Heikki Määttänen
Heikki Määttänen (21. marraskuuta 1949 Jyväskylä – 26. tammikuuta 2002 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Vuodesta 1982 lähtien hänen työpaikkansa oli Radioteatteri, jonka kuunnelmissa hän näytteli kuolemaansa saakka. Hän työskenteli jo sitä ennen 1970–1974 freelancerina sekä Kotkassa että Helsingissä.[1]
Heikki Määttänen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 21. marraskuuta 1949 Jyväskylä |
Kuollut | 26. tammikuuta 2002 (52 vuotta) Helsinki |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Määttänen esiintyi myös elokuvissa.[2] Hän teki äänirooleja ja näytteli myös Iltalypsy-ohjelman uutisankkuria Mika Wirtaa 15. tammikuuta 1994 - 16. joulukuuta 2000.[3]
Ura
muokkaaTeatteri
muokkaaMäättänen näytteli 1970-luvun alussa Kotkan kaupunginteatterissa Jouko Turkan ohjaamissa näytelmissä[4] Runar ja Kyllikki, Nummisuutarit, Rykmentin murheenkryyni, Aamulla klo 7.00.
Sairaus ja kuolema
muokkaaMäättäsellä todettiin lokakuussa 1998 keuhkosyöpä.[5] Määttänen piti työstään niin paljon, että hän palasi töihin vain kuukauden jälkeen hänelle annetusta kolmikuukautisesta sairauslomasta. Määttäsen mukaan työ piti ajatukset poissa ikävästä. Määttänen puhui sairaudestaan muun muassa Inhimillinen tekijä -haastatteluohjelmassa 4. heinäkuuta 2000. Hän näytteli Raid-televisiosarjassa, jossa myös hänen roolihahmonsa vasikka Suvela sairasti syöpää.[6]
Määttänen oli aviossa kaksi kertaa. Hän asui loppuaikoinaan Mäntsälässä.[7] Hän kuoli 2002 Helsingissä.[8]
Muuta
muokkaaMäättäsen samanniminen isä Heikki Määttänen toimi jatkosodan aikana kaukopartiomiehenä. Sodan jälkeen hän teki länsivaltojen toimeksiannosta tiedusteluretkiä Neuvostoliiton alueelle (Operaatio Uppsala), ja eräällä tällaisella retkellä hän katosi toukokuussa 1950.[9]
Lähteet
muokkaa- Paavolainen, Pentti: Turkan pitkä juoksu. Gaudeamus, 1987. ISBN 951-662-412-X.
Viitteet
muokkaa- ↑ Heikki Määttäsen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa. Viitattu 22.7.2014.
- ↑ Heikki Määttänen Elonetissä.
- ↑ Iltalypsylle Areenaan! Yle Elävä Arkisto. 14.3.2019. Viitattu 21.3.2019.
- ↑ Paavolainen 1987, s. 243–245.
- ↑ Petra Himberg: Heikki Määttäsen taistelu syöpää vastaan (www-sivu mainitsee vuoden 1997, mutta haastattelussa Määttänen mainitsee itse lokakuun 1998) 2.2.2010, päivitetty 24.1.2018. Yle. Viitattu 29.6.2010.
- ↑ Raid. Jakso 12: Toivo lepää siinä, että ihmisen kyky erottaa oikea ja väärä säilyy sittenkin
- ↑ Heikki Määttäsen taistelu syöpää vastaan, Inhimillinen tekijä, Yle
- ↑ MTV3:n uutinen Määttäsen kuolemasta (Arkistoitu – Internet Archive) Mtv.fi
- ↑ Mikko Porvali: Kaukopartioita Kuohulta kylmään sotaan (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
muokkaa- Heikki Määttänen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)