (v)Muokkaa

Sija Maa Kilpailijat Aika
1   Ljubov Jegorova 1.20.26,8
2   Jelena Välbe 1.21.02,4
3   Manuela Di Centa 1.21.15,3
4   Stefania Belmondo 1.22.05,9
5   Svetlana Nageikina 1.22.35,9
6   Marie-Helene Westin 1.23.37,4

Päivämäärä: 16. helmikuuta
Kultaa voitti rauhallisesti aloittanut Neuvostoliiton Ljubiov Jegorova yli puolen minuutin erolla maannaiseensa Jelena Välbeen. Alkupuoliskon kärkipaikkaa piti Italian Manuela Di Centa, joka sai pronssia. Paras suomalainen oli 17:nneksi sijoittunut Marjut Lukkarinen.[6][13]

4 × 5 km viestiMuokkaa

Päivämäärä: 14. helmikuuta
Ensimmäisellä osuudella kärjessä hiihtivät Neuvostoliitto ja Norja, joista Kanada ja Suomi jäivät puolisen minuuttia. Toisen osuuden nopein oli Marja-Liisa Kirvesniemi, joka nosti Suomen kolmanneksi noin 20 sekunnin päähän Norjasta. Kolmannella osuudella Neuvostoliitto nousi kärkeen 20,7 sekuntia edellä Suomea, jonka osuuden toiseksi nopein hiihtäjä Marjut Lukkarinen nosti toiseksi. Neuvostoliitto voitti ylivoimaisesti ja Italia ja Norja nousivat mitaleille ohi Suomen Tuulikki Pyykkösen, joka joutui hiihtämään hänelle heikommin sopivan vapaan tyylin osuuden. Neuvostoliiton Raisa Smetanina voitti uransa seitsemännen arvokisakullan ja kaikkiaan 20. arvokisamitalin.[2][13]

YhdistettyMuokkaa

Henkilökohtainen kilpailu (normaalimäki K90 + 15 km hiihto)Muokkaa

Päivämäärä: 9. helmikuuta
Fred Børre Lundberg voitti ylivoimaisesti kultaa hyvän hiihtonsa ansiosta. Kolme seuraavaa taistelivat mitaleista 0,6 sekunnin sisällä.[3][14]

Joukkuekilpailu (normaalimäki K90 + 3 x 5 km hiihto)Muokkaa

Päivämäärä: 13. helmikuuta
Itävalta oli ylivoimainen. Maailmanmestaruutta puolustanut Norja sijoittui viidenneksi ja lähes neljä minuuttia voittajasta jäänyt Suomi kuudenneksi.[2][14]

MäkihyppyMuokkaa

Normaalimäki K90Muokkaa

Sija Maa Kilpailija Pisteet
1   Heinz Kuttin 222,9
2   Kent Johanssen 222,0
3   Ari-Pekka Nikkola 219,6
4   Andreas Felder 218,4
5   Kazuhiro Higashi 216,6
6   Stephan Zünd 215,7

Päivämäärä: 16. helmikuuta
Heinz Kuttin voitti hypättyään toisella kierroksella kilpailun pisimmän, 95-metrisen hypyn. Kazuhiro Higashi johti ensimmäisen kierroksen jälkeen 88,5-metrisellä hypyllään mutta toisen kierroksen 90-metrinen hyppy riitti vain viidenteen sijaan. Risto Laakkonen oli Ari-Pekka Nikkolan jälkeen toiseksi parhaana suomalaisena kahdeksas.[6][15]

Suurmäki K120Muokkaa

Sija Maa Kilpailija Pisteet
1   Franci Petek 217,5
2   Rune Olijnyk 216,3
3   Jens Weißflog 210,0
4   Heinz Kuttin 205,1
5   Stefan Horngacher 203,4
6   André Kiesewetter 203,0

Päivämäärä: 10. helmikuuta
Mestaruuden voitti yllättäen 19-vuotias Franci Petek 115,5 ja 117 metrin hypyillään. Myös 114 ja 118 metriä hypännyt norjalainen hopeamitalisti Rune Olijnyk kuului yllättäjiin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa oli japanilainen Kazuhiro Higashi, joka pääsi toisella kierroksella vain 102 metriin ja putosi kymmenenneksi. Parhaat suomalaiset olivat 12:nneksi sijoittunut Risto Laakkonen ja 20:nneksi päätynyt Raimo Ylipulli.[11][16]

Joukkuemäki K 120Muokkaa

Päivämäärä: 14. helmikuuta
Ensimmäisen kierroksen jälkeen Itävalta johti ja Suomi oli puoli pistettä jäljessä toisena. Suomi johti niukasti vielä ennen toisen kierroksen viimeisiä hyppääjiä mutta Itävallan Andreas Felder hyppäsi 108,5 metriä ja Suomen Risto Laakkonen 103,5 metriä, joten Itävalta voitti kultaa 4.8 pisteen erolla Suomeen. Parhaat henkilökohtaiset pisteet keräsi Norjan Rune Olijnyk ja toiseksi parhaat Suomen Ari-Pekka Nikkola.[2][17]

MitalitaulukkoMuokkaa

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1   Norja 5 3 2 10
2   Neuvostoliitto 4 2 2 8
3   Itävalta 3 1 1 5
4   Ruotsi 2 5 1 8
5   Jugoslavia 1 0 0 1
6   Suomi 0 2 2 4
7   Italia 0 1 4 5
8   Ranska 0 1 0 1
9   Saksa 0 0 2 2
10   Japani 0 0 1 1



LähteetMuokkaa

  • Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 12. Spartakus Oy, 1991. ISBN 951-96269-0-5.
  • Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 13. Spartakus Oy, 1992. ISBN 951-96269-2-1.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Siukonen & Ahola 1991, s. 168, 182
  2. a b c d e Siukonen & Ahola 1992, s. 61
  3. a b c d Siukonen & Ahola 1992, s. 59
  4. Siukonen & Ahola 1991, s. 165, 168, 182
  5. Siukonen & Ahola 1991, s. 169, 182
  6. a b c Siukonen & Ahola 1992, s. 63
  7. Siukonen & Ahola 1991, s. 168–169, 182
  8. Siukonen & Ahola 1992, s. 61, 63
  9. Siukonen & Ahola 1991, s. 176–177, 182–183
  10. Siukonen & Ahola 1991, s. 176, 183
  11. a b Siukonen & Ahola 1992, s. 60
  12. Siukonen & Ahola 1991, s. 173, 176, 183
  13. a b Siukonen & Ahola 1991, s. 180, 183
  14. a b Siukonen & Ahola 1991, s. 173, 184
  15. Siukonen & Ahola 1991, s. 173, 183
  16. Siukonen & Ahola 1991, s. 172, 183–184
  17. Siukonen & Ahola 1991, s. 172–173, 184