Heikki Mäkeläinen

suomalainen pappi ja tutkija

Heikki Kalevi Mäkeläinen (s. 1941 Ruokolahti) on suomalainen pappi, tutkija, kirkkoneuvos.[1]

Heikki Mäkeläinen
Henkilötiedot
Syntynyt1941
Ruokolahti
Ammatti tutkija, kirkkoneuvos
Muut tiedot
Aktiivisena 1967–
Merkittävät teoksetLuova hallinto ja johtaminen seurakunnassa (1988)

Koulutus muokkaa

Mäkeläinen tuli ylioppilaaksi 1960 Imatran yhteislyseosta. Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa hän suoritti ylemmän teologian kandidaatin (nykyään teologian maisterin) tutkinnon 1965. Vuonna 1971 hän valmistui teologian lisensiaatiksi ja väitteli teologian tohtoriksi 1975.[1]

Mäkeläinen vihittiin papiksi 1965 Tampereella.[1]

Työura muokkaa

Heikki Mäkeläinen toimi Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan virallisena apulaisena 1965–1967 sekä Tottijärven kirkkoherrana 1967–1969. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusassistenttina hän oli 1969–1971, tutkijana 1971–1977 sekä johtajana 1978–1982. Hämeenlinnan kirkkoherrana Mäkeläinen toimi 1982–1990, Kirkkohallituksen kirkkoneuvoksena 1990–2001 sekä Tampereen seurakuntayhtymän kehittämisjohtajana 2002–2004, jolloin siirtyi eläkkeelle.[1]

Sivu- ja luottamustoimet muokkaa

Heikki Mäkeläinen toimi Helsingin yliopistossa kirkkososiologian dosenttina 1978–2009.

Kirkolliskokousedustajana Mäkeläinen toimi 1974–1977 ja 1982–1992, Seurakuntahallintokomitean jäsenenä 1971–1972, Kirkkolakikomiteassa 1982–1985 sekä Hiippakuntahallinnon komitean jäsenenä 1995–1998.

Tampereen tuomiokapitulin asessorina Mäkeläinen oli 1983–1986 ja 1988–1990.

Mäkeläinen kuului Hancockin Suomi Collegen johtokuntaan 1993-2006.[1]

Julkaisuja muokkaa

  • Tampereen hiippakunta vuosina 1962-1966. Tampere, 1967.
  • Seurakuntien luottamushenkilöt vuonna 1969. Kirkon tutkimuslaitos, 1971.
  • Seurakuntasuunnittelu. Toimittaneet Jouko Sihvo ja Heikki Mäkeläinen. Kirjapaja, 1971.
  • Demokraattisuus seurakunnassa. Muut tekijät Pekka Palho ja Marjatta Eskola. Kirjapaja, 1972.
  • Suomen evankelisluterilainen kirkko vuosina 1967-1971. Muut tekijät Jouko Sihvo ja Martti Lindqvist. Kirkon tutkimuslaitos, 1973.
  • Luottamushenkilöt seurakunnan hallinnossa : tutkimus seurakuntahallinnon päätöksenteon edellytyksistä lainsäädännössä ja käytännössä. Kirkon tutkimuslaitos, 1974.
  • Oivalluksen vaellus kirkossa : hiippakunta- ja pappeinkokousten aloitteet vuosina 1967-1974 ja niiden kohtalo. Kirkon tutkimuslaitos, 1976.
  • Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Vuosina 1976-1979. Toimittaneet Heikki Mäkeläinen, Harri Heino ja Eero Bäckman. Kirkon tutkimuslaitos, 1981.
  • Hiippakuntajaon uudistaminen. Muu tekijä Matti Taatila. Kirkon tutkimuslaitos, 1982.
  • Luova hallinto ja johtaminen seurakunnassa. Kirjapaja, 1988.
  • Osallistumiseen kannustava messu : Tampereen Tuomasmessu vuosina 2002 ja 2007. Kirkon tutkimuskeskus, 2008.
  • Suomalaisen kirkko Espanjassa. Kirkkohallitus, 2011.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Suomen teologit, Finlands teologer 2010. Suomen kirkon pappisliitto, 2010.
  2. Monihaku Frank, josta Heikki Mäkeläinen